Helena Petäistön kolumni: Kenraali Ehrnrooth ojentaisi Trumpia

Trump puolestaan oli jo ehtinyt mainostaa, että Witkoff olisi Moskovassa sunnuntaihin asti. Tämä joutui kuitenkin poistumaan paikalta vähin äänin heti lauantain vastaisena yönä. 

Niin siinä käy, kun golfkaveri pannaan pelaamaan shakkimestarin kanssa. Shakinpelaaja totesi kylmän rauhallisesti, että kyllä hänkin haluaa rauhaa, mutta – ja lateli perään heti täyslaidallisen vanhoja vaatimuksiaan Ukrainan alueluovutuksista, kiellosta liittyä Natoon, puolueettomuudesta ja vallanvaihdosta Kiovassa. 

Valtioiden välisissä neuvotteluissa ja diplomatian kielellä ”Yes, but” tarkoittaa aina ”ei.” 

Trumpin on silti pakko vakuuttaa amerikkalaisille, että keskustelut Putinin kanssa ovat olleet hyvät, kun kaiken piti pohjautua tähän hänen hyväksi kehumaansa suhteeseen.

Tilanne on kiusallinen Trumpille, jota on Zelenskyin Valkoisessa talossa tapahtuneen nöyryyttämisen jälkeen alettu pitää viimein myös Yhdysvalloissa liian Putin-myönteisenä. Mielipidemittausten mukaan 56 prosenttia amerikkalaisista on sitä mieltä, että heidän presidenttinsä myötäilee liikaa Putinia. Yhdysvalloissa Venäjä on kansalaisten mielissä hyvin pitkälle yhä presidentti Ronald Reaganin ”Evil Empire”, pahan valtakunta. 

Euroopassa Putinin venkoilun kiteytti Britannian pääministeri Keir Starmer painottamalla, että Putinin on otettava rauha vakavasti ja lopetettava barbaarit hyökkäykset.

Totta kai oli mahdotonta, että Putin olisi hyväksynyt rauhansuunnitelman, joka passaa hänen vihaamalleen Zelenskyille. Mutta kun yhtään mikään ei liikahda, kun Putinin vaatimukset pysyvät aina vain samoina. Ja kun Trumpin lähettiläs saa poistua Moskovasta häntä koipien välissä, selvää on, ettei Putinilla ole kiirettä mihinkään. 

Tosin hän tiettävästi tykkäisi juhlia näyttävästi toisen maailmansodan päättymisen merkkipäivää toukokuun 9. päivänä niin, että paikalla olisivat komeasti Trump, Kiinan keisari Xi Jinping ja muita Brics-maiden nokkamiehiä. 

Kansainvälisessä paitsiossa pitkään olleelle johtajalle se olisi saavutus. 

Muilla on kiire, Putinilla ei

Putin ei selvästikään pidä kiirettä senkään takia, että Trumpilla nimenomaan on niin kamalan kova kiire. Kun on tullut luvatuksi äänestäjille rauha lähes sormennäpäytyksellä, asioiden pitkittyminen ja mutkistuminen alkaa näyttää kotimaassa nololta. 

Ja hirveä hinku saada Nobelin rauhanpalkinto tekee Trumpin entistäkin alttiimmaksi Ukrainan kannalta huonoon rauhansopimukseen.

Mitä en enemmän aikaa kuluu, sitä huonompia ehtoja se merkitsee Ukrainalle. 

Trumpin poukkoileva tapa ”neuvotella” tarkoittaa iskuja vuorotellen molempiin suuntiin. Mutta kun vipuvartta Venäjän suuntaan on vähemmän  –  sillehän jo luvattiin ennen kuin neuvottelut olivat edes alkaneet, ettei Ukrainasta tule Naton jäsentä eikä entisten rajojen sisälle palata  –  niin käytännössä Trump tarjoaa Venäjälle pääasiassa porkkanaa ja Ukrainalle keppiä. 

On Putinin edun mukaista antaa ajan vain kulua. Sitä paitsi Trumpin hallintohan ei nimitä Venäjää enää hyökkääjäksi. Yhdysvallat äänesti YK:ssa Ukrainasta yhdessä Venäjän kanssa, ja raporttien mukaan Yhdysvallat ei tee enää edes kyberhyökkäyksiä Venäjälle.

Voiton tavoittelua kotiyleisön edessä

Trumpin ansiosta on Kurskin ”vapautusta” mainostettu Moskovassa suurena voittona babushkojen halaamien sotilaiden kuvilla höystettynä samalla, kun Putin ryntäsi Kurskiin sota-asuun sonnustautuneena paistattelemaan voitontunnelmissa alueella, jossa on käyty toisen maailmansodan legendaarisia taisteluja. 

Selvältä näyttää, ettei Putin suostu mihinkään neuvotteluihin niin kauan kuin Kurskissa on jäljellä yksikin ukrainalaissotilas. 

Asiantuntijoiden mielestä kaiken kaikkiaan Kurskissa on tapahtunut kummia. Aluksi pelättiin tuhansien ukrainalaissotilaiden jäämistä mottiin ja heidän hirveää kohtaloaan venäläisten kiduttajien käsissä. 

Sitten nähtiin Trumpin alentuvan kerjäämään, että ukrainalaissotilaiden henki säästettäisiin ja heidän annettaisiin vetäytyä pois kaikessa rauhassa, ja Putinin lupaavan armollisesti, että ukrainalaiset saavat pitää henkensä, mikäli antautuvat. Lopulta ukrainalaiset vetäytyivät nopeasti, mahdollisesti amerikkalaisten vaatimuksesta. 

Putin on siis käytännössä saanut Trumpilta kaiken vaatimansa, kun taas Ukrainan olisi suostuttava 30 vuorokauden aselepoon ilman mitään turvatakuita. 

Kremlin vaatimuksesta Trumpin oli suostuttava myös siihen, että Kremlin silmissä Ukrainan kanssa liian läheinen ja liian hyvin KGB:n metodit tunteva kovan luokan kokenut kettu kenraaliluutnantti Keith Kellogg sai porttikiellon Moskovaan. Hänen tilalleen Trumpin lähettilääksi pantiin Lähi-idän neuvonantaja Steve Witkoff, joka sai kunnian kokea ala-arvoista kohtelua Kremlissä. Golfkaveri Witkoffia pidetään nyt jopa tosiasiallisena ulkoministerinä, sillä Marco Rubio on jo saattanut menettää oikukkaan presidentin luottamuksen.   

Merkillepantavaa on myös se, ettei Trump halua edes puhua Putinin painostamisesta kovilla sanktioilla, vaan kaikki on paremminkin symbolista rankaisemista ilman suurta merkitystä. Molemmille sankareille yhteistä on se, että kummankin on kyettävä näyttelemään kotiyleisölle voittajaa, mutta sitäkään ei Putin tee Trumpille helpoksi.

Näytelmä, jota emme ymmärrä?

Päällisin puolin näyttää siltä, että tässä oudossa kuviossa Putin vetää Trumpia kuin pässiä narusta. Mutta koko sirkuksessa herää yksi kysymys yli muiden: Mikä oikein on näiden kahden tapin todellinen suhde? Pelataanko edessämme näytelmää, jota emme ollenkaan ymmärrä? 

Ranskalainen Jacques Attali, entisen presidentin, François Mitterrandin, läheisin neuvonantaja myös turvallisuuskysymyksissä ja presidentti Emmanuel Macronin korvaankuiskaaja, esitti Ranskan television perjantai-illan debatissa mielenkiintoisen ja kauhistuttavan näkökulman: Hänen mielestään kokonaan poissuljettuna ei saa pitää sellaistakaan mahdollisuutta, että sekä Trumpilla että Putinilla on sama päämäärä, ja se onkin venäläinen Ukraina. 

Attalin hätähuuto kuului: Euroopan on varmistettava, ettei sellainen pääse toteutumaan! 

Korjaus kello 21.38: Voitonpäivää vietetään Venäjällä 9. toukokuuta.