Koronavirus leviää Etelä-Korean kulttikirkossa – yhteisö uskoo perustajan vievän yli 100 000 jäsentään taivaaseen tuomionpäivänä

Koronavirus leviää kulttikirkossa Etelä-Koreassa – terveysviranomaiset vahvistivat 31 uutta tartuntaa 1:01
Etelä-Korean terveysviranomaiset ovat vahvistaneet 31 uutta koronavirustapausta.

Etelä-Korea ilmoitti torstaina ensimmäisestä koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta maassa. Tartuntoja Etelä-Koreassa on raportoitu yli sata.

Viranomaisten mukaan kuolonuhri oli kuusissakymmenissä oleva mies, jonka Yonhap-uutistoimisto kertoo olleen sairaalahoidossa yli 20 vuoden ajan. Koronavirustartunta havaittiin miehen kuoleman jälkeen, ja ennen kuolemaansa miehellä oli ollut keuhkokuumeen kaltaisia oireita.

Lähes puolet maassa ilmi tulleista tapauksista (39 82:sta) on peräisin Daegun kaupungissa toimivasta uskonnollisesta yhteisöstä Shincheonjista, jota on usein syytetty kulttimaisuudesta. Yhteisö uskoo sen perustajan vievän 144 000 ihmistä mukanaan taivaaseen tuomionpäivänä.

Etelä-Korea ilmoitti torstaina 31 uudesta koronavirustartunnasta, joista valtaosa oli kulttiyhteisön jäsenillä.

Ensimmäisenä tartunnan sai tiettävästi 61-vuotias nainen, jonka oireet alkoivat jo yli viikko sitten mutta joka osallistui useisiin yhteisön tilaisuuksiin ennen diagnoosin saamista. Paikallismedian mukaan nainen oli kahdesti kieltäytynyt koronavirustesteistä, koska hän ei ollut viime aikoina matkustanut ulkomaille.

Daegun paikallishallinto on kertonut, että yli tuhannen yhteisön jäsenen uskotaan osallistuneen tapahtumiin tartunnan saaneen naisen kanssa.

Daegussa monenlaisia varotoimia

Etelä-Korean neljänneksi suurimman kaupungin Daegun pormestari on neuvonut asukkaita pysymään sisätiloissa. Daegun neljän aluesairaalan päivystysasemat on suljettu varotoimenpiteenä.

Kaupungissa sijaitsee Yhdysvaltojen armeijan varuskunta, jossa asuu ja työskentelee noin 10 000 sotilasta, siviiliä ja perheenjäsentä. Heidän kulkemistaan on rajoitettu, ja kaikkia Shincheonjin tapahtumiin osallistuneita sotilaita on opastettu pysyttelemään karanteenissa.

Varuskunta ilmoitti torstaina sosiaalisessa mediassa suosittelevansa voimakkaasti, etteivät ihmiset liiku Daegussa. Erityisesti se kannusti välttämään julkisia paikkoja ja julkista liikennettä ja varsinkin ruuhkaisia paikkoja..

Shincheonji-yhteisö on itse sulkenut kaikki tilansa koko maassa ja pahoitellut jäsentensä saamia tartuntoja. Yhteisön lausunnon mukaan ensimmäisenä tartunnan saanut nainen oli luullut vain vilustuneensa.

Kaksi risteilyaluksella tartunnan saanutta kuoli

Japanissa kaksi Jokohaman edustalle eristetyllä risteilyaluksella koronavirustartunnan saanutta ihmistä on kuollut. Terveysministeriön mukaan virukseen on kuollut yksi nainen ja yksi mies, jotka olivat molemmat yli 80-vuotiaita. Heidät oli siirretty maihin sairaalahoitoon noin viikko sitten.

Terveysministeriön lausunnossa kerrotaan, että miehellä oli ennestään ainakin keuhkoastma. Tuoreimman tiedon mukaan naisella ei tiedetä olleen muita sairauksia. Hänen kuolinsyynsä oli keuhkokuume.

Diamond Princess -risteilyaluksella on NHK:n mukaan todettu yhteensä jo yli 600 koronavirustartuntaa. Kun alus asetettiin karanteeniin 5. helmikuuta, sen kyydissä oli noin 3 700 ihmistä. Sairastuneita on siirretty hoitoon pois alukselta.

Lisäksi eilen lähtöluvan sai noin 440 matkustajaa, joilla ei ole testeissä todettu koronavirusta. Torstaina laivalta lähti jälleen ihmisiä.

Eristyksen aikaiset olosuhteet ovat kirvoittaneet kritiikkiä paitsi hytteihinsä suljetuilta matkustajilta myös Koben yliopistossa infektiosairauksia tutkivalta Kentaro Iwatalta. Hän latasi nettiin videoita, joilla kutsui karanteenin järjestelyjä "täysin kaoottisiksi". Videot on sittemmin poistettu.

– Infektion leviämisen estäminen risteilyaluksella oli täysin riittämätöntä, Iwata arvioi.

Japanin terveysministeriö riensi oitis kiistämään kritiikin.

Kyseinen risteilyalus on suurin yksittäinen koronaviruksen leviämispiste Kiinan ulkopuolella. Aluksen ulkopuolella Japanissa on todettu yli 80 tartuntaa.

Kiina korjasi jälleen tartuntalukuja

Kiinassa koronavirustartuntojen määrä Hubein osavaltiossa näyttää olevan laskussa. Kuolleita on nyt yli 2 000, mutta terveysviranomaisten mukaan uusien tapausten määrä on ollut torstaina alhaisin lähes kuukauteen.

Yhteensä tartuntoja on todettu Kiinassa yli 74 000 ja yli 25 muussa maassa useita satoja. Manner-Kiinan ulkopuolella kuolemia on ollut 11.

Kiinan viranomaisten mukaan tiukat karanteenitoimenpiteet ovat alkaneet purra. Viranomaiset ovat kertoneet tilanteen parantuneen pahiten taudin kynsiin päätyneissä Hubeissa ja sen pääkaupungissa Wuhanissa huomattavasti.

Lue myös:

    Uusimmat