Kommentti: Euroeliitti, nyt viimeistään pitäisi herätä!

Italian vaalijärjestelmä on sietämätön. Siihen ei kannata liikaa syventyä. Fiksumpikin voi nimittäin eksyä tutulta kotitieltä koukeroita oikoessaan. Kokemusta on.

Sensaatiomaisesta tuloksesta kannattaa ja pitää seuloa kaksi asiaa: eurovastaisilla sloganeilla kansaa villinneet populisitit Beppe Grillo ja Silvio Berlusconi saivat taakseen kansan enemmistön ja toisella laidalla muita eurojohtajia ja sijoittajia liehitellyt Monti vedettiin kölin alta niskat rouskuen.

Tässä on ihmettelemistä ja oppimista.

EU-vastaisuudella ei Italiassa aikaisemmin ole juuri ratsasteltu. Lega Nordinkin menestystarinat perustuivat enemmän Pohjois-Italian separatismiin ja ulkomaalaisvastaisuuteen kuin Brysselin marionettien höykkyyttämiseen.

Berlusconin ja Grillon saamien antibrysselbonusten keskeiset syyt piilevät euroalueen velkakriisissä.

Ylivelkaantuneiden maiden kansalaisille EU ja euroalue on viimeksi kuluneiden neljän viiden vuoden aikana tarkoittanut kolmea asiaa: säästöjä, säästöjä ja säästöjä. Ja jos ei niitä, niin veronkirityksiä, veronkiristyksiä ja veronkiristyksiä.

Kyllä. Näille kaikille on olemassa niin Italiassa kuin Kreikassakin erittäin hyviä perusteita. Ne vain myydään huonosti.

Tässä syyttävä sormi kohdistuu Brysselin eurokraatteihin, joita säästölinjaa ajavien maiden Angelat ja Jyrkit piiskaavat. Mutta ei pelkästään heihin.

Toisella puolella kriisimaiden säästäjät, on kyse sitten helleeneistä tai italialaisista, eivät joko yritä lainkaan tai yrittävät puolivillaisesti oikaista käsitystä, jonka mukaan vyön kiristäminen on pelkkä kiero brysseliläis-berliiniläis-helsinkiläinen perinne. Kun samaan aikaan totuutta pelkäävät populistit, Timot, Beppet ja mitä niitä nyt on, riehuvat tahoillaan, kitkerä soppa on valmis.

Säästöjen tarpeellisuudesta tai tahdista on varmasti syytä keskustella, mutta kiitos ei uskonnollisesti.

Vielä tärkeämpää olisi palauttaa mieliin, että EU ja euroalue ovat parlamentaaristen demokratioiden yhteisiä projekteja. Kaikki hyvät ja huonot asiat pitää pystyä myymään tavallisille eurooppalaisille maanosan kaikilla laidoilla.

Ainoita uskottavia myyntitapahtumia ovat edelleen kansallisten edustuslaitosten vaalit. Tämä kirvelee eurokansanedustajia, mutta niin se on.

Nyt pitäisi jaksaa uskoa, että Italian kaaos herättää euroeliitin. Tähänastiset kokemukset eivät ole rohkaisevia.

Yleensä eu-partiolaisilta kuullaan näissä tilanteissa kahden sortin selityksiä: osa vannoo "positiivisen perustrendin" nimeen ja osa on vakuuttunut, että "liian vaikea selitettäväksi" -arroganssi kantaa myös jatkossa.

Katso Tapio Nurmisen juttu (Seitsemän uutiset 26.2.2013)