Eeva Lehtimäen kommentti: Jos Stubb valitaan, pitäisikö presidentinvaaleissa puhua vallan keskittymisestä Kokoomukselle?

Vasemmistoliiton Li Andersson tietää, ettei tule valituksi ja on siksi vapaampi puhumaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. 

Puolueen asiaa voi ujuttaa näppärästi mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan paneeleissa ja tenteissä.

Samalla Andersson tekee vaaleille palveluksen, jotta rivissä ei istuisi vain politiikan samanmielisten kerho.

Urpilaisen ja Rehnin hätä

SDP:n Jutta Urpilaisella ja valitsijayhdistyksen Olli Rehnillä alkaa olla kiire.

Molempien otteissa on ollut orastavaa reipastumista. Voisi sanoa, että nyt on aika tuoda omia aloitteita esiin. Erityisesti pitäisi uskaltaa puuttua kilpailijoiden sanomisiin, jotta äänestäjälle syntyisi edes vaikutelma, että ehdokas todella haluaa presidentiksi.

Kello käy, mutta kannatusprosentteja ei näy.

Tämä koskee erityisesti Urpilaista, koska SDP:n peruskannatus enteilisi paljon parempaa tulosta. Toistaiseksi demariäänestäjät ovat pysyneet tiukasti Haaviston leirissä.

Urpilainen käy tällä hetkellä kisaa Anderssonin kanssa. Helsingin Sanomien mittauksessa Andersson sai 7 prosentin ja Urpilainen 5 prosentin kannatuksen. 

Rehn puolestaan tähyää Halla-ahon takaraivoa. Helsingin Sanomien kyselyssä eroa herrojen välillä oli 4 prosenttiyksikköä Halla-ahon eduksi.

Missä luuraavat Stubbin haastajat?

Mittausten kärkiehdokas Alexander Stubb on saanut istua tenteissä ja paneeleissa rauhassa. Myös ehdokas itse on rauhoittanut esiintymistään tylsyyteen asti.

Rehn on varovaisesti haastanut Stubbia MTV Uutisten tentin lausunnosta, että Ukraina olisi ikään kuin jo sodan voittaja sekä muistuttanut Ylellä, että Jyrki Kataisen (kok.) pääministerikaudella hallitus leikkasi puolustusbudjettia kymmenisen prosenttia. Stubb istui samaisessa hallituksessa.

Kokoomuksen turpokvartetti

Yksi keskustelu ei ole yllättäen noussut vaalitaistossa ollenkaan esiin.

Stubbin valinta seuraavaksi presidentiksi tarkoittaisi, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka keskittyisi yhden puolueen käsiin ainakin seuraavan kolmen vuoden ajan, jos hallitus pysyy kasassa.

Presidentin lisäksi Kokoomuksella olisi pääministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin paikat. Alexander Stubb, Petteri Orpo, Elina Valtonen ja Antti Häkkänen mahtuvat hyvin kokoomuksen kuuluisaan tilataksiin, kun Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pyöritetään niin kulisseissa kuin julkisuudessa.

Toki presidentti yleensä luopuu puoluekirjastaan, mutta tausta on ja pysyy.

Kevään eurovaalien jälkeen suurin eduskuntapuolue eli Kokoomus valitsee myös puolueen edustajan Suomen seuraavaksi komissaariksi.

Kysymys kuuluu, että pitäisikö vallan keskittymisestä puhua jo ennen vaaleja.

Onko se politiikan teon ja näkemysten moninaisuuden kannalta ongelma? Pyörivätkö keskustelut liian pienessä piirissä?

Nato-jäsenyyden myötä meillä ei ole tarkasti kirjattu, miten presidentti pitää eduskunnan ajan tasalla esimerkiksi Nato-huippukokousten keskusteluista.

Aivan samalla tavalla voi kysyä, että muistaahan pääministeri kertoa itselleen kuuluvan EU-politiikan kiemuroista presidentille.

Nato-prosessi osoitti, miten tärkeää oli, että eduskunta pidettiin mukana jäsenyyden eri vaiheissa.

Suomalaiset rakastavat vahvoja presidenttejä, mutta samalla parlamentarismi on äärimmäisen tärkeää. 

Muuttuvassa maailmassa konsensus isoista linjoista on varmasti tarpeen, mutta ennen sitä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pitää pystyä myös haastamaan.

Nyt on tärkeää keskustella, että tieto liikkuu niin mahdollisen kokoomuspresidentin kuin jonkun muunkin valitun aikana riittävästi.

Nato-jäsenyys, Ukrainan sota sekä muut kriisit ovat lisänneet presidentin valtaa ja merkitystä.

Ps: Presidentinvaalit ovat kovan ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäksi henkilövaalit. Ehdokkaiden persoonaa valotetaan sekä kanavalla kello 19.30 että MTV Katsomossa Vaaleihin Tommolan kanssa -ohjelmassa.