Sää on muuttumassa jouluisempaan suuntaan koko maassa.
Pohjois-Suomen lumitilanne on tällä hetkellä hyvä, mutta etelässä jännitetään, tuleeko joulusta valkea. MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela kertoo, että säätilanne on muuttumassa tulevan viikonlopun aikana.
– Pohjois-Suomessa on täysi talvi, mutta aika kehnolta lumitilanne maan etelä- ja keskiosassa näyttää.
Sääennusteet voivat vielä muuttua, mutta jouluisempaan suuntaan ollaan menossa myös maan eteläosissa.
– Sanotaan näin, että vielä on toivoa jäljellä, eli viikon vaihteessa säätyyppi muuttuu.
Jokelan mukaan sää on sitä ennen epävakaista ja sateet sulattavat lumia maan keskiosissa.
Lapissa talvista
Lappi sen sijaan saa lisää lunta. Lauantain jälkeen säätyyppi muuttuu, kun luoteesta alkaa puhaltaa kuivempaa ja kylmempää ilmaa.
– Huomattavasti miellyttävämpää, vaikkei lunta tulisikaan. Vähän pakkasta etelässäkin ja kuuromuodostumista, mutta kyllä täällä vähän lumisateitakin näkyy kartalla, Jokinen paljastaa.
