Korona pitäisi poistaa yleisvaarallisten tartuntatautien joukosta, sanoo THL:n Salminen – näin vastaa STM

THL:n Salminen: Koronavirus tulisi poistaa yleisvaarallisten tartuntatautien listalta 3:52
Pärjäisimme ihan hyvin lievemmälläkin luokittelulla, sanoo THL:n Mika Salminen.

Korona ei enää täytä kaikkia yleisvaarallisen tartuntataudin kriteerejä, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen MTV Uutisille.

Korona lisättiin pandemian alettua yleisvaarallisten tartuntatautien listalle. Tavoitteena oli estää koronan leviäminen karanteeneilla ja eristyksillä. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtajan Mika Salmisen mukaan korona voitaisiin nyt poistaa yleisvaarallisten tartuntatautien joukosta.

– Kyllä se mielestäni olisi varteenotettava vaihtoehto. Pärjäisimme ihan hyvin lievemmälläkin luokittelulla. Tämä on ollut jo jonkin aikaa arvio suurella osalla keskussairaaloiden infektiolääkäreistä.

Yleisvaarallisten tartuntatautien joukkoon kuuluvat koronan lisäksi muun muassa isorokko, tuberkuloosi ja lintuinfluenssa.

Salmisen mukaan korona ei enää täytä kaikkia laissa määriteltyjä yleisvaarallisen tartuntataudin kriteerejä.

Lain mukaan tartuntatauti on yleisvaarallinen, jos taudin tarttuvuus on suuri, jos tauti on vaarallinen, ja jos taudin leviäminen voidaan estää sairastuneeseen tai altistuneeseen kohdistetuilla toimenpiteillä, kuten karanteeneilla ja eristyksellä.

– Meillä on rokote, ja tauti ei ole vaarallinen kaikille ihmisille. Osalle se voi toki vielä olla. Yleensä yleisvaarallinen tartuntatauti on sellainen, jossa on korkea kuolleisuus tai sellainen, joka vammauttaa ihmisiä laajasti. 

THL:n mukaan ensi syksynä uusi korona-aalto on mahdollinen. Salmisen mukaan koronaviruksen poistamista listalta puoltaa kuitenkin myös se, että karanteeneilla ja eristyksillä ei juuri pystytä pysäyttämään epidemiaa.

– On hyvin kyseenalaista, voidaanko niillä jarruttaa laajalle levinnyttä epidemiaa.

"Luokittelu on turha"

Laki sallii yleisvaarallisten tartuntatautien kohdalla karanteenit ja eristykset, jotka puuttuvat yksilön perusoikeuksiin. Perusoikeusrajoitusten on oltava välttämättömiä. 

Laki ei kuitenkaan vaadi määräämään altistuneita tai sairastuneita karanteeniin tai eristykseen, jos taudin leviäminen voidaan estää muulla tavoin. 

– Tämä mahdollisuus on aika turha. Yliluokittelu tuottaa tavallaan haittaa, koska se sitoo resursseja tavalla, joka ei välttämättä ole enää tarkoituksenmukaista. Se luo paineita siihen suuntaan, että karanteeja pitäisi käyttää, Salminen sanoo.

Esimerkiksi koronarajoitusten kohdalla periaate on, että rajoituksia ei voida ylläpitää varmuuden vuoksi.

Karanteeni ja eritykset poistuisivat

Koronan luokittelusta yleisvaarallisten tartuntatautien joukkoon päättää viime kädessä hallitus sosiaali- ja terveysministeriön (STM) esityksestä.

– STM:n kanta on, että poistamista ei kannata kiirehtiä. Nyt kannattaa katsoa syksyn tilanne ja se, miten virus muuntuu. Edelleen on mahdollista, että seuraava virusmuunnos aiheuttaa vakavampaa tautia. Tällä hetkellä on perusteltua pitää yleisvaarallisuutta, mutta tätä varmasti syksyn kuluessa arvioidaan uudelleen, sanoo STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen.

Koronan poistaminen yleisvaarallisten tartuntatautien listalta ei vaikuttaisi esimerkiksi siihen, voidaanko koronarajoituksia ottaa käyttöön.

Jos korona poistettaisiin yleisvaarallisten tartuntatautien listalta, koronalle altistuneita tai sairastuneita ei voitaisi enää määrätä viralliseen karanteeniin tai eristykseen.

Käytännössä monet kunnat ovat kuitenkin luopuneet laajoista karanteeneista ja eristyksistä jo viime talvena.

Puumalaisen mukaan STM haluaa pitää kaikki keinot työkalupakissa siltä varalta, että koronatilanne pahenee ensi syksynä.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että mahdollisuutta karanteeneihin ja tartunnanjäljitykseen on aihetta ylläpitää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tätä mahdollisuutta lähdettäisiin käyttämään.

– Kyllä korona aiheuttaa merkittävää kuolleisuutta ja sairaanhoidon tarvetta. Sikäli se on vaarallinen tauti, Puumalainen sanoo.

Asia noussee esille syksyn mittaan

Koronan poistamisesta yleisvaarallisten tartuntatautien listalta on keskusteltu aika ajoin pandemian aikana.

Helmikuussa perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) ennakoi, että korona luokiteltaisiin yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi vielä jonkin aikaa. 

Nyt Lindén kommentoi asiaa MTV Uutisille toteamalla, että asia ei juuri tällä hetkellä ole vireillä ministeriössä.

STM kuuntelee päätöksissään asiantuntijoita, kuten virkamiehiä ja tartuntatautien neuvottelukuntaa, johon Salminenkin kuuluu.

Salmisen lisäksi neuvottelukuntaan kuuluu THL:n, sairaanhoitopiirien, ja ministeriöiden asiantuntijoita ja virkamiehiä.

– Asiaa on jo pohdittu pariin otteeseen neuvottelukunnassa. Viime kerralla, kun asiasta keskusteltiin, osa kannatti, ja osa oli sitä mieltä, että vielä on liian aikaista. Ehkä syksyn mittaan asia nousee esille, Salminen sanoo.

MTV Uutiset tavoitti kahdeksan neuvottelukunnan jäsentä, joista neljä kannatti koronaviruksen poistamista yleisvaarallisten tartuntatautien listalta.

Neljä jäsentä ei halunnut ottaa kantaa asiaan.

Lue myös:

    Uusimmat