Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola lopetti eilen kuukausien flirttailun ja kursailun julkisuuden kanssa, kun hän ilmoitti lähtevänsä mukaan presidenttikisaan valitsijayhdistyksen kautta.
Jos Aaltola saa kasaan 20 000 kannattajakorttia, Suomi saa uudentyyppisen ehdokkaan, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Kevään repivä eduskuntavaalikamppailu, Petteri Orpon hallituksen katastrofaalinen alku, poliittisen ilmapiirin myrkyllisyys. Puolueiden mutapainin ulkopuolelta tuleva ehdokas voi vaikuttaa raikkaalta vaihtoehdolta, jos repivä meininki alkaa kyllästyttää äänestäjiä. Tämän varaan Aaltola näyttää rakentavan kampanjaansa.
Itseluottamusta on tuonut myös puhetilaisuuksien kansansuosio. Väkeä on suvi-Suomessa riittänyt.
– On helpompaa, kun ei ole erityisessä leirissä tai ei ole erityistä menneisyyttä tässä suhteessa. Nyt valitaan politiikan yläpuolella olevaan tehtävään ihmistä, Aaltola totesi eilen.
– Kannatus on ollut suhteellisen kestävää. Jos tuntuisi siltä, että löytyisi parempi ehdokas, en tähän hommaan ryhtyisi.
Aaltolan kummallisin ajatus oli, että hän olisi presidenttikisaajista ainoa, joka ajaa Suomen etua.
Jo aiemmin Helsingin Sanomissa Aaltola oli sanonut, että hän voisi lähteä presidenttikisaan siinä tapauksessa, että jos tarjolla olisi muuten vain "suomettuneisuuden häntää edustavia ehdokkaita".
Pahimmillaan tulevissa vaalitilaisuuksissa ja tenteissä Aaltola kumppaneineen kisaa siitä kuka ensimmäisenä ja jyrkimmin on tehnyt ja tekee pesäeroa naapurimaa Venäjään. Janalle laitetaan myös se missä vaiheessa on liputtanut Nato-jäsenyyden puolesta.
Aaltolan amerikkalaisen itsevarma tyyli näyttää herättävän voimakkaita reaktioita sosiaalisessa mediassa. Ylimielisyys ei Suomessa pure, mutta samalla ilkkuminen on merkki siitä, että Aaltolan ehdokkuus herättää levottomuutta.
Aaltolan aito kannatus alkaa hahmottua vasta sen jälkeen, kun isojen puolueiden eli Kokoomuksen ja SDP:n ehdokkaat ovat selvillä. Tähän mennessä Aaltola on mahtunut kärkikolmikkoon Pekka Haaviston ja Olli Rehnin kanssa.
Eilen puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi harkitsevansa vakavasti ehdokkuutta. Myös Alexander Stubbin (kok.) lopullista kantaa kisaan odotetaan.
SDP asettaa toivonsa komissaari Jutta Urpilaiseen.
Mika Aaltolan on siivittänyt gallupien kärkikahinoihin Ukrainan sodasta johtunut valtaisa julkisuus.
Kyynisesti voi kuitenkin sanoa, että se ei vielä riitä, että on tv:stä tuttu.
Eilisestä lähtien asiantuntijastatukseen liittynyt rauhoitusaika on ohi ja Aaltolaa kohdellaan kuin poliitikkoa.
Ja se julkisuus on tyystin erilaista, mihin hän on tottunut tähän mennessä.
38:02Katso Mika Aaltolan kampanja-avaus kokonaisuudessaan tältä videolta.
Kahden kierroksen vaalit
Vaaleissa tarvitaan kaksi kierrosta. Se on varmaa. Jatkoon mennään myös melko alhaisin prosentein, jos ja kun äänet jakaantuvat.
Aaltola syönee ääniä sieltä täältä, esimerkiksi Olli Rehniltä ja näin vaikuttaa myös merkittävällä tavalla ensimmäisen kierroksen tulokseen. Myös siksi vaalien musta hevonen on luupin alla.
Tällä hetkellä toisen kierroksen paikassa on vankimmin kiinni entinen ulkoministeri, kansanedustaja Pekka Haavisto. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho imuroinee tarkasti puolueen ydinkannattajat, eikä se ole pieni porukka. Hänellä on mahdollisuuksia edetä jopa loppusuoralle.
Toisella kierroksella Halla-ahon mielipiteitä jakava persoona saa suomalaiset keskittämään äänensä kakkosehdokkaalle, oli tämä kuka tahansa. Näin arvioin tällä hetkellä.
Mikä sitten ratkaisee vaalit?
Olin itse viime viikkoihin asti vahvasti sitä mieltä, että suomalaiset valitsevat uskottavimman ulkopolitiikan osaajan ja muu kuninkaallishenkinen karnevaali ei tulevissa vaaleissa vedä.
Sauli Niinistön loppukausi on ollut kovaa kiitoa. Ukrainan sota, Nato-jäsenyys, Venäjän suhteiden totaalinen loppu, Yhdysvallat, Kiina… Listaa voi jatkaa. Nämä kaikki odottavat myös Niinistön seuraajaa.
Presidentin rooli ulkopolitiikan vetäjänä, toki yhteistoiminnassa hallituksen kanssa, on vain kasvanut kuluneen puolentoista vuoden aikana.
Tilanne on kuitenkin muuttunut niin, että edessä ovat myös vahvasti arvovaalit, jos sisäpolitiikan sirkus ei laannu.
Kenen joukoissa seisot, vaikka presidentti pyrkii pysymään päivän politiikan ulkopuolella?
Presidentin sana myös painaa edelleen, kuten hallituksen rasismikohut ovat osoittaneet.
Ulkopolitiikasta ei revitä välttämättä isoja eroja ehdokkaiden välille. Silloin arvokysymykset voivat nousta yllättävän isoon rooliin.
