Kommentti: Nettihuumekauppa nokittelee Tullille – mitä todella paljastui?

Viikko sitten Tulli tiedotti paljastaneensa Suomen suurimman nettihuumekauppaorganisaation. Alkoi outo saivartelu siitä, mitä Tulli todella paljasti, kirjoittaa MTV:n rikos- ja oikeustoimittaja Päivi Hannula.

Perjantaiaamuna lähetetyssä tiedotteessa Tulli kertoi paljastaneensa Suomen suurimman nettihuumekauppaorganisaation. Epäiltynä on kolme henkilöä, joiden epäillään salakuljettaneen Suomeen ja myyneen Tor-verkon Silkkitie-kauppapaikalla huumeita yli kahden miljoonan euron arvosta.

Kyse ei ole mitättömästä saavutuksesta: yleinen käsitys netin huumekauppiaiden keskuudessa on, että viranomaiset ovat hävinneet kamppailun huumekauppaa vastaan. Euroissa mitattuna kyseessä on Suomen tähän asti suurin netin huumekauppaan kohdistuva rikostutkinta.

Huumeita kauppaavien voittoihin, viranomaiskielellä rikoshyötyihin, päästään harvemmin käsiksi. Tällä kertaa tulli takavarikoi esitutkinnan aikana käteistä rahaa ja bitcoineja noin miljoonalla eurolla. Yli miljoonan euron arvosta takavarikoitiin myös huumeita. Aika moinen lovi minkä tahansa yrityksen liikevaihtoon.

MTV:n tietojen mukaan kyse on Douppikauppa-nimisestä nettikaupasta, tarkemmin myyjänimimerkistä. Tulli ei ole tietoa julkisuuteen vahvistanut, vaan kyse on eri lähteistä saaduista tiedoista. Teosta epäillään kahta pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa asunutta kolmekymppistä veljestä, joilla ei ole merkittävää aiempaa rikostaustaa. Lisäksi epäiltynä on kolmas henkilö.

Silkkitie toimii melkein kuin mikä tahansa nettikirppis, mutta sinne pääsee ainoastaan tor-selaimella ja kauppaa käydään pääasiassa bitcoin-virtuaalivaluutalla. Nimimerkit myyvät ja kauppiaille saa antaa palautetta, myös negatiivista. Douppikauppa-myyjänimimerkki ei ole tehnyt ainuttakaan kauppaa huhtikuun jälkeen, kuten viikko sitten julkaistussa kommentissa kirjoitin.

"Yksi taistelu hävitty" 

Tällä viikolla Suomen Kuvalehti julkaisi jutun, jossa Douppikauppa nokittelee Tullille: pidätykset ja miljoonan huumelastin takavarikointi olivat ainoastaan takaisku, toiminta jatkuu entiseen malliin. Lehti myös syytti Tullia suoraan valehtelusta, kun Suomen suurin nettihuumekauppaorganisaatio tekee kauppoja edelleen.

Suomen Kuvalehdessä julkaistuissa kommenteissaan huumekauppiaat esiintyvät Tullia vastaan taistelevina sotureina.

– Yksi taistelu on hävitty ja miestappioita kärsitty, mutta toiminta tulee jatkumaan uudistuneella organisaatiolla. Asiakkaiden turvallisuus ei ole tietääksemme vaarantunut missään vaiheessa, Douppikauppa julisti lehdessä.

Netin huumekauppa on mielenkiintoinen ja kasvava ilmiö, jota journalistien onkin syytä tutkia. Kauppaa käyvien tahojen kommentteja pitää kuitenkin tarkastella äärimmäisen kriittisesti. Kyse on huumekaupalla voittoa tavoittelevista tahoista, joiden ensisijainen tavoite on saada tuottoisa toiminta takaisin jaloilleen.

"Douppikauppa oli tukkuri"

Toiminnan paljastumisesta Tulli tiedotti oikein, sillä myyjänimimerkki Douppikaupan toiminta on ollut pysähdyksissä huhtikuusta lähtien.

Toimintaansa jatkavat ainoastaan Douppikaupan alakaupat, eräänlaiset tytäryhtiöt. Samaa mieltä on darkwebin huumekauppaa tutkinut, Ahmia-hakukoneen kehittänyt Juha Nurmi Silverskin-tietoturvayhtiöstä.  Nurmi on paitsi seurannut sivustoa, myös kehittänyt mittarin, jolla voi seurata Silkkitien kaupankäyntimääriä.

Nurmen mukaan Suomen suurin nettihuumetukkuri, Douppikauppa-myyjänimimerkki, on lopettanut toimintansa huhtikuussa, samoihin aikoihin kuin veljekset ja kolmas henkilö otettiin kiinni.

– Douppikaupan myyntierät Silkkitiellä olivat ainutlaatuisen suuria: he saattoivat myydä kerralla kymmenien tuhansien eurojen edestä huumeita. Nämä määrät viittaavat siihen, että he saattoivat myydä nettikaupan ulkopuolisille katukauppiaille tukkueriä, Nurmi arvioi.

Vaikka lukumääräisesti huumekauppoja oli alakauppoja vähemmän, määrät olivat suurempia.

Alakaupat Trippikauppa, Hamppukauppa, Stimukauppa ja Ekstaasikauppa ovat myyneet koko ajan Douppikaupan organisaation pidättämisen jälkeenkin. On kuitenkin mahdollista, että he myyvät varastojaan loppuun ja vaikutus näkyy vasta viiveellä, Nurmi arvioi.

Kyse markkinoinnista

Näyttää siis siltä, että emoyhtiö paljastettiin mutta tytäryhtiöt jatkavat. Douppikaupalla on ollut useita työntekijöitä, jotka eivät perustajien aiemmin antamien lehtihaastattelujen mukaan edes tunne toisiaan. Voi olla, että perjantainen uutisointi on aiheuttanut heidän keskuudessaan kohtalaisen paniikin, ja Tullille nokittelu on saattanut olla epätoivoinen reaktio voittaa asiakkaiden luottamus takaisin ja minimoida tappiot. Ostakaa, ostakaa. Ostakaa edelleen, ilman pienintäkään kiinni jäämisen riskiä.

Se on totta, ettei Tulli ole kertonut yhdenkään Douppikaupan asiakkaan jääneen kiinni. Vasta oikeudenkäynnissä selviää, millaisesta esitutkintakokonaisuudesta kaikkinensa on kyse.

Juttu on siirtymässä tämän kuun aikana syyteharkintaan. Aikanaan Varsinais-Suomen käräjäoikeus ottaa kantaa siihen millaisiin rikoksiin kolmen epäillyn katsotaan syyllistyneen.

Veljekset pyörittivät Suomen suurinta nettihuumekauppaa 2:13

Lue myös:

    Uusimmat