Tennislegenda Roger Federerin vuodatti kyyneleensä Australian avointen finaalin jälkeisessä mestaruuspuheessaan juuri oikeille henkilöille – taustavoimilleen.
36-vuotiaan Federerin satutarina sai jatkoa Melbournessa sunnuntaina, kun hän valloitti uransa 20. Grand Slam -tittelin viiden erän finaalivoitolla Marin Cilicistä. Satumaisen tarinasta tekee varsinkin se, että sveitsiläistähti palasi vuosi sitten huipulle voittamalla juuri Australian avoimet vakavan polvivamman ja puolen vuoden kilpailutauon jälkeen.
Kun katsoin Federerin kiitospuhetta voiton jälkeen, herkistyin itsekin suurpelaajan tunteikkaista sanoista. Federer on tenniskenttien herrasmies, joten hän muisti etiketin mukaisesti niin järjestäjiä, faneja kuin myös Ciliciä ja tämän taustavoimia.
Tämän jälkeen oli kyynelten vuoro.
– Rakastan teitä. Kiitos, Federer sai sanotuksi tiimilleen ennen tunnemyrskyn kliimaksia (video alla).
Noihin tunteisiin kiteytyy nykypäivän huippu-urheilu. Federer on varmasti yksi historian lahjakkaimmista ja omistautuneimmista urheilijoista, mutta hänen saavutuksensa olisivat vähäisemmät ilman asiantuntevaa valmennusta, ammattitaitoista lääkintä- ja huoltohenkilökuntaa ja rakastavaa perhettä. Ja uskon, että taustavoimien vaikutus on ollut entistä suurempi viime vuosina – toipumisessa vaikeasta polvivammasta ja satumaisessa paluussa sen jälkeen, mikä on kirkastanut Federerin sädekehää entisestään.
Federerin kyyneleet osoittavat sen, että vaikka kyse on yksilölajista ja hän tekee fyysisen suorituksen kentällä yksin, perusarjen työtä tehdään yhdessä ja voitot sekä tappiot ovat yhteisiä. Joukkueurheilussa asia on ollut aina näin, mutta niin se ollut yksilöurheilussakin jo pitkään.
Hämmästyin aiemmin tällä viikolla, kun mediassa ja sosiaalisessa mediassa päiviteltiin Suomen olympiajoukkueen taustahenkilöiden määrää liian suureksi. Urheilijoita kisoihin on valittu tällä hetkellä 102, taustahenkilöitä hieman tätä enemmän.
Nämä päivittelijät voivat miettiä sitä, kuinka monta taustahenkilöä on ollut Federerin tiimissä sveitsiläisen uran aikana – tai vaikkapa juuri päättyneen Grand Slam -turnauksen aikana, mitä voi verrata kestoltaan esimerkiksi maastohiihtäjän olympiarupeamaan. Okei, Federer on ehkä esimerkki aivan sieltä ääripäästä, mutta ajatus tulee selväksi.
Yksikään urheilija ei nouse maailman huipulle yksin. Eikä kukaan voita yksin. Eivät edes ne kaikista lahjakkaimmat.