Vankikarkuri ehti nauttia vapaudesta jo 20 vuotta, kunnes koronavirusepidemia pakotti hänet antautumaan poliisille Kiinassa

5:35
Video: Nämä tekijät altistavat koronavirukselle eniten – suurin tutkimus julki Kiinassa viruksen puhkeamisen jälkeen

Jo vuosikymmeniä pakomatkallaan ollut vankikarkuri antautui poliisille, kun koronaviruksen aiheuttamat turvamääräykset tekivät elämän vapaalla jalalla mahdottomaksi, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kiinalainen Zhang oli tuomittu yhdeksän vuoden vankeuteen aseellisesta ryöstöstä. Hän kuitenkin pakeni vankilasta vuonna 2000 päästyään ulkotöihin vankilassa.

Zhang on elänyt paossa jo 20 vuotta. Kuitenkin maassa puhjenneen uudenlaisen koronavirusepidemian seurauksena turvatarkastukset tehtailla, ravintoloissa ja majoituspaikoissa kiristyivät, eikä Zhang enää kyennyt löytämään itselleen työtä tai majapaikkaa.

Joutui nukkumaan ulkona

Aiemmin perustarpeet olivat hoituneet ilman kunnollista henkilöllisyystodistusta. Reutersin mukaan Zhangin rahat olivat loppuneet kokonaan noin pari viikkoa sitten, ja hän oli joutunut nukkumaan ulkona.

Muutama päivä sitten hän oli kerännyt mukana olevan omaisuutensa kassiin ja antautui poliisiasemalla Fujianin provinssissa.

Sen jälkeen, kun Kiinassa puhkesi uudenlainen koronavirusepidemia viime joulukuussa, maassa on pidätetty 27 vankikarkuria, ja neljä on antautunut itse poliisille.  

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.