Enää ei ole kuin kaksi vuotta ja kolme viikkoa, kun seuraava presidentti aloittaa uuden toimikautensa. Istuvan presidentin Sauli Niinistön kohupuhe pisti presidenttipeliin vauhtia – ei vähiten siksi, että Niinistön tulevat vastustajat paljastivat itsensä.
Tästä kiistakirjoituksesta tulee turhan pitkä, se tiedetään jo nyt. Viimeistä edellinen virke on kuitenkin tämän tarinan kannalta oleellisin, hätäisimmät voivat lukea vain sen.
Eli sori siitä.
Mutta ei kun liikkeelle:
Viime viikko oli kotimaan politiikan kannalta mielenkiintoisista mielenkiintoisin.
Se kirjataan aikakirjoihin suomalaisen presidenttipelin aloitusviikkona. Sauli Niinistön nykyistä kautta on jäljellä kaksi vuotta ja sinä aikana tapellaan, kuka istuu Mäntyniemessä maaliskuusta 2018 alkaen.
Vaikka presidentin valtaoikeuksia on leikattu, paikka on haluttu ja himoittu.
Presidentti johtaa yhä kiistatta esimerkiksi ulkopolitiikkaa. Se on käynyt selväksi varsinkin Juha Sipilän (kesk.) pääministerikaudella: häntä ei ulkopolitiikkaa kiinnosta, eikä hän näytä siihen paneutuvan, joten tontti on jäänyt kokonaan Niinistölle, mikä näkyy sopivan myös ulkoministeri Timo Soinille (ps.) enemmän kuin hyvin.
Presidentti Niinistön säännölliset Nato-puhuttelut puoluejohtajille Mäntyniemessä ovat mielenkiintoinen ilmiö: puheenjohtajat kuuntelevat kiltisti rivissä, kun presidentti sanelee, mitä Suomen Nato-jäsenyydestä sanotaan ja mitä ei.
Ei tule Kekkonen mieleen, tietenkään...
x x x x x x x x
Yksi osa tulevaa näytelmää oli Niinistön kohuttu puhe valtiopäivien avajaisissa.
Niinistön poikkeuksellinen – myös poikkeuksellisen hyvä – puhe valtiopäivien avajaisissa jää historiaan monestakin syystä.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Kun Niinistön haukkuminen oli päässyt hyvään vauhtiin, MTV:n kyselyssä kävi ilmi, että kansalaisista yhdeksän kymmenestä piti Niinistö puhetta ja linjauksia hyvänä.
Presidentti varoitti, etteivät Eurooppa ja sen arvopohja kestä nykyisenkaltaista pakolaistulvaa. Samalla hän moitti suomalaista keskustelua toistensa haukkumisesta ja pilkunviilauksesta. Kyse oli arvopuheesta, mutta sen verran kryptisesti se oli kirjoitettu, että Niinistön kammoamat pilkunviilaajat saivat siitä kunnon eväät.
2:24
Sosiaalista mediaa seuratessa näkyi, että osalle keskustelijoista kysely tuloksineen tuli silmille kuin märkä rätti.
Väärin kysytty, viesti kuului.
Kun unohdetaan kammioissaan puheita suurennuslasilla tutkiva erinomainen professorijoukko, Niinistön puheen arvostelijoita seuratessa ehti kuitenkin saada selkeän kuvan, ketkä lähtevät kamppailemaan paikasta valtakunnan huipulla.
Ensimmäisenä asialle ehti SDP:n ex-puheenjohtaja, ex-valtiovarainministeri ja edellinen puhemies Eero Heinäluoma, joka kyseli, väheksyykö Niinistö kansainvälisten sopimusten merkitystä.
Heinäluoman vanavedessä tulivatJutta Urpilainen ja ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.). Pantakoon tässä vaiheessa merkille, että Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen (sd.) oli asiasta vaiti.
Vihreistä saman kritiikin heitti ensimmäisenä ryhmäjohtajaOuti Alanko-Kahiluoto ja sai peräänsä myös viime presidentinvaalien kakkosen Pekka Haaviston (vihr.), jonka kritiikki tuli tosin lievän kakistelun kera. Mainittakoon, että eduskunnan jättänyt Osmo Soininvaara (vihr.) näkyy kulkevan omilla, liki niinistömäisillä linjoillaan.
Vasemmistoliitto seurasi vihreitä, kuten – huvittavaa kyllä – myös RKP.
Hakematta tulevat mieleen vuoden 2012 presidentinvaalien rintamalinjat.
Samat voimat jylläävät yhä. Haavisto ei ole sanonut ei, kehonkieli kertoo pikemminkin lähtöhaluista.
Yksi ero kuitenkin on:
SDP tuskin häpäisee toista kertaa itseään kuten Paavo Lipposen (sd.) kanssa, jonka puolue jätti vaalikampanjassa yksin, mistä johtuen tulos olikin surkeista surkein 6,7 prosenttia.
Urpilaiselta, Tuomiojalta ja Liikaselta puuttuu SDP:n presidenttikisassa kuitenkin yksi valtti, nimittäin puolueen puheenjohtajan Antti Rinteen (sd.) tuki.
Heinäluomalla se on.
x x x x x x x x
Sattumalta viime viikolla paljastui myös keskustan peliasetelma.
Emme puhu nyt mitään omaa puoluetta perustavasta Paavo Väyrysestä (kesk. tai mikälie), sillä Väyrynen pyrkii aina ja kaikkialle. Väyrysen takana olevat joukot kuihtuvat kuihtumistaan ja Väyrysellä on tuskin seuraavissakaan presidentinvaaleissa muuta kuin häiriöarvo.
Sen sijaan kannattaa panna merkille ex-pääministeri, ex-puheenjohtaja, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen.
Vanhanen julkaisi viime viikolla kirjasensa Ulkopolitiikkaa. Mistään sattumakirjasta ei ole kysymys, vaan Vanhanen peilailee siinä omaa ulkopoliittista ajatteluaan valtiomiestyyliin.
Kirjan suurin uutinen taitaa olla se, että Vanhasen viisari kääntyy Naton kannalle, jos Venäjä jatkaa pullisteluaan. Se on kepussa paljon sanottu.
Mutta presidenttiehdokkaan kirja kyseessä on ilman muuta. Vanhanen oli ehdokkaana jo 2006. Tuolloin Vanhanen jäi kolmanneksi 18,6 prosentin ääniosuudellaan – ääniä tuli ihmeenkin paljon siihen nähden, kuinka huonosti kampanjaa hoidettiin.
Nyt voisi olla uusintayrityksen paikka.
Eli presidentinvaaleihin on lähdössä näillä näkymin liuta erinomaisen päteviä ehdokkaita, PS:n Timo Soini lisättäköön joukkoon.
Eri asia sitten on, millainen sirkus presidentinvaaleista syntyy, ellei suomalainen keskustelukulttuuri tästä parane.
Syytä on pelätä pahinta.
x x x x x x x x
Ja nyt se mainostettu loppuvirke:
Tämä kirjoitus on yhtä turha ja tyhjänpäiväinen kuin seuraavat presidentinvaalitkin, jos Niinistö asettuu ehdokkaaksi.
