Koronaviruksen vuoksi tyhjentynyt saksalaiseläintarha karmivan päätöksen edessä: "Pahimmassa tapauksessa joudumme syöttämään jotkut eläimistä toisille"

Saksalaisessa eläintarhassa painitaan talousvaikeuksien ja niiden seuraamusten kanssa.

Pääsiäisen pitäisi olla otollista aikaa eläintarhavisiitille, mutta koronaviruksen vuoksi eläintarhat ovat vierailijoista tyhjillään. Kiinalaisessa eläintarhassa rauhallisuus toi iloisen yllätyksen, kun tarhan pandapari intoutui lemmenpuuhiin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

Eräässä Pohjois-Saksassa sijaitsevassa eläintarhassa vierailijoiden puute on kuitenkin ajanut tarhan ikävän ongelman eteen. Eläintarhan johtaja on nimittäin myöntänyt, että jotkut eläimistä joudutaan kenties syöttämään toisille, jotta eläintarhalla olisi mahdollisuus selvitä poikkeusoloista, kertoo BBC. Sekään ei kuitenkaan välttämättä riitä.

–  Olemme listanneet eläimet, jotka meidän täytyy teurastaa ensin, Neumünsterin eläintarhan johtaja Verena Kaspari kertoi BBC:n mukaan saksalaiselle Die Welt -julkaisulle.

Viimeinen oljenkorsi

Kasparin mukaan joidenkin eläinten tappaminen siksi, että muut eläimet voisivat elää, olisi kuitenkin viimeinen oljenkorsi eikä kovin miellyttävä sellainen. Vaikka vierailijoita ei ole, kulut kuitenkin jatkavat juoksemistaan, eläimet kun täytyy edelleen ruokkia päivittäin. Esimerkiksi eläintarhan hylkeet ja pingviinit tarvitsevat suuria määriä tuoretta kalaa päivittäin, Kaspari kertoo.

– Jos siihen tilanteeseen mennään, minun pitää lopettaa eläimet ennemmin kuin antaa niiden nälkiintyä.

– Pahimmassa tapauksessa joudumme syöttämään jotkut eläimistä toisille.

Sekään ei kuitenkaan välttämättä ratkaisisi taloudellisia vaikeuksia. Kaspari epäilee eläintarhan menettävän kevään aikana tuloja 175 000 euron edestä. Eläintarha kuuluu liittoon, joka ei ole oikeutettu saamaan apua valtion pienille yrityksille tarkoitetusta hätäapurahastosta.

Lähde: BBC

Lue myös:

    Uusimmat