Kommentti: Väyrysen Waterloo?

Ei niin, etteikö hän olisi tehnyt niin jo aiemminkin, mutta tällä kertaa pelissä on jo maakunta-Suomen pyhimmät arvot: suhde kunniapuheenjohtaja Väyrysen omaan puolueeseen.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen vaikutti haastattelussani oikeasti pettyneeltä, järkyttyneeltä ja hämmentyneeltä, kun hänen vuosikymmenten aikainen taistelutoverinsa europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ilmoitti  blogissaan, että hän aikoo perustaa uuden puolueen.

-No kyllä tämä lähes sanattomaksi vetää ihan henkilökohtaisestikin. Olen kolme kertaa yrittänyt tehdä hänestä tasavallan presidenttiä, ollut kaikissa kampanjoissa mukana ja  hän on tällainen keskustalaisuuden ikoni ollut minun sukupolvelleni ja tätä Paavo Väyrystä en enää oikein tunne, tilitti Laaninen ääni maassa.

Saman tunteen jakaa varmaan moni muukin keskustaveteraani. Väyrynen on aina yllättänyt, haastanut, pudonnut, noussut ja pelannut. Väyrynen on usein ollut myös oikeassa. Joskus etukäteen ja joskus jälkikäteen. Ainakin jonkun mielestä. Vahvana hahmona häntä on joskus kohdeltu myös huonosti. Poliittiset vastustajat ovat mustamaalanneet ja media herkutellut.

Mutta tämä Väyrysen viimeisin taisto näyttää vähän Don Quijoten tuulimyllytaistelulta tai vanhan isännän Waterloolta.

Siinä kun Väyrysen puheenjohtajakauden puoluesihteeri Seppo Kääriäinen – entinen remuisa tahtopoliitikko – tavoittelee seesteistä valtiomiessarjan harkintaa, niin kunniapuheenjohtaja Väyrynen lähtee mutapainisarjan populismikisaan riidankylväjän asenteella.

Osa keskustavaikuttajista on jo kyllästynyt Väyrysen oikkuihin, mutta häntä myös arvostetaan ja kunnioitetaan. Väyrynen on osa keskustan sisintä. Maakuntien miehet ovat nyt varmasti ihmeissään.

Väyrysellä on epäilemättä suunnitelma, koska hän ei ole tyhmä. Ehkä hän laskee, että eurokriisi, turvapaikkakriisi ja perisuomalainen impivaaralaisuus antavat kaikupohjaa uudelle puolueelle nyt, kun perussuomalaiset ja myös keskusta ovat hallitusvastuun vankeja. Mutta miten on: vaikka vastustajien mukaan kepu pettää aina, niin voiko kepua pettää?

Juha Sipilän hallitus on kompuroinut niin kuin sen edeltäjätkin, mutta pontevaa yritystä on ollut. Ja jollei muuta, niin keskustan satavuotinen unelma maakuntien Suomesta on nyt lähempänä toteutumistaan kuin koskaan. Vai onko niin, että sadoissa kunnissa valtaa käyttävät keskustavaikuttajat eivät sitä lopulta haluakaan? Senkö varaan Väyrynen laskee, että EU ja euro ovat keskustan aitovieriväelle ja perussuomalaisille kuitenkin se suurin mörkö?

Väyrynen on aina halunnut ministeriksi, presidentiksi ja vaikuttajaksi. Ja kaiken muun Väyrynen on saavuttanut, paitsi presidentin viran. Onko tämä nyt Väyrysen viimeinen (hah!) yritys koukata presidenttiehdokkaaksi jonkun omituisen keskustan ulkopuolisen puolueviritelmän kautta? 

Väyrynen on tottunut nousemaan uppotukin asemasta aina uudelleen parrasvaloihin. Mutta voiko tuon ihmeen toistaa loputtomasti? Onko keskustan ikiliikkuja voinut nyt tehdä virheen – toisen elinaikanaan?  Hylätä puolue, jonka kunniapuheenjohtaja hän on, tuntuu aika uhkarohkealta vedolta.

Väyrysellä on edessään uusi vaihe. Joko Waterloo tai voitto. Tai sitten hän ilmoittaa, että kaikki on tulkittu väärin ja koko kohu on media ja poliittisten vastustajien vika. Ei tässä näin pitänyt käydä. Mutta kirja on varmasti mukana kuvassa.