Koronaan kuollut musta lääkäri kertoi kaltoinkohtelustaan sairaalassa: "Hän kohteli minua kuin narkomaania" – rasismikeskustelu leimahti Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa joka kuudes aikuinen elää koronakriisin keskellä köyhyydessä 2:06
Video: Yhdysvalloissa joka kuudes aikuinen elää koronakriisin keskellä köyhyydessä

Yhdysvalloissa koronatartunnan saaneen mustan lääkärin kohtelu herättänyt keskustelua rasismista terveydenhuollossa, kirjoittavat useat maan mediat.

Indianalainen sairaala on aikeissa teettää ulkopuolisen selvityksen lääkäri Susan Mooren, 52, kohtelusta. Moore kuoli noin viikko sitten koronaviruksen seurauksena. 

Tätä ennen hän oli jakanut Facebookissa videon, jossa hän kertoi Indiana University Health North (IU North) -sairaalan lääkärin jättäneen huomiotta hänen kipunsa ja tarpeen lääkkeille, kirjoittaa uutiskanava CNN.

Sairastui marraskuussa

Guardian-lehti kertoo, että Moorella oli todettu koronavirustartunta marraskuussa, jonka jälkeen hänet otettiin sisään IU North -sairaalaan. Videolla sairaalasängyssä makaava Moore kertoo lääkärin muun muassa väittäneen, että Moore ei tarvitsisi uutta remdesiviirilääkeannosta, sillä lääkärin mielestä Moore ei ollut edes hengästynyt.

Moore kertoo videolla saaneensa viruksen hoitoon käytettävää lääkettä kahdesti.

– Sanoin, että kyllä minä olen (hengästynyt), Moore sanoi videolla.

– Hän kohteli minua kuin narkomaania, vaikka hän tiesi minun olevan lääkäri. En käytä huumeita.

Lääkäri päätti lähettää Mooren kotiin. Mediat kertovat, että 12 tuntia myöhemmin Mooren tila heikkeni ja hänet otettiin koronan takia sairaalahoitoon toisessa sairaalassa, jossa hän sai parempaa hoitoa. 

Myöhemmin Moore joutui hengityskoneeseen. Hänen poikansa kertoi medioille Mooren kuolleen 20. joulukuuta.

Perusteettomia uskomuksia

Rasismi terveydenhuollossa ei ole uusi aihe Yhdysvalloissa. 

Tutkimukset ovat osoittaneet, että mustat potilaat saavat joissakin tilanteissa vähemmän kipulääkkeitä kuin samassa tilanteessa olevat valkoiset potilaat, kirjoittaa CNN.Tuoreessa New England Journal of Medicine -julkaisun artikkelissa kirjoitettiin vuonna 2016 tehdystä tutkimuksesta, jossa selvisi, että valkoisilla lääketieteen opiskelijoilla ja erikoistuvilla lääkäreillä oli perusteettomia uskomuksia mustien ja valkoisten ihmisten biologisista eroista. 

Monet uskoivat virheellisesti, että mustien kipu ei olisi yhtä kovaa kuin valkoisten potilaiden.

–  Epäoikeudenmukaisen kohtelun hyväksyminen "normaalina" perustuu historialliseen uskomukseen, artikkelissa kirjoitettiin CNN:n mukaan. Yhdysvalloissa koronavirus on vaikuttanut suhteellisesti enemmän mustaan väestöön, jonka keskuudessa esiintyy myös suhteellisesti enemmän koronatartunnalle altistavia terveysongelmia, kirjoittaa Guardian.

Lisäksi moni musta työskentelee tehtävissä, jotka asettavat heidän pandemian etulinjalle. Myös rakenteellinen rasismi vaikuttaa hoitoonpääsyyn, lehti toteaa.

Yksi tuhannesta kuollut

Noin 330 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa yksi tuhannesta ihmisestä on kuollut koronavirukseen liittyen, kertoo CNN. 

Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan maassa on todettu yli 18,9 miljoonaa virustartuntaa ja yli 331  000 virukseen liittyvää kuolemaa. Maailmanlaajuisesti Yhdysvalloissa on todettu määrällisesti eniten koronatartuntoja ja niihin liittyviä kuolemia.

Yhdysvalloissa jo yli 1,9 miljoonaa ihmistä on saanut ensimmäisen annoksen koronavirusrokotetta, selviää maan tautikeskus CDC:n sivuilta. Ympäri maata rokotetta on toimitettu yhteensä yli 9,5 miljoonaa annosta.


Lue myös:

    Uusimmat