Jos joku odotti, että presidentinvaaleistamme tulee leppoisa turinatuokio ennen Sauli Niinistön juhlallista uudelleenvalintaa, hän on väärässä. Laura Huhtasaaren nousu perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi muuttaa asetelmat täysin, kirjoittaa MTV Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Jussi Kärki.
3:10
Miten hillittyä, sivistynyttä keskustelua. Tällaisia kehuja – kehuina ne otin – tuli heinäkuussa Porissa SuomiAreenalla, kun neljän presidenttiehdokkaan tv-tentti oli ohi. Pekka Haavisto, Matti Vanhanen, Nils Torvalds ja Merja Kyllönen olivat kuin yhtä suurta perhettä. Neljä herttaisen samanmielistä, olipa puhe pakolaiskiintiöstä tai ilmastopolitiikasta.
Presidentti-instituutioon ja samalla myös vaalikampanjoihin on istutettu sivistynyt leima. Vaalitenteissäkin keskustellaan, eikä huudeta toisten päälle. Suurista kysymyksistä, varsinkin ulkopolitiikassa, ollaan suht samaa mieltä konsensushengessä.
Laura Huhtasaari iskee tähän idylliin kuin miljoona volttia, sillä perussuomalaiset pysyvät pinnalla vain niin kauan kuin he ovat todellinen vaihtoehto maahanmuutto- ja EU-politiikassa.
Voisiko Huhtasaari olla Porin Marine Le Pen tai Satakunnan Sarah Palin ja yltää pitkälle, jopa toiselle kierrokselle tammi-helmikuun presidentinvaaleissa? Kaikki on mahdollista Trumpin ja Brexitin aikakaudella, mutta en ihan tältä istumalta löisi vetoa Huhtasaaren kakkossijasta. Voin olla väärässä, taas.
Jos EU- ja maahanmuuttovastaiset voimat lähtevät liikkeelle, perussuomalaiset voivat yltää seuraavissa ja sitä seuraavissakin vaaleissa kymmenen prosentin kannatuksen hujakoille. Mutta jokainen prosentti siitä eteenpäin vaatii vaaliuurnille myös keskitien kulkijoita.
Sangen värikkäältä Huhtasaarelta on tullut jyrkkiä lausuntoja homoista, mamuista, ihmisoikeuksista ja päälle vahvoja näkemyksiä evoluution kiistämisestä. Vaikka Huhtasaari hillitsisi hieman itseään – mihin en usko – vaalikampanjan aikana, vanhat kommentit kaivetaan aina esiin näissä kinkereissä.
Huhtasaari on iloinnut sydämensä kyllyydestä Trumpin vaalivoitosta ja Britannian EU-erosta Brexitistä. Ja välillä hänellä on tulkittu olevan lämpimät välit myös Putinin Venäjään. Huhtasaari on toivonut esimerkiksi Venäjä-pakotteiden purkamista.
Oma tulkintani on, että Huhtasaari on varapuheenjohtajana vakavoitunut. Vastuu painaa. Kesällä Huhtasaaren kasvoilta näkyi myös hämmennys, jopa järkytys, kun parisenkymmentä kansanedustajaa loikkasi pois puolueesta. Erityisen rajulta varmasti tuntui, kun juuri hänen itsensä ja nuivan varapuheenjohtajiston valinta oli viimeinen niitti monille omille ja hallituskumppaneille.
Mielenkiintoisinta on nähdä, kenestä tulee Huhtasaaren vastavoima maahanmuutto-, ilmasto- ja EU-politiikassa. Kuka sen paikan sitten itselleen ottaakin, hän kilvoittelee presidenttikisan kakkossijasta.
Luontevimmin suvaitsevaisuuden puolustajan rooli istuisi Vihreiden Pekka Haavistolle tai SDP:n tulevalle ehdokkaalle, näillä näkymin Maarit Feldt-Rannalle. Supersuositun Sauli Niinistön takana syntyy kakkossijasta mielenkiintoinen taistelu, josta kahinan molemmat osapuolet voivat hyötyä.
Tästähän tulee jo minulle vakiolopetus, mutta menköön kerta kiellon päälle. Kylmän kesän jälkeen on tulossa kuuma syksy.