Onko vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon olutlasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi? Tuoreen gallupin mukaan kannatuskäyrä näyttää alaspäin, vaikka 13,5 prosentin lukema on selvästi parempi kuin eduskuntavaaleissa 2015.
Samaan aikaan tilanteeseen ei pitäisi olla tyytyväinen, koska Aallon valinnan jälkeen suosiomittari kapusi viime elokuussa peräti 17 prosenttiin. Silloin Aalto joukkoineen kiilasi jo pääministeripuolue Keskustan ohi.
Vihreitä alavireinen käyrä ei näytä huolettavan lainkaan, jos katsoo puolueen ydinryhmän vakuuttelua puheenjohtajan erinomaisuudesta aamun Helsingin Sanomissa. Toimittajat toteavatkin viestin tulevan niin yhdestä suusta, että se kuulostaa harjoitellulta.
Itsetyytyväisyys on politiikan kuolemansynneistä pahimpia.
Vaaleihin on aikaa enää kymmenen kuukautta, jos nykyinen hallitus kitkuttelee kasassa sinne asti. Siksi trendiin kannattaa suhtautua vakavasti. Alamäkiliuku ja sen ympärillä käytävä julkinen keskustelu alkavat helposti toteuttaa itseään. Varsinkin kun Helsingin Sanomien mittauksen mukaan vihreiden omista kannattajista vain 24 prosenttia on erittäin varmoja puoluevalinnastaan.
Vielä julmempi kuva muodostuu Touko Aallon aseman epävakaudesta, kun muistellaan alkuvuodesta julkaistua tutkimusta suomalaisten pääministerisuosikista. Touko Aaltoa piti mahdollisena pääministerinä vain kolme prosenttia suomalaisista. Reippaasti edelle kiilasi mm. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Kun vertailtiin taas eri puolueiden kannattajia, Touko Aallolla oli omassa puolueessaan heikoin kannatus pääministeriksi. Vihreistä vain 17 prosenttia näkisi Aallon parhaana ehdokkaana pääministeriksi.
Puoluejohtajien imagotutkimuksessa ei mennyt sen paremmin. Aalto sai heikoimmat arvosanat mm. pätevyydessä.
Puheenjohtajan imagolla on merkitystä, kun vaalikampanjat käynnistyvät. Aallon pitäisi petrata esiintymistään. Televisiotentteihin ja puheenjohtajien yhteispaneeleihin puhetulva ja maallikkosaarnaajan uuvuttava tyyli istuvat huonosti. Aallossa on edelleen jotain opiskelijapoliitikkomaista, eikä se ole hyvä asia, kun pelataan politiikan mestarien liigaa ja istutaan aikuisten ruokapöydässä.
Aallon harjoitteluaika puheenjohtajana on ohi
Touko Aalto on ollut vihreiden puheenjohtaja vuoden. Harjoittelujakso alkaa olla siis ohi. Ville Niinistön aikana vihreät teki repivää oppositiopolitiikkaa, mutta viestin keskittäminen hallituksen koulutusleikkauksiin puri hyvin. Aallon linja on ollut sovittelevampi ja rakentavampi, eikä siltoja ole poltettu. Siitä pisteet.
Aalto on profiloitunut sotekriitikkona, mutta sille tontille on tunkua, koska maakuntauudistus, sote ja sen perustuslailliset kiemurat EU-notifikaatiota myöten ovat koko opposition tiukassa lukkopurennassa.
Nyt Aalto sentään näkyy julkisuudessa, eikä tarvitse kysyä alkuvuoden tapaan, missä Aalto luuraa. Sosiaalisessa mediassa puolueen ykköstykki on kuitenkin edelleen ex-puheenjohtaja Ville Niinistö. Vihreiden äänestäjille sosiaalinen media on keskeinen kanava hankkia tietoa ja käydä yhteiskunnallista keskustelua. Ärhäkästi, nopeasti ja usein meitä muita totuuteen opastaen.
Aina tämäkään ei päde. Vihreiden johtohahmot, muun muassa kansanedustaja Emma Kari, ovat olleet hipihiljaa, kun sosiaalisen median ja perinteisen median kautta levinnyt hellyttävä lehtopöllön poikasen kuva otettiin vauhdittamaan avohakkuiden vastaista kansalaisaloitetta. Totuus kuvasta ja sen synnystä on ollut toinen tai ainakin monisyisempi kuin mitä annettiin ymmärtää.
Perinteinen media on virheensä ja tulkintansa korjannut, vihreiltä ei ole toistaiseksi itsekritiikkiä näkynyt.
Vihreiden poliittinen koneisto pitäisi saada iskuun myös siksi, että SDP on löytynyt itsetuntonsa ja puolueen aloitelinko tuottaa uutta tavaraa koko ajan. Niinpä demarit ovat ottaneet vihreiltä takaisin ilmaherruuden opposition ykköspuolueena. Tulevissa vaaleissa vihreiden kannalta on vaarana jääminen keskisarjalaisen rooliin, kun päähuomio keskittyy SDP:n ja Kokoomuksen väliseen taisteluun vaalien ykköspaikasta.
Mikäs siinä, jos ihan kiva riittää.
Mikä on vihreiden erottuva viesti ja linja?
Onkin pakko kysyä, mikä on se linja ja ydinteema, jolla puolue aikoo erottautua ja vakuuttaa myös liikkuvat äänestäjät. Tyytyykö puolue nykytilaan ja luottaa, että se pääsee hallitukseen SDP:n imussa todennäköisenä vaalivoittajana?
Eri tutkimuksissa vihreillä on paljon kannatuspotentiaalia eli mahdollisuutta nostaa kannatustaan selvästi. Se siis alisuoriutuu. Kaupungistuminen hyödyttää myös puoluetta. Luulisi, että yhä suurempi kulutuskriittinen ja ilmastonmuutosta tuskaileva joukko löytäisi itselleen kodin vihreistä.
Vihreät kokoontuu viikonloppuna puoluekokoukseensa Vantaalle. Linjapuhetta seurataan tarkasti Kokoomuksessa ja SDP:ssä, jotka kamppailevat vihreiden kanssa äänistä suurissa kaupungeissa. Keskusta taas tietää, että vihreiden kasvattaminen ykkössarjaan tarkoittaa hivuttautumista myös maakuntiin ja siinä Aalto onnistui hyvin kotikaupungissaan Jyväskylässä viime kevään kuntavaaleissa.