Patrik Laineen NHL:ssä kokema kova avojään taklaus nosti aivotärähdykset ja jääkiekon vaarat jälleen laajemman keskustelun aiheeksi, joten on hyvä kerrata, kuinka monimutkaisesta ongelmasta siinä puhutaan.
Viikon sisällä näimme kaksi kiekkouutista, joissa aivotärähdykset näyttäytyvät hyvin erilaisissa tilanteissa. Ensin tuli KalPan tiedote puolustaja Antti Halosen peliuran loppumisesta vuosi sitten aloituksessa tulleen epäonnisen kyynärpääosuman jäljiltä. Tässä tapauksessa vastustaja ei varmasti pyrkinyt vahingoittamaan, mutta on helppo uskoa hänen olevan itsekin järkyttynyt siitä, että tuon tilanteen seurauksena Halonen yrittää edelleen pärjätä oireidensa kanssa ihan tavallisessa arkielämässä.
Viikonloppuna puolestaan Winnipegin Patrik Laine jäi keskijäällä Buffalon puolustajan Jake McCaben kovavauhtisen jyräyksen alle. Sanotaan heti tässä kohtaa, että kyllä, se oli minustakin ihan puhdas taklaus. Pelaajien päät osuivat yhteen, mutta oman lisänsä vaurioihin teki monesti myös se, että Laine oli törmäyshetkellä menossa erittäin kovaa vauhtia kohti vastustajan päätyä. Joissain tilanteissa varsinaista päähän kohdistunutta osumaa ei edes tarvita, kun aivot jatkavat kropan pysähtyessä liikettään pääkopan sisällä.
Laineen kokema tööttäys tuli niin puhtaissa olosuhteissa kuin se voi kaksimetristen liian pienessä kaukalossa luistimilla liitävien hirviöiden törmäyksessä tulla. Taklaus ei tullut missään nimessä puun takaa, kuten jotkut halusivat tilanteen nähdä. Se tuli nopeasti. Siinä on vissi ero.
Nämä kaksi esimerkkitapausta – Laine ja Halonen – osoittavat hyvin, kuinka laajasta skaalasta aivotärähdyksissä puhutaan. Emme tiedä vielä tätä kirjoittaessa, mikä on Laineen saaman vamman vakavuus, mutta toisinaan vastaavista lanauksista selviää ilman mitään jälkioireita ja toisinaan käsittämätön epäonni voi viedä terveyden täysin vaarattomalta näyttävässä tilanteessa, kuten Haloselle kävi.