Jussi Kärjen kommentti: Miltä kuulostavat sanat: Pääministeri Antti Rinne? Pitkä lakkokiista voisi romuttaa demarien voittokulun

SDP on Ylen gallupissa noussut ylivoimaiseksi ykköseksi ja tehnyt sen nerokkaalla taktiikalla. Puheenjohtaja Antti Rinne istuu hissunkissun katsomossa syömässä popkornia ja katselee, kuinka hallitus kompastelee omiin kengännauhoihinsa, kirjoittaa MTV Uutisten politiikan päällikkö Jussi Kärki.

Uusimmassa kannatuskyselyssä puolueiden prosentit ovat heilahtaneet normaalia enemmän. SDP:n lukema 22,6 prosenttia on jo lähes neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin kakkosena olevan kokoomuksen.

On siis aika makustella suussa sanaparia Pääministeri Rinne.

Rinne ja hänen taustajoukkonsa tekivät kuuman kesän aikana oivallisen muutoksen puheenjohtajan esiintymiseen. Lomilta palasi ruskettunut, hymyilevä, jopa leppoisan oloinen Antti Rinne, joka ei lähde räksyttämään jokaiseen pikkuriitaan. Vielä alkuvuodesta Rinne käytti repivää retoriikkaa niskalaukauksesta työttömille.

Kansa ei kaipaa johtajikseen riitelijöitä, vaan pääministerinä nähdään mieluummin valtiomies tai -nainen. Neljä vuotta sitten keskustan Juha Sipilä nousi suosioon poliittisen pelailun ulkopuolelta rakentavalla esiintymisellään.

Muodonmuutos hymypojaksi

Rinteen muodonmuutoksessa hymypojaksi auttaa toki se, että gallupit ovat nousussa ja samalla demarien omat kuppikunnat ovat ryhmittyneet puheenjohtajansa taakse. Rinteen hymyn kestävyys mitataan lopullisesti ensi keväänä vaalitenteissä tv-kameroiden edessä.

Ay-johtajana pitkän uran tehneen Rinteen ei ole helppoa nousta kansakunnan kokoavaksi voimaksi. Hänen persoonansa herättää voimakkaita tunteita yrittäjissä, elinkeinoelämässä, politiikan oikealla laidalla.

Huomenta Suomen Pöllöraati nosti torstaiaamuna esiin mielenkiintoisen näkökulman. Jos poliittiset lakot laajenevat ja alkavat aiheuttaa ihmisille hankaluuksia arjessa, niin käynnissä oleva repivä työmarkkinakiista voi kääntyä demareita vastaan. Ay-liike ei peittele läheisiä suhteitaan demareihin eikä unelmaansa vasemmistohallituksesta. Mieleistä hallitusta haetaan ensi keväänä ammattiliittojen massiivisella vaalirahoituksella.

Jos kuviot SDP:n taktiikkataulussa ovat loppuun saakka hiotut, nyt olisi aika astua kentälle sovittelevan Antti Rinteen. Hallituksen ja ay-liikkeen arvovaltakiistan ratkaisemissa on tarjolla maalintekijän paikka.

Rinne: Hallitus on politiikallaan osoittanut, että SDP:tä todella tarvitaan 4:27

Ohisalo asiallinen, muut ylikierroksilla

Vihreiden Touko Aalto teki puheenjohtajakautensa alussa saman analyysin kuin demarit: äänestäjät arvostavat enemmän sillanrakentajia kuin siltojenpolttajia. Alku olikin lupaava, mutta sitten tuli mutkia matkaan Aallon henkilökohtaisessa elämässä.

Sen jälkeen kun Aalto joutui vaikeuksiin ja lopulta uupui sairauslomalle, hiiret ovat hyppineet pöydällä. Emma Kari ja Ville Niinistö ovat lietsoneet toisensa ylikierroksille, jossa totuuskin on venyvä käsite.

Aallon paikkaaja, varapuheenjohtaja Maria Ohisalo sen sijaan on ollut viileän vakuuttava. Ylen A-talkissa hän haastoi ensikertalaisena asiallisesti kolmea kokenutta puheenjohtajaa Sipilää, Orpoa ja Rinnettä - valahtamatta mutapainin sekaan. Ensi lauantaina Ohisalo pääsee tai joutuu yksilötenttiin MTV:n Uutisextrassa kello 19.10.

Uusimmassa gallupissa Vihreiden kannatus jatkaa laskuaan. Vaikka Vihreiden 11,6 prosentin kannatus on huomattavasti suurempi kuin viime eduskuntavaaleissa, niin suunta on huolestuttava. Ohisalon aika nousta puheenjohtajaksi voi koittaa jo ensi kesänä puoluekokouksessa.

Kannatuslukujen perusteella hallituspohja on muuttumassa punavihreäksi, sillä myös Vasemmistoliitto on noussut 10 prosentin tuntumaan puheenjohtajansa vanavedessä. Li Andersson ja hänen edeltäjänsä Paavo Arhinmäki haaveilevat jo kovaan ääneen punavihreästä hallituksesta ja Vihreiden linjausten perusteella tuuli käy sielläkin vasemmalle.

Vain yksi on tässäkin asiassa hiljaa: Antti Rinne. 

Demarit muistavat vallan hyvin tuskaisan viime vaalikauden, jolloin kaksi puoluetta lähti hallituksesta käpykaartiin. Vihreät ja vasemmisto.

Juttuun korjattu SDP:n ja kokoomuksen välinen kannatusero kolmesta neljään prosenttiyksikköä.

Lue myös:

    Uusimmat