Kolmen lapsen vanhemmat adoptoivat viisipäisen sisarusjoukon – taustalla haikea syy: ”Se tuntui kauhealta”
Yhdysvaltalaispariskunta halusi suurperheen ja adoptoi viisi lasta, kertoo CBS News.
Yhdysvaltalaisilla Andi ja Thomas Bonurallaon kolme biologista lastaa ja viisi adoptiolasta. Adoptoidut lapset ovat sisaruksia, jotka olivat ennen Bonuroille muuttamistaan asuneet eri sijaisperheissä.
Halusivat suuren perheen
Andin ja Thomasin vanhimmalla pojalla Joeylla oli syntyessään kaksoisveli, mutta tämä kuoli viiden kuukauden ikäisenä 11 vuotta sitten.
– Kun menetimme Elin, meille sanottiin, että emme voisi saada enempää lapsia ja se tuntui kauhealta. Niinpä aloimme miettiä adoptiota, mutta saimmekin kaksi tytärtä. Se oli täysi yllätys.
Sadien ja Daphnen synnyttyä lääkärit sanoivat Andille, ettei hänen kannattaisi hankkia enää enempää omia lapsia. Koska Andi ja hänen miehensä halusivat suuren perheen, he ryhtyivät sijaisvanhemmiksi. Aluksi heidän luonaan oli kaksi pientä vauvaa, jotka myöhemmin annettiin takaisin biologisille vanhemmilleen.
Päätyivät adoptoimaan koko joukon
Viisipäisestä sisaruskatraasta Andin ja Thomasin luo muutti ensin nyt 2-vuotias Bryson. Hänet oli tuotu heti sen jälkeen, kun hän oli päässyt pois sairaalan vastasyntyneiden osastolta.
Andi ja Thomas saivat kuulla, että Brysonilla oli neljä sisarusta. He tapasivat nämä ennen kuin lapset sijoitettiin eri sijaisperheisiin. Andi kysyi, voisivatko he adoptoida muitakin perheen lapsia. Hänen pyyntöönsä suostuttiin, ja ajan myötä Andi ja Thomas päätyivät adoptoimaan myös muut neljä sisarusta.
Tämän vuoden toukokuussa, kahden vuoden jälkeen, adoptioprosessi saatiin päätökseen. Andi oli pelännyt, että prosessi olisi viivästynyt lakiteknisistä syistä koronaviruksen takia, mutta hänen yllätyksekseen heille myönnettiin adoptio Zoom-palvelun kautta järjestetyssä kuulemisessa.
Andin ja Thomasin perheeseen kuuluvat nyt Joeyn, Daphnen ja Sadien ohella 8-vuotiaat kaksoset Thomasja Carter, 6-vuotias David, 4-vuotias Gabrielle ja 2-vuotias Bryson.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Andi kuvailee adoptointiprosessia tunteellisesti haastavaksi. Toisaalta hän iloitsee valtavasti saadessaan tarjota lapsille onnellisen ja turvallisen kodin.
Nauttivat perhe-elämästä
Ihan yksin Andi ei kahdeksan lapsen joukkiosta huolehdi. Bonurat ovat saaneet tukea muun muassa toisilta sijaisäideiltä.
– Ihan suoraan sanottuna minussa ei ole mitään ihmeellistä. Toiset äidit ovat rohkaisseet minua todella paljon.
Bonuroiden perhe-elämä vaikuttaa onnelliselta. Andista tuntuu, että lapset ovat olleet heidän luonaan aina.
– He rakastavat ja tukevat toisiaan ja pitävät toisistaan huolta. He ovat ylpeitä siitä, että saavat olla siskoja ja veljiä.
LUE MYÖS: 25-vuotiaan miehen viimeinen toive oli perhe – tuli isäksi seitsemän vuotta kuolemansa jälkeen
Lähde: Cbsnews.com
Uusimmat
-
22:24
Kasvihuone Kuuhun ja Marsiin: Sci-fi-elokuvassa nähty utopia voi pian todellisuutta
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
21:47
Tommi Miettinen joutui taas murahtamaan – TPS:n pelistä ei löytynyt yhtään hyvää piirrettä
-
21:47
Ensitreffit-Riian puhelimesta löytyi deittisovellus Tinder – Töllötuomarit: "Aleksi loukkaantui täysin syystä"
-
21:31
Venäjällä närkästyttiin itärajan sulkemisesta – varaulkoministerin mielestä "järjetön" veto
-
21:30
Palestiinalaisjärjestöt vapauttivat lisää panttivankeja Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
21:29
Äitiyspakkauksessa on jatkossa pallo, mutta mikä pallo? Näin kansanedustajat vastasivat
-
21:13
TUTO-pomolta vakuuttunut väite tulevasta: "Sen jälkeen olemme liigalisenssin haltija"
-
21:03
Sami Sykkö ja Miisa Grekov paljastavat, mille omille TTK-mokilleen he nykyisin nauravat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
Lataa lisää