Kommentti: Kirje pääministerille

Se hetki, kun eduskunta äänesti viime lauantaina ja te käännyitte taakse puoluetovereittenne suuntaan, painoitte nappia ja nauroitte.

Ei siinä mitään sinänsä, mutta tuona hetkenä hallitus äänesti opposition mukana omia ehdotuksiaan vastaan.

Joskushan joku biisi jää korvamatona soimaan. Se on varsin kiusallista. Voisiko sanoa, että tuo hetki jäi silmämatona mieleeni?

Sen jälkeen sanoitte valtiosalissa, että yleensä olette pyrkinyt johtamaan edestä.

Ihan mielenkiintoinen havainto, sillä teidän edeltäjänne, Jyrki Katainen sanoi, ettei tätä hallitusta pysty johtamaan edestä, vaan takaa. Eikä siitä mennyt kauaakaan, kun hän jo muutti Brysseliin.

Paljon on ollut puhetta, että tämä Kataisen/Stubbin hallitus on Suomen historian huonoin. Voihan se olla, tosin Harri Holkerin sini-punahallitus saattoi olla vielä huonompi. Se sentään ajoi silmät sidottuna suoraan lamaan.

Se on huvittavaa, ettei kansa yleensä muistele Holkerin hallitusta pahalla, vaan sen seuraajaa Ahon hallitusta, joka joutui siivoamaan jäljet. Ja hyvin siivosikin.

Mutta sehän tiedetään, että kansa on kiittämätön. Siitä olisi Paasikiveltä vielä kovempikin sutkaus, mutta en viitsi sitä tähän käyttää.

Mutta se on kyllä aika paksua, että tätä hallitusta verrataan Lipposen sateenkaarihallitukseen, joka pani tuulemaan.

En nimittäin tiedä, miten kauan naisia itkettänyt Paavo Lipponen olisi pysynyt tänä aikana hallituksen päänä.

Lipponen ja Sauli Niinistö olivat kyllä aikaansaapa pari - vähän niin kuin Batman ja Robin - mutta oli siinä sekin puoli, että herrojen puolueilla SDP:llä ja kokoomuksella oli enemmistö eduskunnassa.

Sateenkaari siis loisti kirkkaana, kun herrat saivat keskenään huseerata päätökset ja pienet "takiaispuolueet" peloteltiin tai kiusattiin pysymään ministerikyydissä.

Toista se on ollut tämän hallituksen taival.

Ensin Katainen potkaisi demarit ulos hallitusneuvotteluista, kun muuan demarineuvottelija Eero Heinäluoma otti hermoon. 

Mutta takaisin oli otettava koko demarijengi, kun muuta ei jäänyt käteen ja muodostettava hävinneiden hallitus.

Loppu on historiaa.  Ensin sievisteltiin asiantuntijoiden ennusteita.  Sitten odotettiin, että kasvu lähtisi voimistumaan ihan itsestään. 

Sitten valtiovarainministeri ja tuore puoluejohtaja Jutta Urpilainen sai herätyksen kuunneltuaan saksalaista kollegaansa Wolfgang Schäublea.

Schäublen neuvo oli, että poliitikko saa parhaat päätökset aikaan, kun kuuntelee ja luottaa itseensä, eikä muihin kuiskuttajiin.

Hyvä neuvo ja juuri niin Jutta tekikin.

Ei mennyt aikaakaan, kun luuta (ay-liike) lakaisi Jutan ja haastoi pääministerin ja hänen puolueensa ikuiselta tuntuvaan taisteluun äänistä.

Aseena käytettiin jopa eläkeläisten ilmaisia kalastuslupia.

Summa summarum elämä on joskus kohtuutonta.

PS. Hallituksen puolustukseksi on sanottava, että hyviä aikomuksia oli kyllä kosolti.