Suomessa raportoitiin eilen ennätykselliset 797 koronavirustartuntaa, joista suurin osa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Sairaalahoidon kapasiteetti on jo nyt äärirajoilla, ja tarve kasvanee tulevina viikkoina.
Suuriin tartuntalukuihin on HUS:n infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvisen mukaan kaksi syytä. Ensimmäisenä se, että keskiviikkona yleensäkin raportoidaan enemmän tapauksia, koska viikonlopun lukuja päivittyy yhä joukkoon.
– Mutta kyllä toinen selkeä syy on se, että nyt mennään aika voimakasta vauhtia tapausmäärissä ylöspäin, etenkin täällä pääkaupunkiseudulla, Järvinen toteaa.
Järvisen mukaan pääkaupunkiseudulla herkemmin leviävien virusmuunnosten osuus on jo 70–80 prosenttia, ja muuallakin Suomessa osuus kasvaa.
– Joten kaikista näistä uusista tartunnoista yli puolet varmasti [on virusmuunnoksia].
Sairaalahoidon tarve kasvaa
– Vuodeosastoillahan meillä aletaan olla HUS:in sairaaloissa siinä lukemissa, missä oltiin viime kevään pahimpina viikkoina, Järvinen sanoo.
Tehohoidon tarve kasvaa viiveellä, koska sinne yleensä päädytään osastojakson jälkeen.
– Kyllä sairaalahoidon tarpeessa tullaan menemään ylöspäin varmaan koko maaliskuu.
Tartunnoissa yhä ovat yliedustettuna 25–34-vuotiaat, mutta Järvisen mukaan nyt 40–60-vuotiaiden tartunnat ovat huolestuttavasti alkaneet nousta.
Se tarkoittaa sitä, että parin viikon päästä myös sairaalahoidon tarve kasvanee yhä. Yli 40-vuotiailla riski vakavavammasta sairaudesta on jo huomattavasti nuoria korkeampi.
Lue myös: Koronakaranteenin rikkomisesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen – ääritapauksessa viruksen levittäjä voidaan tuomita jopa taposta
Mutta kun tartuntoja on paljon alle 40-vuotiaiden keskuudessa, myös sairaalahoitoa vaativien tapausten määrä kasvaa niissä ikäryhmissä. Järvisen mukaan 20–40-vuotiaita on ollut sairaalassa tällä hetkellä suunnilleen saman verran.

