Koronarajoitukset iskevät ikävästi lasten sisäliikuntaan: Ajaa perheitä "shoppailemaan" harrastuksia lähikuntiin

Kunnallisten sisäliikuntapaikkojen sulkeminen lapsilta ja nuorilta on havaittu monilla paikkakunnilla huonoksi ratkaisuksi. Tampereella rajoitukset on purettu ja Oulussa tätä suunnitellaan – Helsingissä rajoitukset ovat vielä voimassa. 

Lasten ja nuorten sisäliikuntatoiminnan keskeyttäminen koronan vuoksi herättää monilla paikkakunnilla voimakasta kritiikkiä. Oulussa huomattiin, miten vakavia seurauksia kaupungin sisäliikuntapaikkojen sulkemisella on lapsille. 

– Sisäliikuntapaikkojen sulkemisen vuoksi liikuntaharrastus uhkaa loppua lapselta tai nuorelta kokonaan. Erityisesti haavoittuvassa asemassa olevilla lapsilla, jotka elävät ongelmaperheissä, on ollut merkkejä vakavista tilanteista, sanoo Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo.

Lapset voivat Oulussa tehtyjen havaintojen mukaan syrjäytyä ja passivoitua, kun he eivät tapaa kavereitaan tai turvallisia aikuisia harrastuksissaan.

Kyllästyneet vanhemmat "shoppailevat" harrastuksia lähikunnista

Tiukat koronarajoitukset ovat monilla paikkakunnilla johtaneet siihen, että osa vanhemmista on kuljettanut lapsiaan harrastamaan lähikuntiin, joissa on höllemmät koronarajoitukset.

Tasaantuneen epidemiatilanteen, harrastusten shoppailun ja lapsille koituneiden haittavaikutusten vuoksi Oulussa aiotaan sallia lasten ja nuorten sisäliikuntatoiminta mahdollisesti jo lähipäivinä kaupungin tiloissa uudelleen. 

Ovet pantiin säppiin marraskuun lopussa. Oulun kaupungin hyvinvointilautakunta päättää lasten sisäliikuntapaikkojen mahdollisesta avaamisesta ja aikataulutuksesta tänään keskiviikkona. Alueen koronakoordinaatioryhmä on jo suositellut sisäliikuntapaikkojen avaamista alle 18-vuotiaille. 

– Nyt alkaa loppuviikko lähestyä, että en tiedä uskallanko luvata kaikkea aukeamaan tälle viikkoa vai onko sitten ensi viikon alusta viimeistään, miettii terveysjohtaja Jorma Mäkitalo.

Tamperelaislapset pääsivät jo liikkumaan

Tampereella päädyttiin avaamaan lasten ja nuorten sisäliikuntamahdollisuudet tämän vuoden alkupuolella.

Tampereella lasten ja nuorten sisäliikuntaharrastusta voi toteuttaa maksimissaan kymmenen hengen ryhmissä. Aikuisten osalta kaupungin sisäliikuntapaikat ovat Tampereella yhä kiinni.

– Uskon, että tähän asti tehdyillä toimenpiteillä olemme saaneet pysäytettyä koronan leviämisvaiheen, kertoo Tampereen sosiaali- ja terveyspalvelujen johtaja Taru Kuosmanen.  

Helsingissä sisäliikuntapaikat pysyvät vielä kiinni

Helsingin kaupungin sisäliikuntatilat, mukaan lukien liikuntapaikat ja koulujen liikuntasalit, ovat koronarajoitusten vuoksi suljettu käytöltä ainakin tammikuun loppuun asti. Ulkona kuitenkin liikutaan ja liikuntatunnit ovat sallittuja – asia ilmaistaan Helsingin kaupungin verkkosivuilla näin:

"Helsingin kaupungin ulkokentät ovat lasten ja nuorten harrastustoiminnan ulkopuolella kuntalaisten käytössä. Valvontaa sekä nuoriso-ohjaajien läsnäoloa kentillä lisätään. Pukukopit ja huoltorakennukset pidetään suljettuina. Koululiikunta toteutetaan ulkona ja koulun tiloissa, ei muissa liikuntatiloissa."

Lääkäri ymmärtää Helsingin rajoitukset, mutta aloittaisi niiden purkamisen nuorista ikäluokista sitten kun rajoitusten purkamisen aika on. Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat rajoitukset voivat olla HUSin infektioylilääkäri Asko Järvisen mukaan olla varsin tehottomia koronan torjunnassa.  

– Tartuntoja syntyy näissä ikäryhmissä syntyy aika vähän. Toki altistustilanteita syntyy paljon, hän huomauttaa.

Vaikutukset voivat ulottua jopa vuosien päähän

Infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen näkee riskinsä tiukoissa lapsiin kohdistuvissa rajoituksissa, kuten sisäliikuntapaikkojen pitämisessä kiinni.

– Lasten ja nuorten tarve kontaktiin ja kaveripiiriin on iso. Sitten kun tämä hankaloituu, kontaktia etsitään ehkä muualta. Osa ei ehkä etsi ja voi syrjäytyä. Myös liikunnan ja muun toiminnan tarve on merkittävä. Kyllä tällä varmaan on pidemmällä juoksulla haittavaikutuksia, jotka nähdään ehkä kuukausien ja jopa vuosien aikana.

Se, että Helsingissä pidetään vielä lasten ja nuorten sisäliikuntapaikkojen ovet säpissä, kertoo lääkärin mukaan kaupungin synkähköstä koronatilanteesta.

– Tietysti Helsingissä on tartuntatautitilanne hankalampi ja korkeammalla tasolla kuin Oulussa. Voi olla hiukan hankala vielä ainakaan hyvin nopeasti lähteä toimenpiteitä tekemään. Kun niitä lähdetään tekemään, pitäisi asteittain lähteä nuorimpiin ikäluokkiin kohdistuvista rajoituksista. 

Katso lisää videolta lapsiin kohdistuvista sisäliikuntarajoituksista pääkaupunkiseudulla, Oulussa ja Tampereella!

Lue myös:

    Uusimmat