Kommentti: NHL:n muovinen päätös vääristää vertailua – Miro Heiskasen loistokkuus tulee muutenkin esiin

Miro Heiskanen innolla kohti Dallasia:"Kunto tuntuu hyvältä" 1:18
Miro Heiskanen kertoo tunnelmistaan ennen lähtöä takaisin Pohjois-Amerikkaan.

NHL päätti laskea pudotuspelien karsintaottelut ja sijoituspelit mukaan viralliseen pudotuspelien pistepörssiin. MTV Urheilun Marko Leppäsen mielestä mukaan pitäisi ottaa vain varsinaiset pudotuspelit. 

Miro Heiskanen on ollut pudotuspeleissä loistava. Aivan suvereeni. Maaginen. Ja siihen perään kaikki hehkutukset ja superlatiivit mitä keskitason urheilutoimittajan kikkapussista löytyy. 

Heiskanen on romuttanut ennätyksiä toisensa perään. 

Heiskasesta tuli muiden muassa ensimmäinen puolustaja, joka on tehnyt urallaan 30 pudotuspelipistettä ennen 22 ikävuoden täyttymistä. 

***

Heiskasella on kasassa pudotuspeleistä 26 tehopistettä, jotka ovat syntyneet kuudesta maalista ja 20 syöttöpisteestä. Hän on kaikkien aikojen yhden kauden tilastossa neljäntenä – edellä vain sellaiset suuruudet kuin Paul Coffey (12+25=37), Brian Leetch (11+23=34) ja Al MacInnis (7+24=31). 

Ero tulee siinä, että Heiskanen on pelannut jo nyt 26 ottelua. Coffey pelasi ennätyskaudellaan 18, Leetch 23 ja MacInnis 22 matsia. 

Jos Starsin ja Tampa Bay Lightningin sarja etenee seitsemänteen otteluun, Heiskaselle tulee täyteen 28 pudotuspeliottelua. 

Heiskasen tilastoissa on mukana kolme sijoitusottelua, joissa Heiskanen antoi kaikkiaan neljä syöttöpistettä. Heiskasen "oikea" pistepörssi näyttäisi 22 ottelussa tehot 6+16=22. Sekin riittää esimerkiksi kirkkaasti suomalaispuolustajien kaikkien aikojen yhden kauden pudotuspeliennätykseksi.

***

Ennen kuplien pystyttämistä julkisuudessa pyöri spekulaatioita, ettei NHL ota mukaan pudotuspelikarsintojen otteluita edes pelaajien virallisiin tilastoihin. Nyt ne ovat samassa sopassa vääristämässä tehopisteiden vertailua. 

NHL yrittää saada vaikeassa koronatilanteessa kaiken positiivisen julkisuuden mitä on napattavissa. Iloiset ennätysotsikot ovat yksi keino kääntää katseet "oikeisiin" asioihin. 

Heiskasen ja muiden oivallisten pelimiesten hyvyys tulee kyllä esiin ilman pelimääräkikkailujakin.

Siihen riittää vaikka ihan yhden vaihdon katsominen. 

Lue myös:

    Uusimmat