Kotkalaisen veneilijän neuvokas toiminta pelasti miehen – ”Se on ollut todella vaikea temppu”

Suomen Pelastusalan keskusjärjestö on myöntänyt kotkalaiselle Harri Enbergille Auttavat kädet -palkinnon. Enberg pelasti jäiseen veteen pudonneen veneilijän tammikuussa.

Kymenlaakson pelastuslaitos haki Enbergille huomionosoitusta, koska miehen ripeä ja neuvokas toiminta pelasti veneilijän hengen.

Pienveneellä lauantaina 13. tammikuuta liikkeellä ollut mies teki veneen keulassa jalallaan väylää ohueen jääpeitteeseen. Hän kuitenkin putosi jäiseen veteen ja piteli veneensä reunasta kiinni, lopulta vain yhdellä kädellä.

Lähimmälle laiturille oli putoamispaikalta matkaa noin 50 metriä ja rannalle noin 100 metriä.

Paikalle omalla pienmoottoriveneellään saapui Harri Enberg. Hän sai jäihin pudonneen miehen nostettua vedestä omaan veneeseensä.

– Omat poikani olivat lähdössä kalaan ja lähdin varmistamaan, etteivät jää jäihin kiinni. Sitten huomasin yksinäisen veneen ilman kuljettajaa, kertaa Enberg tilannetta.

Saapas näkyi vedenrajassa

Saapuessaan lähemmäksi yksinäistä venettä, hän huomasi, ettei vielä ollut liian myöhäistä.

– Huomasin, että saapas näkyi vedenrajassa, pääsin siihen rinnalle ja sain kaverin ylös vedestä, sanoo Enberg.

Kymenlaakson pelastuslaitoksen palomestari Jaakko Hämeenniemi kiittelee Enbergin toimintaa.

– Se on ollut todella vaikea temppu nostaa toinen mies vedestä pienveneeseen, sanoo Hämeenniemi.

– Silloin meillä oli yhteinen hätä, siinä tulee sellaiset voimat, että sain kaverin ylös, Enberg sanoo.

Ehti olla vedessä 10 minuuttia

Enberg kuljetti kylmettyneen miehen laiturille, josta Kymenlaakson pelastuslaitos otti pelastetun huomaansa. Rannalta oli ennätetty soittaa apua, mutta Enberg oli paikalla ennen pelastuslaitoksen tuloa.

– Pelastetulla oli vain lieviä hypotermian oireita, jotka pystyttiin hoitamaan ensihoidolla, eikä sairaalahoitoa tarvittu, kertoo Hämeenniemi.

Enberg osui paikalle oikeaan aikaan. Kylmä, noin 0-asteinen vesi uuvuttaa ja johtaa tajuttomuuteen jopa 15 minuutissa.

Pelastuslaitokselta arvioidaan, että mies oli ehtinyt olla vedessä noin 10 minuuttia. Ennen kuin pelastuslaitos olisi ehtinyt miehen luo, aikaa olisi kulunut vielä viitisen minuuttia lisää.

Pelastaja ei unohda hetkeä

Enberg suhtautuu itse huomionosoitukseen vaatimattomasti.

– Onhan se hienoa, että tuollaisesta muistetaan. Jokainen meistä on velvollinen jelppaamaan toinen toistamme, jos hätä on, hän sanoo.

Pelastamisen tunnetta ei kuitenkaan voita mikään.

– Kyllä se oli hieno päivä, kun sain toisen pelastettua. Se oli tärkeintä, että sain toisen sieltä vedestä, sanoo Enberg.

Hän uskoo, ettei tuota hetkeä unohda.

– Varmasti muistuu pitkästi vielä mieleen, aina kun sen paikan ohittaa, sanoo Enberg.

Auttavat kädet -reliefi on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön huomionosoitus, joka annetaan ansiokkaasta toiminnasta ihmishengen pelastamiseksi. Reliefi kunniakirjoineen luovutettiin Harri Enbergille lauantaina Kotkan kauppatorilla pelastuslaitoksen 112-päivän tapahtumassa.

Lue myös:

    Uusimmat