Eteläisessä Suomessa on taas kolareiden, häiriöiden, peruutusten, kaaoksen, myräkän ja sekasorron aika. Eikä taivaalta tipahtelevan jääkiteiden ja ilman seoksen syytelista tähän lopu.
Poliisi tietää kertoa, että heille satelee näinä aikoina ilmoituksia lumen aiheuttamista kahnauksista. Naapurit syyttelevät toisiaan lumen lykkäämisestä toisen tontille. Joidenkin käräjäkynnys ylittyy pelkästään aura-autojen reittivalinnoista ja metelistä. Ei liene myöskään kivaa Lumi-nimisille olla synonyymi suurelle epäjärjestykselle. Tämä kolmentuhannen suomalaisen joukko esittäytyy näinä päivinä sukunimellään.
Mutta ymmärtäähän tämän lumikiukun. Ahtaassa Helsingissä lumen pitäisi älytä kertyä Paloheinään, Keskuspuistoon ja tasaisesti merenjäälle, kunhan jää ensin on jäätynyt riittävän paksuksi. Ja Tuomiokirkon portaille turistien iloksi ja suntion harmiksi. Lumi näyttää pohjoisen kokemuksen perusteella kuvittelevan olevansa suosittu myös etelässä.
Pohjoisessa lumi on ikiaikainen ystävä, jonka kantamana hirvet on hiihdetty kiinni, ja jonka suojiin kovimmat karpaasit ovat päänsä yöksi kallistaneet. Etelässä se herättää vain periaatteellista sympatiaa. Tosin joululauluissa lumi on ystävä ja valkeutta kaivataan. Mutta uhkakin on hirmuinen, jos laps hankeen hukkuu, unhoittuu.
Sinä talven valkea valtias, emme halua olla lumirasisteja. Kuitenkin,jos meitä vähän skrapalla raaputtaa, paljastumme lumen suhteen nimby-ajattelijoiksi (not in my back yard). Eikä sitten mielellään etupihallekaan, koska siitä tulee hiki ja riita naapurin kanssa. Tai jos sinun on pakko tänne putoilla, muuta edes katupartiot latupartioiksi.
Toimittaja asuu Helsingissä, mutta on kotoisin Kainuusta
5:51
