Jytky, hillotolppa, missä EU siellä ongelma. Ei tule enää minun elinaikanani toista yhtä valovoimaista mediapoliitikkoa kuin perussuomalaisten johdosta väistyvä Timo Soini. Ja oli niin pienestä kiinni, ettei tarina päättynyt ennen alkuaan.
Soini on suomalainen versio populistista, jalat maassa ja sydän lämpimänä. Siinä missä aateveljet ja -sisaret maailmalla ovat kiihottaneet kansaa vaarallisellakin tavalla, Soinille ihmisarvo on ollut aina pyhä ja puheet sen mukaisia.
Jälkipolvet saavat vielä kiittää, kuinka Soini oli vaikeina aikoina ukkosenjohdatin unohdetulle kansalle. Toivottavasti myös hänen seuraajansa on hyvä eikä paha populisti. Ja hallituskumppanit Juha Sipilä ja Petteri Orpo saattavat muistella kaiholla Soinia jo maanantaina uuden trion kohdatessa.
Soini on taitava mediassa. Hän ymmärsi jo ennen viestintäkonsultteja, että 20 sekunnin jälkeen tv-lausunto muuttuu huminaksi kuulijan korvissa. Tämän itsestäänselvyyden ymmärtää yllättävän harva poliitikko.
Nasevien lauseiden pudottelija olisi saman tien twitterkuningas, 140 merkin mestari. Valitettavasti vanhan liiton miehenä, juntti-imagoaan laskelmoidusti vaalien Soini pysyy kaukana somehärpäkkeistä.
Ryppyisessä puvussaan Soini on vaalikarjan silmissä sittenkin enemmän jätkä kuin herra. Tässä auttaa se, että vaalivoittonsa Soini on noukkinut kovalla jalkatyöllä turuilta ja toreilta.
Kaikki voi olla pienestä kiinni. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Soini oli mukana siinä hengessä, että läpimeno tai sitten hyvästit politiikalle.
Vaali-illan suden hetkenä kristillisten ja perussuomalaisten vaaliliitosta oli nousemassa eduskuntaan. Tuloslaskennan viime metreillä Soini kiri ohi - ja tarina sai jatkua.
