Muistan elävästi, kuinka kokonainen aikakausi vaihtui. Olin yökerhossa Moskovassa juhlimassa milleniumin vaihdetta. Turvamiehillä yökerhon ovilla oli näyttävästi konepistoolit tanassa, ovilla oli metallinpaljastimet, ja joltain asiakkailta todellakin riisuttiin aseet ovella.
Venäjä oli silloin aika kummallinen paikka, kirjoittaa MTV Uutisten ulko- ja turvallisuuspolitiikan erikoistoimittaja Mirja Kivimäki.
Talouskriisi oli painanut Venäjän polvilleen. Rahan arvo vaihteli päivittäin laidasta laitaan. Vuonna 1998 yhden dollarin arvo oli 5,70 ruplaa. Vuotta myöhemmin sama luku oli 20,70 ruplaa. Jokainen voi vain kuvitella, miten tavallisten kansalaisten elämään vaikuttaa se, jos valuutan arvo sulaa yhtäkkiä neljäsosaan. Moni näki suorastaan nälkää.
Mutta pääkaupungissa vuosituhannen vaiheen juhlia se ei kuitenkaan häirinnyt. Moskovan yökerhot olivat täpösen täynnä. Niin myös se, jossa minä olin.
Puoliltaöin juhlat keskeytyivät kuin seinään. Joku toi ravintolan pöydälle kuvaputkitelevision. Siellä puhui presidentti Boris Jeltsin, tuohon aikaan jo sairas mies. Alkoholilla oli paljon osuutta asiaan. Hän puhui pehmeästi, melkein soperrellen – ja samalla hyvin tunteisiin vetoavan suoraan, ja kaikki kuuntelivat hiirenhiljaa.
– Minä pyydän anteeksi, etteivät yhteiset toiveemme toteutuneetkaan, Jeltsin tilitti hitaasti.
– Pyydän anteeksi, etten pystynyt toteuttamaan sitä toivetta, että olisimme loikanneet harmaasta pysähtyneestä totalitarismista suoraan valoisaan, rikkaaseen, sivistyneeseen tulevaisuuteen, Jeltsin tilitti kameraan katsoen.
– Minä lähden. Minä lähden kesken kauden. Olen ymmärtänyt että minun pitää mennä. Venäjän pitää astua uuteen vuosituhanteen uusien poliitikkojen, uusien kasvojen, uusien, älykkäiden, vahvojen, energisten ihmisten johdolla, Jeltsin jatkoi nöyrän ja alistuneen oloisena.