Tällä viikolla monissa ravintoloissa ja baareissa käyttöön otettu koronapassisovellus ei toimi aukottomasti, kertoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) ylitarkastaja Leena Piipponen STT:lle.
Avi on saanut koronapassia käyttäviltä ravintoloilta tietoonsa, että passi näyttää tarkastuksessa punaista, jos sen haltija on saanut jo kolmannen rokotteen tai sitten Janssenin rokotteen, jota annetaan vain yksi annos. Janssenin rokotetta on annettu esimerkiksi Belgiassa, Virossa ja Espanjassa.
Esimerkiksi kolme rokotetta saaneita ei siten voida sääntöjen mukaan ottaa sisään ravintolaan, vaikka heidän rokotesuojansa onkin riittävä.
– Säännöt sanovat, että kun sovellus huutaa punaista, ei saa päästää sisään. Nyt täytyy olla yhteyksissä eteenpäin, että pitääkö sovellukselle tehdä jotakin, Piipponen sanoo.
Lue myös: Helena Petäistön kolumnni: Suomi vitkutteli itsensä Euroopan punaiselle vyöhykkeelle – Ranskassa koronapassi pitää pintansa
Eduskunta hyväksyi koronapassin käyttöönoton aiemmin tällä viikolla. Sen tarkoitus on olla vaihtoehto viranomaisten asettamille koronarajoituksille.
Rajoitusten kohteena olevat yritykset ja muut toimijat voivat edellyttää asiakkailtaan koronapassia, eli sitä voidaan edellyttää muun muassa ravintoloissa ja yökerhoissa sekä yleisötilaisuuksissa, sisäliikuntatiloissa, uimahalleissa, huvipuistoissa, sisäleikkipaikoissa sekä museoissa ja muissa kulttuuritiloissa.
Koronapassina toimii EU:n digitaalinen koronatodistus, jonka saa Omakannasta.
Kiitosta ja kehuja ravintoloille
Etelä-Suomen avi kiersi lauantai-iltana ja sunnuntain vastaisena yönä yhteensä 25 paikkaa Lahdessa, Espoossa ja Helsingissä. Suurimmassa osassa tarkastetuista paikoissa oli Piipposen mukaan käytössä koronapassi.
Tarkastuksista jäi Piipposen mielestä "positiivinen tunnelma".