Pahimpina aikoina Jonttu piikitti vettä suoneen – tällaista on metroasemien päihdehuuruinen arki ex-käyttäjän silmin

4:32
Katso videolta, miltä päivä metroasemilla näyttää

Huumeruiskuja, huojuvia ihmisiä ja sekavia katseita. Moni ohittaa metroasemilla päivittäin päihdeongelmaisia pysähtymättä ajattelemaan asiaa. MTV Uutiset seurasi entisen huumeidenkäyttäjän ja nykyisen huudikoutsin Jontun työpäivää metroasemilla.  

– Hei ostakaa meiltä lonkeroo!  

Kello on kymmenen aamulla Sörnäisissä. Jonttu ja Tomi ovat aloittamassa Huudikoutsien kierrosta. Tarkoituksena on kiertää metroasemia ja tarjota matalan kynnyksen apua, kuten ruokaa ja juomaa sekä keskusteluapua huumeiden käyttäjille.  

Jo aamulla metroasemalle on kokoontunut joukko sekavan oloisia ihmisiä. He yrittävät myydä juomiaan, jotta saisivat ostettua rahalla jotakin vahvempaa.  

Jontun ja Tomin mukaan näky on täysin normaali. Jonttu tunnistaa lonkeroaan kaupittelevan naisen ja kertoo hänelle olevansa töissä.  

Kaduilla ja asemilla näkyvät ihmiset ovat heille tuttuja, sillä molemmat miehistä ovat entisiä narkomaaneja. Nyt he kulkevat samoja reittejä selvinpäin ja auttavat hädässä olevia ihmisiä.  

Kello 10.27, Kontula  

Tänä aamuna siirrytään ensimmäiseksi Sörnäisistä suoraan Kontulan metroasemalle, josta päivä alkaa. Kylmän ilman vuoksi liikkeellä on Jontun mukaan vähemmän ihmisiä kuin normaalisti.  

– Ihmiset ovat vielä tähän aikaan päiväkeskuksissa. Ne menevät kuitenkin jo kiinni päivällä, joten silloin viimeistään asunnottomat joutuvat kadulle, 34-vuotias Jonttu avaa.  

Kontulan Symppis -nimisen päiväkeskuksen eteen on kokoontunut muutamia ihmisiä. Huudikoutsien vaaleanpunaiset reput houkuttavat lisää avun tarvitsijoita paikalle. 

Miehet juttelevat tuttavallisesti ihmisille ja kaivavat repuistaan ruokaa. Pienen karkkipussin näkeminen ilahduttaa selvästi.   

– Aikuisten ihmisten reimu karkkipussista on jopa suurempi kuin lapsilla, Jonttu huomauttaa ohimennen.  

Toimittajan läsnäolo ei aiheuta hämmennystä, enemmänkin uteliaisuutta. Eräs mies haluaa tietää uusimpia tietoja koronarokotteista ja kannattaako sitä ottaa, toiset kertovat olevansa iloisia, että heidän tilanteesta kirjoitetaan.   

Viileästä ilmasta huolimatta tunnelma on lämmin.  

Kello 11.11, Itäkeskus  

Itäkeskuksen metroasemalle saapuessa paikalla on todella hiljaista.   

Pienen kiertelyn jälkeen ihmisiä ei näy edelleenkään missään, mutta Tomi tunnistaa hänelle rakkaan paikan. Kyseessä on päiväkeskus, josta alkoi hänen matkansa raittiiksi neljä vuotta sitten.  

Avun vastaanottamista edelsi poliisin kotietsintä miehen asuntoon.  

– Jos Tomppa lopettaisit tuon perseilyn aineiden kanssa, ja menisit kouluihin kertomaan asioista, hän muistelee poliisin sanoneen.  

Tomi toivoisi törmäävänsä poliisiin vielä joskus, jotta voisi kertoa kiitoksensa.

Vielä kouluihin karski ja tatuoitu mies ei ole ehtinyt, mutta lastenkodeissa hän on käynyt kertomassa avoimesti elämästään päihderiippuvaisena.    

Kello 11.45, ruokatauko  

Ruokatauolla Jonttu ja Tomi avautuvat enemmän taustoistaan. Jonttu kertoo kokeilleensa ensimmäisen kerran huumeita 13-vuotiaana, aktiivisesti hän alkoi käyttää niitä ollessaan 17.  

– Huijasin itseäni jonkin aikaa. Ajattelin olevani kunnon kansalainen, jos haen piikitysvälineeni apteekista.   

Jonttu kertoo olleensa niin suuressa "piikkikoukussa", että piikitti välillä suoneensa jopa vettä. Hän istui myös kaksi kuukautta tutkintavankeudessa törkeästä huumausainerikoksesta. Hän välttyi lopulta vankilalta saadessaan puolitoista vuotta ehdonalaista.  

Asemat ovat tulleet hänelle tutuiksi 20 vuoden päihteidenkäytön myötä. Jonttua ei usein häädetty asemilta, sillä miehen ulkonäkö ei paljastanut huumeongelmaa.   

– Olin sellainen kermapersenisti, hän murjaisee.   

Viimeisestä retkahduksesta on noin seitsemän kuukautta. Hän kuvailee amfetamiinin olevan akilleen kantapää. Nyt hän käy korvaushoidossa.   

“Jos toinen piikittää, niin en ole narkomaani”  

Tomi kertoo myös hänelle pirin olleen "kaikkein rakkain". Kokeilut liiman parissa alkoivat jo kahdeksan vuoden kieppeillä, 15-vuotiaana hän alkoi käyttää huumeita säännöllisesti.  

– Huijasin itseäni ajatuksella "jos toinen piikittää, niin en ole narkomaani".   

Mies kertoo avoimesti istuneensa vankilassa yhteensä noin kymmenen vuotta väkivalta- ja huumausainerikosten vuoksi.   

– En osannut sanoa ei, lähdin kaikkeen mukaan ja ihmiset tiesivät sen.  

Yksi tällainen tilanne oli pankin ryöstäminen.  

Tomi painottaa pohjimmiltaan olleensa aina kiltti, mutta päihteet saivat hänestä esiin aggressiivisen puolen. Jo alaikäisenä hän päätti muuttaa lastenkotiin, sillä ei halunnut aiheuttaa vanhemmilleen huolta omilla teoillaan.  

– Äiti itki, että ei sinun tarvitse ja jää kotiin. En kuitenkaan pystynyt katsomaan läheisteni tuskaa ja lähdin omasta tahdostani.  

Kello 12.00, puheluita läheisiltä  

Syömisen lomassa keskustellaan avoimesti kaikista asioista. Herkemmän kuulijan posket voisivat alkaa jo punottaa. 

Miehet kuvailevat tarkasti, kuinka pillereitä onnistuu salakuljettaa peräaukossa. Myös ihmissuhdekuviot ja vankiloiden toimintatavat tulevat tutuksi.  

Työ vaatii rankan huumorintajun, jota kaksikolta löytyy.  

– Jos ei jo aiemmin, niin nyt viimeistään jää on murrettu, miehet nauravat.   

Puheluihin vastaaminen ja vakavoituminen kuuluvat myös ruokatauon rutiineihin.  

Tomille soittaa hänen tyttärensä, Jonttu saa puolestaa kaksi puhelua. Tomin kohdalla puhelun aihe on rento: tytär on ostamassa lippistä ja haluaa tietää, kuuluuko siinä esiintyvä logo jääkiekkojoukkueelle.   

Jonttu saa sen sijaan puheluita liittyen tuttavansa kokemaan pahoinpitelyyn sekä Malmille korvaushoidon pääsemiseen.   

Ruokatauon jälkeen kaksikko huomaa asemalla pyörän kanssa hoipertelevan miehen. Hänelle tarjotaan mehua, jonka jälkeen suunnaksi valikoituu rautatieasema, eli steissi.    

Kello 13.00, rautatieasema  

Tomi kertoo jokaisen aseman olevan hänelle tuttu käyttöajoiltaan. Rautatieasemalla hän muistaa sekoilleensa liukuportaissa niin, että hänen otsansa oli täysin auki ja avuksi tarvittiin viisi vartijaa.  

Asemalta Tomi löysi myös aikanaan lastensa äidin monen "piripäissä valvotun yön jälkeen".  

Tällä hetkellä asemalla on muutamia ihmisrykelmiä, joten Jonttulla ja Tomilla riittää juttuseuraa. Eräs mies kertoo Jontulle käyvänsä korvaushoidossa.  

– Niin mäkin! Missä määrissä menet?  

Miehen kasvot kirkastuvat, kun hän kuulee kuinka vähän Jonttu tarvitsee enää hoidossa käytettävää ainetta.   

– Sä oot hieno mies.  

Ylätasanteen kioskilla Jonttu törmää kahteen tuttavaansa. Pariskunta odottaa lasta ja kertoo olevansa vieroitushoidossa.   

Tällä välin Tomppa käväisee aseman vessassa, joiden hän kertoo olevan tuttuja paikkoja vuosien takaa. Samalla mies näyttää, kuinka vessaan pääsisi kulkemaan ilman maksua.   

– Mutta maksan silti. Olen ottanut sen linjan, että en lipsu yhtikäs missään, kaikkeen on nollatoleranssi, mies kertoo samalla kun sujauttaa kolikon koneeseen.   

Kello 13.53, Kamppi  

Rautatieasemalta matka jatkuu metron kyydissä Kamppiin vesisateen vuoksi.   

Hetken kävelyn jälkeen huudikoutsit törmäävät kahteen mieheen, joista toinen on ilmeisesti juuri käyttämässä huumeita. Tomi ja Jonttu painottavat, että on tärkeää osata lukea tilannetta ja olla esimerkiksi lähestymättä ihmisiä, jos käynnissä on myyntitilanne.   

– Kokemuksemme vuoksi tajuamme nämä tilanteet samantien, Tomi kertoo. 

Hetken tarkkailun jälkeen Jonttu lähestyy miehiä ja tunnistaa jälleen toisen heistä tutukseen.  

Miehille annetaan syötävän ja juotavan lisäksi muun muassa hammasharja, josta he ovat kiitollisia.  

– Ei vitsi, kiitti!   

– En mä oo oikeen juonu tänään mitään, toinen miehistä tunnustaa avatessaan juomaa.  

Paikalta lähtiessä hän heittää kivet kaikille, myös toimittajalle.  

Kello 14.35, Sörnäinen  

Ympyrä sulkeutuu.  

Viimeiseksi palataan Sörnäisen metroasemalle, josta kierros aloitettiin. Paikalla on tähän mennessä eniten ihmisiä, nopeasti arvioituna noin kymmenen.  

Tomi käy pitkän keskustelun erään naisen kanssa ja halaa häntä sen päätteeksi. Jonttu tapaa pitkäaikaisen ystävänsä ja tarjoaa hänelle apua.   

Suuri televisiokamera houkuttelee muutamia ihmisiä paikalle keskustelemaan myös toimittajan kanssa. 

Eräs nainen kertoo olleensa kuivilla jo jonkin aikaa ja hänen aikomuksensa on hakea syksyllä toimintaan mukaan.  

Nuoret naiset entistä yleisempi näky  

Jontun mukaan asemilla näkyy nykyään enemmän nuoria, noin parikymppisiä naisia.

Huumeita käyttävät nuoret eivät ole uusi näky. Kaksikon mukaan paljon puhuttua "nuorten jengiytymistä" ei sen sijaan ole havaittavissa.   

Nuorten sekä myös kaikkien kohdalla riskinä voi olla "vääränlaisen tavaran saaminen".

Tomi muistelee tilanteita, joissa huumeiden sijaan on myyty esimerkiksi sokeria. Näissä tapauksissa tekijä jää kuitenkin nopeasti kiinni ja "kaduilla tapahtuu oikeus".  

Myös huumeiden myyminen eri nimillä on vaarallista. Aikanaan Jonttu luuli ostavansa amfetamiinia, mutta pussin sisällöstä olikin puolet muuntohuumetta, jota kutsutaan kaduilla nimellä pv.  

– Tuossa pääsee helposti hengestään, Tomi sanoo päätään pudistellen.  

Asemalle sattuu samaan aikaan toinen huudikoutsi, joka on juuri lopettanut työpäivänsä. Myös hänen mukaansa päivä on ollut poikkeuksellisen hiljainen huonon sään vuoksi.   

Monesti työntekijät joutuvat esimerkiksi palaamaan toimistolle kesken päivän, jotta he voivat täyttää reppunsa uudestaan jaettavalla tavaralla. Tänään sille ei ole ollut tarvetta.   

Kello 15.30, toimisto  

Päivän päätteeksi palataan toimistolle, jossa käydään läpi päivän tapahtumat esimiehen kanssa.   

– Voimme oksentaa ajatukset työpaikalla ja niiden kanssa ei tarvitse lähteä kotiin, Jonttu kertoo.   

Asiakkaiden tapaamisista on tehty jo lyhyet sähköiset raportit kentällä, joten paperitöitä ei ole jäljellä päivän päätteeksi. Toimistolla keitetään kahvit ja istutaan pöydän ääreen. Sana on vapaa.  

– Hyvä päivä, sää vähän verotti.  

– Ei ollut minkäänlaisia uhkaavia tilanteita, niin kuin ei aiemminkaan.  

Jonttu muistuttaa tässä kohtaa, että huumeiden käyttö ei tee ihmisestä automaattisesti aggressiivista. Hänen kohdallaan aineet vaikuttivat rauhoittavasti, toisin kuin Tomilla.  

Juttutuokion päätteeksi Huudikoutsien logolla varustetut liivit jätetään naulakkoon odottamaan seuraavaa työpäivää ja miehet astelevat kaduille omissa vaatteissaan.  

Kello on vasta neljä ja asemilla elämä jatkuu Jontun mukaan todennäköisesti vilkkaampana kuin päivällä.  

– Siellä on silti turvallista. Me kaikki olemme vain ihmisiä.  

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja