Liat Malka ei ole koskaan tavannut lapsensa isää. Lasta kovasti toivonut nainen päätyi keinohedelmöitykseen nähtyään YouTube-videon miehestä, jonka viimeinen toive oli saada lapsi.
Vuonna 2013 Liat Malka oli 35-vuotias sinkku. Hän halusi kipeästi lapsen, mutta ei löytänyt kumppania rinnalleen.
Hedelmällisyystestien tulosten perusteella aikaa ei ollut hukattavaksi. Liat päätti ryhtyä toimeen; hän etsi kotona netistä vaihtoehtoja lapsen saamiseen.
– Halusin lapseni todella tuntevan isänsä, ja se ei ole mahdollista spermanluovuttajan kanssa, israelilainen Liat muistelee BBC:n haastattelussa.
Inspiroitui näkemästään videosta
Liat kuitenkin törmäsi YouTubessa videoon, joka oli esitetty uutisissa jo vuosia aiemmin. Videolla pariskunta, Vlad ja Julia Pozniansky, yritti saada luvan käyttää menehtyneen, aikuisen poikansa siemennestettä saadakseen lapsenlapsen. Parilla oli jo äitiehdokaskin tulevalle lapselle.
Liat pohti, voisiko hän löytää jostakin samanlaisen mahdollisuuden: perheen, joka haluaisi tuntea lapsenlapsensa, vaikka ei tämän äitiä tuntisikaan. Hän päätti ottaa yhteyttä parin asianajajaan.
Kuolevan miehen viimeisenä toiveena perhe
Yllätyksekseen Liat sai kuulla, ettei Poznianskyillä vielä ollut lapsenlasta. Suunnitelma ei ollut onnistunut.
Liat päätti tavata pariskunnan.
Poznianskyt tulivat tapaamiseen valokuva-albumin kanssa. Se oli täynnä kuvia heidän pojastaan, Baruchista.
Baruch kuoli syöpään vuonna 2008 vain 25-vuotiaana. Kemoterapian sivuvaikutusten vuoksi hän oli kuitenkin jäädyttänyt siemennestettään, joka oli vielä jäljellä. Viimeisenä toiveenaan mies anoikin perhettä.
– Hän sanoi, että jos hän kuolisi, hän haluaisi meidän löytävän sopivan naisen ja käyttävän hänen spermaansa lapsen saamiseen, äiti Julia kuvaa.
"Halusin poikani jatkavan elämää"
Poznianskyt yrittivät täyttää poikansa toiveen, mutta oikeusprosessista ja yrityksistä huolimatta se ei onnistunut.
– Halusin poikani jatkavan elämää. Jossakin syvällä sydämessäni halusin hänen fyysisesti palaavan. Ajattelin, että ehkä syntyisi poika, joka näyttää Baruchilta, Julia kuvailee.
Kun Liat näki valokuvia Baruchista, hän koki jo tuntevansa hänet.
– Kun katsoin kuvia, tiesin jo, millainen ihminen hän oli – hänellä oli ihanat silmät, suurin hymy, jonka voit kuvitella, ja hän oli ystäviensä ympäröimä ja hyvin komea, Liat sanoo.
Kun Julia kertoi Baruchin rakkaudesta elämään, hänen älystään ja ominaisuuksistaan, Liat päätti haluta miehen lapsen.
"Kun se tapahtuikin, en voinut uskoa sitä"
Liat sai siemennesteen käyttöönsä; Vlad ja Julia saivat virallisen oikeuden tavata lapsenlastaan. Rahaa ei sopimuksen teossa liikkunut.
Ensimmäinen hedelmöitysyritys ei onnistunut, mutta toisella tärppäsi. Liat tunsi iloa – ja sitten epäröintiä.
– Olin sokissa. En ajatellut, että sitä tapahtuisi. Kun se tapahtuikin, en voinut uskoa sitä. En edes tuntenut Vladia ja Juliaa kovin paljoa, olimme tavanneet vain kaksi tai kolme kertaa, Liat sanoo.
Tytär syntyi vuosia isänsä kuoleman jälkeen
Kaikesta huolimatta raskaus eteni suunnitellusti. Shira-tyttö syntyi vuonna 2015, seitsemän vuotta isänsä kuoleman jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Hän oli kuten näkemässäni unessa. Niin kaunis, en voinut uskoa sitä, Liat sanoo.
– Tuntui, että sydämeni alkoi taas lyödä ensimmäisen kerran sitten kammottavan menetykseni, Julia kuvailee Shiran syntymää.
LUE MYÖS: Äiti ja alkio liki samanikäisiä – 24 vuotta säilytyksessä olleesta alkiosta syntyi terve tyttövauva
Juttelevat isästä usein
Nyt Shira on 3-vuotias. Liat ja Shira katsovat usein Baruchin kuvia ja juttelevat hänestä. Liat ei ole huolissaan siitä, ettei lapsella ole elossa olevaa isää.
– Nykyisin on kaikenlaisia perheitä. Olemme vain yksi lisää. Shira tietää, ettei hänellä ole isää, mutta häntä rakastetaan kovasti ja hän on hyvin onnellinen, Liat sanoo.
Julia uskoo, että Baruch olisi tyttärestään iloinen.
– Tyttö on kaunis, viisas, onnellinen, hän on kaikkea, mitä lapselta voisi toivoa. Hän on täydellinen, hän on todella täydellinen, Julia kuvaa.
Lähde: BBC.com
Uusimmat
-
23:33
Brittiopiskelijan Kiina-tilauksesta mönki ikävä yllätys – "Luulin, että se oli lelu – ja sitten se liikkui"
-
23:00
NHL-ykkösvaraus heti sivuun – Mikael Granlundille sauma
-
22:49
Markku Kanerva puhui kritiikistä – "Ymmärrän"
-
22:41
Soihtuselkkaus keskeytti ottelun – Jonne Virtanen kertoi näkemyksensä Jokerit-kannattajista
-
22:37
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan – Jokerista tänään kaksi 40 000 euron voittoa
-
22:06
Huippumalli Ashley Grahamin kylpyhuoneotos hämmentää: "Sinusta ei saa huonoa kuvaa"
-
21:55
Israel voimistaa maahyökkäystään Libanonissa
-
21:47
SM-liiga-valmentajalta raju vuodatus – yksi sana toistui: "Olen niin häpeissäni"
-
21:30
Usain Boltilta paljastus: Kovimmat tulokset jäivät saavuttamatta – "Valmentajani vihasi sitä"
-
21:27
SM-liigaseura Kärpistä hämmentävää faktaa – mitä ihmettä Oulussa tapahtuu?
-
21:14
Kamala Harris kutsui Putinia "murhanhimoiseksi diktaattoriksi" – näin Kreml kommentoi
-
20:47
Kalle Rovanperä hurjassa taistossa kolmanneksi – näin voittokamppailu ratkesi
-
20:32
Jokerit reagoi fanien savupommisekoiluun – tiukka jyrähdys
-
20:32
Kärpät lähellä karua sulamista – kärkikamppailussa tylyt lukemat
-
20:09
Kirja-arvio: Klinge – kyynärpäitä käyttänyt sivistysylimys henkeen ja vereen
-
20:08
Tällainen Pirjo Nuotio on mummina: "En ole koskaan viihtynyt hiekkalaatikolla"
-
20:07
Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa – nyt tipahti herkullinen Tampere-päivitys
-
20:01
Tykkimies teki natsitervehdyksiä, solvasi tummaihoisia ja uhkasi puukottaa jonkun – tuomio tuli
-
20:01
Pasin ojaan ajanut varusmies pääsi pälkähästä – oikeus hylkäsi kaikki syytteet
-
19:41
HIFK:lta ”täystyrmäys”, Iiro Pakarinen hurjana – Papilta pysäyttävää saarnaa
-
Lataa lisää