Kommentti: Pääministeri Sipilä pelaa riskillä – kannattiko oma jatko kytkeä Vanhasen menestykseen?

Kannattaako laittaa arvovaltansa peliin, jos sitä ei ole? Näin kysyi aamulla Huomenta Suomessa entinen Helsingin Sanomien kokenut politiikan toimittaja Unto Hämäläinen viittaamalla Johannes Virolaisen vanhaan lausahdukseen.

Kyse on siitä, että toistaiseksi entisen pääministerin ja keskustajohtajan Matti Vanhasen menestys presidenttigallupeissa on ollut katastrofaalisen huono. Keskustan pahin painajainen olisi, jos Vanhanen jäisi kansanliikkeen ehdokkaan Paavo Väyrysen taakse. Se olisi nöyryytys Sipilälle, ja se olisi nöyryytys Suomen suurimmalle puolueelle. Niinistön kurmuuttamisen lisäksi Väyryseltä on riittänyt aiemmin tarmoa myös keskustan puheenjohtajan haukkumiseen.

Niinpä pääministeri on pannut oman arvovaltansa peliin, ja se on riski. Sunnuntaina Ylen pääministerin haastattelutunnilla Sipilä käytännössä pyrki kytkemään oman jatkonsa puolueen johdossa myös presidentinvaalien tulokseen. ”Se on kokonaisuus, ja presidentinvaalien tuloksella voi olla vaikutusta kentän tukeen. Viimeistään huhtikuussa puoluevaltuuston kokouksessa ilmoitukseni teen.”  Pääministeri kovisteli myös omiaan, että vaaleissa keskustalla on vain yksi ehdokas ja se on Vanhanen.

Talouden kohenemisesta ja hallitusohjelman tavoitteiden etenemisestä huolimatta keskusta ja pääministeri Sipilä eivät ole saaneet kannatusnostetta, vaan kannatus on ennemminkin laskenut. Kokoomuksen kuolemansuudelma keskustalle on taas toteutunut, kuten jo pari kertaa aiemminkin historiassa.

Niinpä voi kysyä, onko oman jatkon ja Vanhasen tuloksen kytkeminen näin poikkeuksellisessa presidentinvaalissa taktisesti viisas veto? Ei ole. Keskustan kenttä on aina arvaamaton, mutta myös armoton.

MTV:n uutisten eilen julkaisemassa kyselyssä 13 prosenttia suomalaisista voisi ajatella äänestävänsä Vanhasta. Toisaalta keskustalaisista neljä viidestä on valmis antamaan äänensä Niinistölle. Samaan aikaan myös Suomen tunnetuin mukikauppias nakertaa keskustalaisten sielua toisaalla.

Jo viime viikolla sosiaalisessa mediassa oli nähtävissä, että Vanhasen kannatuslukemat yritetään saada tolkulle tasolle, vaikka sitten väkisin. Kepun kärkipoliitikot on valjastettu herättämään vaaliämpärien pohjia tuijottava kenttä oman ehdokkaan taakse. Myös Matti Vanhasen onnistuneet esiintymiset vaalitenteissä ovat tuoneet kampanjaan kipinää. Niinpä Vanhasen tulos tuskin jää vain pariin prosenttiin.

Miksi sitten entisen pääministerin kannatuslukemat ovat madelleet niin alhaalla, vaikka osaamisesta se ei jää kiinni? Karisman puutteen ja persoonan särmättömyyden lisäksi syynä voikin olla Vanhasen valttina pidetty pääministeriys.

Kuusi vuotta sitten entinen pääministeri Paavo Lipponen sai vain seitsemän prosentin kannatuksen vaalien ensimmäisellä kierroksella. Kokevatko äänestäjät entisen pääministerin liian tutuksi, politiikan kiemuroissa ryvettyneeksi henkilöksi, joka tunkeutui olohuoneisiin ilta toisensa jälkeen selittämään usein ikäviksi koettuja päätöksiä?

Presidentiltä halutaan jotain muuta ja siihen sisäpolitiikan raadollinen julkisuuskuva ei tuo nostetta ja apua.

Eeva Lehtimäki on yhteiskuntatarkkailija ja entinen MTV Uutisten pitkäaikainen politiikan toimittaja. Hän on nykyään vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.

Lue myös:

    Uusimmat