Kommentti: Timo Harakka voi olla Antti Rinteelle yllättävän kova haastaja

Kansanedustaja Timo Harakan lähtö puheenjohtajakisaan on helpotus SDP:lle ja myös istuvan puheenjohtajan Antti Rinteen kannattaisi ottaa se niin. Syksyn sekoilun jälkeen SDP:ssä pitää käydä reipas tuuletuskeskustelu.

Demokraatti-lehden mukaan Timo Harakka ilmoittaa tänään puoliltapäivin, että hän aikoo haastaa Antti Rinteen Lahden puoluekokouksessa helmikuun alussa. Edessä on siis puolentoista kuukauden taisto, jonka aikana demarien pitäisi parantaa vanhat haavat eikä ainakaan repiä auki uusia. Viime viikkojen asemasota eduskuntaryhmässä osoittaa, että se on helpommin sanottu kuin tehty.

Harakalle päätös oli aidosti vaikea, sillä hän halusi välttää asetelman kaksintaistelusta, jossa helposti asiat ja puolueen linjakeskustelu jäävät henkilöriitojen alle. Tuskin kukaan muukaan demari kaipaa vuoden 2014 uusintaa Rinteen ja Jutta Urpilaisen repivästä kamppailusta.
Kiusallisesta kaksintaistosta päästäisiin, jos kansanedustaja Tytti Tuppurainen suostuisi kolmanneksi pyöräksi. Tuppuraisen vatulointi oman ilmoituksensa kanssa herättää monissa epäilyjä, kestääkö demarinaisten puheenjohtajan kantti sittenkään.

Harakasta ei tule Rinteelle helppoa harjoitusvastustajaa, jonka voi pudottaa yhdellä vasemmalla koukulla. Harakalla uskotaan olevan mahdollisuuksia löytää kannattajia niin SDP:n vasemmalta kuin oikealta laidalta, tuomiojalaisista lipposlaisiin. Nimittäin Harakan talousajattelua ei voi lokeroida perinteisesti vasemmalle tai oikealle, vaan enemmänkin moderniksi pohdiskeluksi työn muuttumisesta ja katoamisesta digitalisaatiossa.

Harakka vetoaa myös demarinuoriin ja - sivuhuomiona - minulle on vakuuteltu toistuvasti, että heitäkin on. Mutta varsinaista nuorennusleikkausta tämä puheenjohtajavaihdos ei toisi, sillä Harakka on vain kaksi kuukautta Rinnettä nuorempi.

Entisenä tv-toimittajana Harakka on myös vahva, nopeaälyinen esiintyjä, joka todennäköisesti pärjäisi ja saisi suunvuoron vaalien tärkeissä tv-tenteissä. Tällä kortilla Harakan tukijoukot todennäköisesti iskevät kaikkein koviten Rinnettä vyön alle.

Harakan heikkous on auttamattoman lyhyt kokemus politiikan kovista tehtävistä ja tiukasta prässistä. Puheenjohtajana, saati ministerinä ei saa pienistä loukkaantua. Viimeistään Lahdessa demarien puoluekokousedustajat joutuvat kysymään itseltään vakavasti, voivatko he nähdä Harakan pääministerinä.
Harakan kalenteriin olisi ehkäpä paremmin istunut puheenjohtajakisa 2020, mutta silloin paikka ei enää välttämättä ole auki, jos SDP on tuolloin tuore pääministeripuolue.

Demarien pitää olla myös varmoja, että tämä harakkakortti toimisi. Millään puolueella ei ole varaa vaihtaa puheenjohtajaansa kuin sukkia. Uuden messiaan etsiminen parin vuoden välein ei anna vakuuttavaa kuvaa SDP:stä.
Harakka on tässä suhteessa suurelle yleisölle ja demariväelle vielä kirjoittamaton lehti. Pelkona on, voiko Harakka olla demarien oma stubb: valloittava esiintyjä, jonka vahvuuksia ei ole esimerkiksi sote.

SDP tarvitsee laajan kiertueen ympäri Suomea puheenjohtajakisassaan. Siellä pitäisi löytyä vastaus, mikä Harakka on miehiään. Ja ehkä myös siihen, miten SDP suhtautuu tulevaisuudessa muuttuvaan työelämään, yrittäjyyteen, keskiluokan verottamiseen, hyvinvointivaltion uudistamiseen, valtion velkaantumiseen, Eurooppaan, maahanmuuttoon.

Oikeastaan Rinteen pitäisi aivan aluksi kiittää Harakkaa. Tammikuussa pääkirjoitukset, lehtien palstat ja tv-julkisuus on varattu SDP:lle.

Kirjoittaja on MTV:n politiikan ja talouden toimituksen esimies.

Lue myös:

    Uusimmat