Eduskunta käy tällä viikolla värikästä keskustelua Rinteen hallituksen ohjelmasta. Vauhdikas sanankäyttö lupailee mielenkiintoista neljää vuotta, kirjoittaa MTV Uutisten politiikan päällikkö Jussi Kärki.
Tässä lähtökohdat ja kymmenen pointtia alkavaan vaalikauteen.
1. Politiikka on mahdollisuuksien taidetta.
Keskusta hävisi vaalit, mutta voitti hallitusneuvottelut. Äänestäjä saattaa olla hivenen ihmeissään, miten vaalien suurin ja oikeastaan ainoa häviäjä voi sanella hallitusohjelman.
2. Selkävoittoja ei kannata ottaa eikä ainakaan mainostaa niitä.
Keskustan uusi kansanedustaja Jouni Ovaska kiteytti Twitterissä hallitusneuvottelut hyvin: "Meillä oli kymmenen kynnyskysymystä, joista 11 toteutui".
On ymmärrettävää, että rökäletappion kärsinyt keskusta pullistelee omilleen hauista. Kolikon kääntöpuolena välittyi kuva, että kepulaiset ovat pyyhkineet vihreillä ja vasemmistolaisilla säätytalon pöytiä. Siitä jää hampaankoloon muutakin puuta kuin hammastikku ja se purkautuu ennemmin tai myöhemmin pahana olona.
3. Politiikka on maratonlaji.
Tuskin Mika Lintilä vaali-iltana olisi uskonut, että hän kahdeksan viikkoa myöhemmin kantaa valtiovarainministerin salkkua.
Kepulaisia on pakko ihailla: kukaan muu ei olisi pystynyt totaalisen nöyryytyksen jälkeen puhdistamaan puvuntakiltaan tomuja niin nopeasti. Jos neutronipommi tipahtaisi keskellemme, siitä selviäisi vain keskustalainen ministeri.
4. Hallitusohjelma ei ole desimaali.
Hallitusohjelma nojaa siihen, että työllisyysaste nousee 75 prosenttiin.
Vain muutamalla päätöksellä on toistaiseksi työllisyysvaikutuksia ja niissäkin on valitettavasti miinusmerkki edessä - kuten perhevapaita lisäävällä perhevapaauudistuksella ja aktiivimallin leikkurin purkamisella.
Hallituksen tulopuoli on siis yhtä vankalla pohjalla kuin että jos valtiovarainministeri omistaisi kolme ravihevosta.
5. Pyörätie on tulevaisuutta.
Tulevaisuusinvestointi on laaja käsite, joka entisaikaan totteli nimeä vaalilupaus. Vielä on hämärän peitossa, mitä kaikkea se tarkoittaa, mutta ilmeisesti kaikkea pyöräilyn edistämisestä suurlähetystöjen kalusteisiin.
Tulevan talven lumituiskuissa pyörätien auraaja hikoileekin siis juhlavammin tulevaisuusinvestointien parissa.
6. Rahat Sammon ryöstöstä.
Juha Sipilän hokema "tase töihin" saa jatko-osan "tase ylitöihin".
Valtion omaisuuden käyttäminen lähes kolmella miljardilla eurolla erilaisiin juokseviin menoihin - pysyviin ja kertaluonteisiin - herättää filosofisen kysymyksen: Onko järkevää myydä jopa 5 prosentin tuottoa tekevää omaisuutta, kun lainarahaa saa lähes ilmaiseksi?
Talouden tasapaino vaalikauden lopussa on sarjaa fake news, jos se perustuu tuottavan omaisuuden myyntiin.
7. Puolen päivän kuherruskuukausi.
Hallituskaudesta tulee toimittajille kiehtova. Sipilän hallituksen ensimmäinen avoin riita tuli puolen vuoden jälkeen maakuntamallista.
Nyt meni vain puoli vuorokautta, kun vihreät ja keskusta ottivat yhteen metsähakkuista niin että lastut lentelivät. On epävarmaa, pystyykö Rinne-ykkönen työllistämään 60 000 ihmistä, mutta vuorenvarmasti se pystyy täystyöllistämään noin 60 politiikan toimittajaa.
8. Ihminen ei ole kuitenkaan desimaali.
Kokoomusjohtaja Petteri Orpoa saattaa korventaa, kun SDP:n perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru käyttää vaalien jälkeen samoja lauseita kuin Orpo ennen vaaleja.
Hoitajien määrän nostaminen 0,7:n mitoitukseen vie aikaa, sillä myös kotihoidon resursseista on huolehdittava.
Äänestäjä saattoi saada käsityksen, että demarit panevat hoitajamitoituksen kuntoon kädenkäänteessä - sehän on vain "yksittäinen lause muutamassa tunnissa lakiin".
9. Vihreä sisäministeri luupin alla.
Pisteet muille puolueille taktisesta pelisilmästä, jos nämä osasivat työntää sisäministerin salkkua vihreiden suuntaan.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Maria Ohisalo, jonka persoonaa en muuten ihan kaikista median kuvailuista tunnista, tarttui haasteeseen rohkeasti. Sisäministeri on perussuomalaisten ykköskohde ja erityistarkkailussa siitä, alkaako Ohisalo löysentämään maahanmuuttolinjaa.
Jos seuraavaan neljään vuoteen osuu maahanmuuttokriisi, hallitus joutuu sitä kovemmille mitä enemmän linjaa on löystetty.
Toisaalta vihreät siitäkin kyllä selviävät, mutta keskustalaiset eivät. Perussuomalaisen pelko on keskustalaisille viisauden alku tällä vaalikaudella.
10. Kolmikannan paluu.
Hallitus aloitti Korpilammen hengessä. Se oli kuin tuulahdus 1970-luvulta, jolloin Kalevi Sorsa rakensi talouspoliittista konsensusta.
Tarkoitus Antti Rinteellä oli epäilemättä hyvä, mutta mielikuvaksi jäi kuin paluu menneisyyteen. Kolmikannan harteille on ladattu suuret odotukset, joten se ei voisi ainakaan aloittaa suurilla palkankorotuksilla ensi syksynä.
Säätytalollakin oli niin paljon ay-taustaisia asiantuntijoita, että SDP:n kaikki kokeneet kansanedustajat, puurtajanaiset, eivät edes mahtuneet ilmiöpöytiin.
Tämä herätti pahaa oloa ja Rinne saa vielä rakentaa konsensusta ihan omissakin joukoissaan.
Summaus.
Hyvien aikojen hallitus kestää yhtenäisenä niin kauan kuin on hyvät ajat. Jatkovalmistelujen, epämääräisten kirjausten ja erilaisten selvitysten takia hallituksen eteneminen on jatkuvaa budjettineuvottelua.
Vaalilupaukset pitävät, jos työllisyys nousee ja rahat riittävät.
Keskustalle hallitukseenmeno on suuri riski, joten ministereiden ja lukuisten valtiosihteerien ja avustajien kannattaa nauttia hillopurkista siihen asti kunnes parasta ennen päivämäärä menee umpeen.
Näillä näkymin se saattaa olla jo elokuussa 2020 budjettiriihessä. Tuolloin on hallituksen ensimmäinen tositesti.