Kommentti: Avioliittolaki laittaa kirkon lujille – Seurauksena ennennäkemätön ottelu valtion ja kirkon välillä?

Kirkosta löytyy isompikin liuta pappeja, jotka eivät halua noudattaa oman "firmansa" pelisääntöjä. Yksi vetoaa ihmisoikeuksiin, toinen valtion antamaan vihkitehtävään. Teologiakin mainitaan, ihminen ei voi ryhtyä Jumalan tuomariksi erottelemaan alttarille kelpaavia.

Ikävän sävyiseksi tämän asian tekee sekin, että kirkko on valmis siunaamaan koteja ja kotieläimiä, mutta ei homoseksuaalien laillisia avioliittoja.

Avioliitto on maallinen sopimus

Kirkon lait säätää kirkon oma parlamentti, liki 100-henkinen kirkolliskokous. Nämä päätökset on tuotava maallisen parlamentin syynättäväksi, mutta eduskunta ei voi kirkon päätöksiä muutella – ainoastaan joko hyväksyä tai hylätä.

Mitä väliä sillä on, jos kirkko vihkii omien ihmiskäsitystensä mukaan, kun naimisiin pääsee maistraatissakin? Onpa hyvinkin väliä, koska kirkko on jo vuosisatoja valtion apumiehenä saattanut ihmisiä avioliittoon.

Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Vaasa oivalsi uskonpuhdistuksen eli Lutherin kirkkoon siirtymisen myötä, että papit voi valjastaa valtion palvelukseen. Luku- ja kirjoitustaitoisia pappeja oli hyvä käyttää veronkantajina - ja vihkijöinä. Luther oli puhdistanut avioliitonkin kirkkonsa sakramenttien eli pyhien toimitusten listalta, näin vihkimisestä tuli valtion juridinen toimenpide.

Kirkko on hoitanut vihkitehtäväänsä halulla, koska kirkoissa on solmittu kristillisiä avioliittoja, Jumalan kasvojen edessä. Avioliitto on kuitenkin oikeudellisesti uskonnoton toimitus, jossa kaksi yksilöä lyövät hynttyyt yhteen ja ottavat maallisen lain edessä yhteisen vastuun perheestä.

Syyllistyykö kirkko syrjintään?

Kirkon sanktiot johtavat vuonna 2017 mitä todennäköisimmin siihen, että työsuojeluviranomaisille alkaa tippua rangaistujen pappien valituksia.

Hyllytyksiä tai potkuja ei varmastikaan niellä, koska kirkon on noudatettava maallista työlainsäädäntöä. Näin viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden on ratkaistava, saako kirkko ojentaa työntekijäänsä tai jopa purkaa työsuhteen siksi, että tämä noudattaa Suomen lakia.

Malmin seurakunnan kirkkoherra Heikki Arikka sallii homoseksuaalien vihkimisen jo nyt. Hän katsoo, että papeilla on vihkimisasiassa edelleen – Kustaa Vaasan perintönä – valtion virkamiehen tehtävä ja siksi Suomen laki ajaa kirkon lain yli. Arikan mukaan kirkon sanktiot eivät päde valtion lain rinnalla.

Valtio laittaa tässä asiassa kirkon ojennukseen ja asettaa näin kirkon autonomisen päätöksenteon kyseenalaiseksi, arvelee Arikka.

Vihkimisestä luopuminen ei poista kiistaa

Kirkon on nyt siis varauduttava valtion kurinpalautukseen.

Vaihtoehdot ovat tällöin vähissä, koska niitä on kaksi: kirkon pitää nopeasti muuttaa avioliittokäsitystään Suomen lain mukaiseksi tai luopua kokonaan vihkimisestä. Tällöin kirkko voisi "vain" siunata liittoja, jos hääpari tahtoo kristillisen toimituksen maistraatin jälkeen.

Luopuminen olisi luistamista koko kipeästä kysymyksestä ja tyhmä pr-temppu. Kirkkohäillä on merkittävä arvo ihmisten kirkkoon kutsumiseksi edes joskus. Ja ovelle jäisi yhä stop-merkki homopareille, jotka haluaisivat alttarille siunattaviksi.

Kun luovutaan vihkimisestä eipä tarvitse enää pohtia avioliittokäsitystäkään eikä pähkäillä, miksi kirkollisten avioliittojen määrä on laskenut 35 vuodessa 40 prosenttia.

Sopuun päätöksenteolla – vai kapinalla?

Mutta vielä on toivoa. Kirkolliskokoukselle on jo jätetty rakentava aloite: vapautetaan papit toimimaan omantuntonsa mukaan. Saa vihkiä tai kieltäytyä, eikä ketään tuomita.

Vain heteroliitot hyväksyvä Espoon piispakin kannattaa "avointa keskustelua asiasta tämän rakentavan aloitteen pohjalta, koska se kunnioittaa kirkon virallista päätöksentekoa". Tapio Luoma jopa uskoo, että tasa-arvoinen avioliitto toteutuu kirkossa ”jollain aikavälillä”.

Jollain aikavälillä? Kapinapapit eivät usko, että nykyinen konservatiivien päätösvallassa oleva kirkko muuttaisi mitään vuosikausiin. Muutos halutaan nyt nopeasti – aisan yli potkimalla, pappistottelemattomuudella.