Maksun periminen yhdeksännen luokan päätösjuhlaan osallistuvien perheenjäseniltä on herättänyt pahaa mieltä Hämeenkyrössä Pirkanmaalla.
MTV Uutiset sai viikonloppuna viestiä peruskoulunsa päättävän nuoren äidiltä Hämeenkyröstä.
Hän kertoi, että koulun vanhempainyhdistys Yhtäri järjestää tiistaina 27. tätä kuuta ysiluokkalaisille iltajuhlat, joihin saa osallistua myös osa koululaisten sukulaisista ja läheisistä – mutta vain maksusta. Tilaisuus on eri kuin koulun järjestämät omat kevätjuhlat.
Äiti kertoi pääsymaksun yllättäneen hänet ja perheen nuoren täysin. Äiti esiintyy jutussa nimettömänä asian arkaluonteisuuden takia.
– Osallistumismaksu on aikuisilta 15 euroa ja sisaruksilta 10 euroa myös siinä tapauksessa, että jättää kahvituksen väliin, äiti kirjoitti MTV:lle lähettämässään viestissä.
Yhdeksäsluokkalaisille tapahtuma oli maksuton.
Lue myös: Ysiluokan päätösjuhlan maksullisuus peruttiin "mediakohun" takia
"Onko oikein rahastaa vanhempia?"
Äidin mukaan hänen perheensä ei pysty osallistumaan nuorensa päätösjuhlaan, koska perheet rahat ovat niin tiukassa. Perheen molemmat vanhemmat elävät sosiaaliturvan varassa.
– Onko oikein, että nuorien, jotka lopettavat koulunsa, vanhempia rahastetaan tällä tavalla, äiti kysyi.
– Jokaisen oikeus pitäisi olla osallistua. Ja monessa paikassa tuolla hinnalla saa jo täyden seisovan pöydän.


