Korppoolainen Patrik Finneman ei vieläkään usko enkeleihin, vaikka hän ehti olla elottomana lähes tunnin pudottuaan jäihin.
Korppoon saaristossa asuvan 53-vuotiaan Finnemanin elämä oli vaakalaudalla keskiviikkona 8. helmikuuta kellon lyödessä kello 16.10.
– Olin tarkastamassa jäätilannetta ja viemässä naapurisaareen postia kello 16 aikaan. Matkaa on noin sata metriä ja ylitin jään jalkaisin, mutta liukastuin ja kehoni iskeytyi voimalla jäähän – jää petti ja vajosin noin kolme metriä syvään veteen, muistelee Finneman.
Finneman lisää, että putoaminen jäihin tapahtui lähellä rantaa. Jos hän olisi ehtinyt kävellä vielä muutaman metrin lähemmäksi rantaa, niin vettä olisi ollut enää suurin piirtein metrin verran, jolloin hän olisi kyennyt itse nousemaan avannosta.
– Minulla oli kädessäni jäätuura, jolla iskin heti jäähän, mutta en jaksanut vetää itseäni ylös jäälle. Märkien vaatteiden kanssa painoni (110 kiloa) melkein tuplaantui arviolta lähes 200 kiloon.
– Huusin naapurin Lassen apuun ja pyrin säästämään energiaani enkä liikkunut turhaan. Saaressa asuva Lasse kuuli huutoni ja tuli paikalle. Käskin Lassen hakemaan köyden, jotta saisimme minut ylös. Käskin, ettei Lasse saa tulla liian lähelle, muuten olemme avannossa molemmat. Lasse heitti minulle köyden ja yritti vetää minut ylös – siinä kuitenkaan onnistumatta, harmittelee Finneman.
Finneman toteaa kylmän kangistaneen hänet muutamassa minuutissa, koska vesi on tähän aikaan vuodesta niin kylmää.
– Kylmä kangisti minut enkä lopulta pystynyt tekemään mitään, joten pyysin naapurin miestä soittamaan 112 ja käskemään helikopterin tänne heti, jos sitä saadaan. Lasse olikin jo soittanut ja hälyttänyt apua.
– Tajusin, että nyt jään eloon vain, jos Super Puma ehtii pelastamaan minua, kertoo Finneman.
"Näin, heti että eloton mies oli ystäväni"
Hälytyksen saadessaan Vartiolentolaivueen Super Puma -meripelastushelikopteri oli Airistolla harjoittelemassa, joten se saapui Korppooseen noin 10-15 minuutissa.
– Saimme hälytyksen ja lähdimme lentoon koordinaattien perusteella. Näimme, kuinka mies heilutti rannalla. Viereiseen avantoon meni naru ja jäällä oli jäätuura. Helikopterin päällikkö näki pinnan alla tumman hahmon, kertoo pintapelastaja Mikko Knuutila Vartiolentolaivueesta.
Knuutilan mukaan miehistö oli jo etukäteen arvioinut, että veden alla olevan elottoman elvytystä kannattaa yrittää, koska hän on ollut veden alla niin vähän aikaa ja laitteet oli laitettu valmiiksi matkan aikana.
– Mekaanikko laski minut jäässä olevan aukon viereen ja näin heti tumman hahmon pystyasennossa noin metrin veden pinnan alla. Yletyin tarttumaan miestä hupusta ja sain vedettyä hänet pinnan yläpuolelle – huomasin välittömästi, että siinä oli ystäväni Patrik. Se toi minulle lisäadrenaliinia ja ajattelin, että hänet, jos joku täytyy pelastaa, toteaa Knuutila.
Knuutilan mukaan Finnemanin elvytys aloitettiin heti, kun heidät saatiin vinssattua helikopteriin. Elvytystä jatkettiin koko matka TYKS:iin. Finnemanille annettiin kaikkiaan 11 sähköiskua, jotta hänen sydämensä käynnistyisi.
"Hukkuminen on ihana kuolema"
Patrik Finnemanin mukaan hypotermiaan vaipuminen tapahtuu pikkuhiljaa – se on samanlaista kuin nukahtaminen.
– Roikuin jään reunalla ja taju alkoi lähteä vähitellen. En kokenut mitään ikäviä tuntemuksia, kun vaivuin kylmään mereen. En huomannut, että vedin vettä keuhkoihin enkä tuntenut kipua. Olin ilmeisesti jo pois tästä maailmasta. On sanottu, että hukkuminen on ihana kuolema ja sen voin todistaa, että se on niin, mutta herääminen ei ole, kuvailee hukkumistaan Finneman.
Finnemanin mukaan hänen ensimmäinen ajatuksensa, kun hän tuli tajuihinsa TYKS:ssä seuraavana päivänä oli, että pelastajat ehtivät sittenkin ajoissa apuun. Merivettä oli yhä keuhkoissa, mikä aiheutti kipua. Vesi piti yskiä pois.
– Hukkuminen oli kuin nukahtamista. Minun silmieni edessä ei pyörinyt filmi elämästäni enkä kokenut tai nähnyt mitään ihmeitä. Enkeleihin en edelleenkään usko eikä minulle tullut tunnetta, että nyt muutan elämääni, toteaa Finneman.
Finnemanin ruumiinlämpötila oli tullessa sairaalaan vain 26 astetta, mutta lämpö saatiin nousemaan nopeasti heti elvytyksen jälkeen. Tehohoito kesti kuusi päivää, minkä jälkeen Finneman oli sairaalassa vielä noin viikon.
– Lääkärit ovat olleet ihmeissään nopeasta toipumisesta. Tunnin elottomana olosta ei jäänyt mitään aivovaurioita, sillä muisti ja pää toimivat kuten ennenkin. Uskon, että toipumiseni on ollut epätavallisen nopeaa, koska olen saaristolainen, tottunut kylmyyteen ja jääräpäinen luonteeltani, toteaa Finneman lakonisesti.
Nuorena jäihin traktorin kanssa
Yllättäen Finneman paljastaa, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hän putoaa jäihin.
– Nuorena miehenä putosin aikoinaan traktorin kanssa jäihin kahdeksan metrin syvyyteen, mutta silloin päälläni ei ollut näin paljon vaatteita. Pääsin itse silloin ylös ja myöhemmin nostimme merestä myös traktorin, naurahtaa Finneman.
Finneman aikoo jatkaa elämäänsä suunnitelmiensa mukaan ja hän on jäämässä syksyllä eläkkeelle.
– Käyn vielä jälkitarkastuksessa keuhkokuvissa. Muistona tapahtuneesta on vielä jalkojen ja käsien palelu, johon saan lääkettä. Minulla kävi tuuri tällä kertaa. Olen varmaan yksi miljoonista, joka voi jäädä tällaisesta eloon, pohtii Finneman, joka on ikuisesti kiitollinen pelastajilleen ja häntä sairaalassa hoitaneille.
Elottomalla on vielä toivoa
Pintapelastaja Knuutilan mukaan hukkuneilla nopeasti aloitettu painantaelvytys tekee sen, että sydämeen saadaan pientä pumppaavaa verenkiertoa, mikä ylläpitää verenkiertoa tärkeissä elimissä kuten aivoissa. Puhalluksella vuorostaan saadaan aikaan keuhkotuuletusta sekä lisää happea verenkiertoon.
Knuutila toteaa, että hän ei usko ihmeisiin, mutta on työssään pintapelastajana todennut, että toivoa on niin kauan kuin ihminen on vain eloton eikä kuollut.
– Patrik taisteli hengestään pinnalla noin vartin, jonka aikana keho jäähtyi hypotermiaan. Se suojasi häntä hapen puutteelta, jos tämä olisi tapahtunut kesällä, niin aivoihin olisi tullut aivovaurio, lisää Knuutila.
Knuutilan mukaan Vartiolentolaivue on joutunut tänä vuonna noukkimaan viikottain jäihin pudonneita.
– Patrikilla oli onneksi mukanaan jäätuura, jolla voi vetää itsensä ylös. Hän osasi pyytää apua eikä mennyt paniikkiin. Mutta valitettavan harvalla jäihin pudonneella on mukanaan mitään pelastusvälineitä ja usein ihmiset joutuvat paniikkiin pudotessaan jäihin. Tämä vuoksi olemme tänä vuonna joutuneet nostamaan myös turhan usein ruumiita ylös merestä, harmittelee Knuutila.
"Tosipaikassa kavereita löytyy"
Finneman kertoo saaneensa runsaasti tukiviestejä ja soittoja pelastumisensa jälkeen.
– Lämmittää sydäntä todella paljon. Kyllä huomaa että kavereita löytyy, kun on tosipaikka.
Erityiskiitokset Finneman suuntaa Super Puman henkilökunnalle, erityisesti Knuutilalle, sekä Tyksin lääkäreille ja hoitajille – naapurin Lassea unohtamatta.
Finnemanin pelastamisesta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.