Keskusrikospoliisi tiedotti tänään ottaneensa kiinni nuoren miehen epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista. MTV Uutisten tietojen mukaan kyseessä on nimimerkkiä Autobahn käyttänyt huumekauppias, joka on kertonut toiminnastaan mielellään myös medialle.
Poliisin mukaan 24-vuotias lahtelaismies aloitti huumekaupan helmikuussa 2020 ja toiminta lakkasi poliisin kiinniottoon lokakuun lopussa. Poliisin mukaan mies nousi toiminta-aikana yhdeksi Suomen suurimmista huumekauppiaista tehden yli tuhat huumekauppaa. Miestä epäillään kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta ja kahdesta lääkerikoksesta.
KRP ei vahvista tietoa huumekauppiaan käyttämästä nimimerkistä vedoten yksityisyydensuojaan. Tapauksen tutkinnanjohtaja Hans Fagerström kertoo kuitenkin, että esitutkinnassa on löytynyt viitteitä epäillyn käymistä keskusteluista toimittajan kanssa.
Kertoi huumekaupoista toimittajalle
Aikakauslehti Imagelle antamassaan haastattelussa Autobahnin kerrotaan myyvän huumeita tukkupaketteina niiden vähittäiskauppiaille. Hän kertoi haastattelussa myös aktiivisen tiedottamisen merkityksestä asiakkaiden luottamuksen rakentajana ja huumeiden jälleenmyynnistä pimeän verkon keskustelupalstoilla.
– Meiltä ostettavat tuotteet päätyvät sinne muutaman mutkan kautta myyntiin yleisölle, joka ei halua käyttää Sipulimarketia tai kryptovaluuttoja, ja saavuttaa siten huumausaineiden käyttäjäportaan, josta se raha tulee meillekin, kauppias kertoi tuolloin.
Juttu julkaistiin ilmeisesti hyvin lähellä miehen kiinniottoa, mahdollisesti jopa hieman sen jälkeen.
Tutkinnanjohtaja Hans Fagerström kertoo, että erityisesti huumekaupan siirtyessä pimeään verkkoon huumekauppiaat ovat panostaneet markkinointiin ja viestintään. Itsensä ja tuotteidensa markkinoinnilla he saavat kasvattua aineiden menekkiä.
– Jos on hyvä kirjoittamaan mainospuheita, niin sittenhän se edistää menekkiä. Tietty markkinointihenki ja sulavuus ulosannissa lisää sitä, tutkinnanjohtaja kuvailee verkon huumekaupan logiikkaa.




