Suomen maajoukkueen selvä 1–3-tappio Puolalle MM-karsintojen tärkeimmässä ottelussa oli tuloksena synkkä, mutta peliesityksenä sitäkin murheellisempi. Kuuden ensimmäisen ottelun jälkeen Huuhkajat ei ole osoittanut ottaneensa juuri minkäänlaisia edistysaskelia Jacob Friisin alaisuudessa, kirjoittaa MTV Urheilun jalkapallotoimittaja Eetu Ikola.
Lue myös: Huuhkajille raju tappio Puolassa – MM-haaveet kokivat jäätävän kolauksen
Kun Suomi voitti kriisin keskellä olleen Puolan kesäkuun ensimmäisessä kohtaamisessa, näytti Friisin Huuhkajat löytäneen juonen päästä kiinni. Tärkeä kotivoitto ja pirteä taisteluilme Helsingin Olympiastadionilla loivat toivoa siitä, että MM-jatkokarsintapaikka olisi mahdollista saavuttaa.
Sunnuntaina Huuhkajien peliesitys Chorzowin suurten panosten pelissä oli kuitenkin kaukana siitä.
Suomelta vaadittiin voittoa, minkä eteen olisi luonnollisesti pitänyt onnistua maalinteossa. Suomen hyökkäyspelaaminen oli kuitenkin alusta alkaen juuri niin toivotonta, kuin Norjaa vastaan pelatun ystävyysottelun perusteella sopi pelätä.
Huuhkajista ei missään vaiheessa välittynyt halua ja uskallusta taistella voitosta. Missään vaiheessa ei vaikuttanut siltä, että Huuhkajat tietäisivät, miten Puola lyötäisiin.
Kun kyseessä oli MM-haaveiden kannalta kohtalokas ottelu – käytännössä pakkovoitto – jäi Suomen yritys joukkueiden tasoerosta huolimatta suorastaan nololle tasolle.



