Kommentti: Äärioikeiston vyörytys idässä ravistelee Saksaa – EU:n on totuttava arvaamattomaan jättiläiseen

Kyllä. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä.

AfD olisi voinut nousta sosiaalidemokraattien (SPD) sydänmailla Brandenburgissa suurimmaksi puolueeksi ja Saksissa SPD uhkasi pudota maapäiviltä kokonaan.

Kristillisdemokraattien (CDU) ja laitaoikeiston hajurako olisi Saksissa voinut kaventua olemattomaksi. Brandenburgissa vielä nöyryyttävämpi notkahdus oli lähellä.

Jos näin olisi käynyt, liittokansleri Angela Merkelin kolmas suuri koalitio olisi joutunut päättämään päivänsä pikavauhtia.

Nyt saatiin lisäaikaa.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että EU:n suurimman jäsenmaan ja suurimman kansantalouden politiikka muuttuu johdonmukaisemmaksi tai että se voi keskittyä enemmän vastaamaan EU:n historiallisiin haasteisiin yhdessä Ranskan kanssa.

AfD:n veret pysäyttävä vyörytys

Saksissa AfD lähes kolminkertaisti ja Brandenburgissa yli kaksinkertaisti kannatuksensa.

Erityisesti Brandenburgissa voittoa siivitti – tai sitä ei estänyt – kärkiehdokas Andreas Kalbitz, joka kampanjan loppumetreillä joutui myöntämään taannoiset yhteytensä oikeistoradikaaleihin.

Kaikki tämä tapahtui tasan 80 vuotta sen jälkeen, kun Natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan ja käynnisti toisen maailmansodan.

Kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien torjuntavoitto – tai ehkä paremminkin rökäletappion loiventaminen – oli puhtaasti paikallisten kärkiehdokkaiden ansiota. SPD:n ja CDU:n valtakunnan johtajista oli idän poliitikoille enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kaikkein eniten haittaa oli Merkelin suuresta koalitiosta, johon erityisesti idässä ollaan pettyneitä. Ei vähiten vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin vuoksi.

Tyytymättömyyteen yhä vaikeampaa vastata

CDU:n ja SPD:n pitää nyt Saksissa ja Brandenburgissa rakentaa täysin uudenlaiset kolmen puolueen koalitiot, joissa molemmissa vihreät nousevat avainasemaan.

Hallitseminen ei taatusti ole näillä uusilla kokoonpanoilla helpompaa. Niiden on pikemminkin vielä vaikeampi vastata siihen itäsaksalaisten syvään tyytymättömyyteen, jota AfD hyödynsi.

Parhaiten AfD:lle ovat panneet kampoihin vihreät. Jos Saksassa järjestettäisiin valtakunnalliset vaalit nyt, vihreät nousisivat maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Sekä CDU:n että SPD:n kannatus sulaisi entisestään.

Kaikkein ahtaimmassa raossa on SPD. Puolue yrittää löytää itselleen uuden puheenjohtajan, mutta kisaan ílmoittautuneissa ehdokkaissa ei ole yhtään kiistatonta keulakuvaa.

On vaikea kuvitella, että demarit löytäisivät jostain uuden vaihteen, jolla kannatus käännetään nousuun. Siksi vähintään yhtä vaikea on kuvitella, että Merkelin hallitus pysyy pystyssä yli vuodenvaihteen.

AKK ei ole täyttänyt odotuksia

Kansleripuolue CDU:n suurimmaksi ongelmaksi on nousemassa Merkelin seuraajaksi valittu puheenjohtaja Annegret Kramp-Karrenbauer eli AKK.

Hän ei ole täyttänyt taisteleviin leireihin jakautuneen puolueen odotuksia. Idän tappiot vauhdittavat keskustelua siitä, kuka johtaa CDU:n kansleriehdokkaana vuoden 2021, tai ehkä jo aikaisemmin pidettäviin liittopäivävaaleihin.

Kun suuri jäsenmaa on käymistilassa, EU kärsii. Niin nytkin.

Viime viikkoina on jo nähty, miten Merkelin lähtölaskenta ja hänen hallituksensa tempoilu on luisuttanut EU:ssa valtaa Ranskaan presidentti Emmanuel Macronille. Tämä kehitys jatkuu, ellei Berliinissä tapahdu ihmeitä.

Ilman vahvaa ja päättäväistä Saksaa, myös Ranskan on kuitenkin vaikea saada oikeita asioita oikeaan suuntaan. Tämä saattaa näkyä jo lähiviikkoina, kun komissio ja johtavat jäsenmaat yrittävät avata brexit-solmua Britannian pääministerin Boris Johnsonin kanssa.

Seuraavat koetinkivet liittyvät uudelleen kärjistyvään pakolaisongelmaan ja EU:n vuosien 2021–2027 menokehykseen. Tiukkaa budjettikuria ja jäsenmaiden omavastuuta korostavia Hansa-maita, Suomea muiden mukana, kiinnostaa erityisesti viimeksi mainittu.