Kolmen lapsen äiti meni kauneusleikkaukseen – kuoli kaksi viikkoa myöhemmin: "Hän oli terve kuin pukki"
Veritulppa vei kolmen lapsen äidin hengen 17 päivää sen jälkeen, kun hänelle oli tehty rintojen suurennus- ja vatsankiristysleikkaus.
36-vuotias brittiläinen Louise Harvey kuoli sairaalassa veritulpan seurauksena. Hän oli käynyt kauneusleikkauksissa vain noin paria viikkoa aiemmin.
Kauneudenhoitolalla työskennellyt nainen oli Daily Mail -lehden tietojen mukaan mennyt lontoolaiselle klinikalle rintojensuurennus- ja vatsankiristysoperaatioon.
Kaksi viikkoa myöhemmin Louise alkoi kärsiä hengenahdistuksesta. Hänet vietiin kiireesti Norwichin yliopistolliseen sairaalaan.
Lääkärit totesivat, että Louiselle oli kehittynyt keuhkoihin veritulppa, joka kuolemansyyntutkijoiden mukaan vei hänen henkensä. Keuhkoveritulppa syntyy, kun verihyytymä tukkii keuhkoihin johtavan valtimon.
Kuolemansyytutkija Yvonne Blake kertoo, että Louise oli käynyt kauneusoperaatioissa kohentaakseen ulkomuotoaan. 17 päivää myöhemmin kolmen lapsen äiti kuitenkin lysähti maahan kotonaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Suvussa veritulppaa
News.com.au-sivuston mukaan Louise olisi lähetetty leikkauksesta kotiin ilman verenohennuslääkkeitä. Näin siitäkin huolimatta, että suvussa veritulppaa oli esiintynyt.
Naisen äidin Lindan mukaan tytär oli uskonut, että operaatio olisi turvallinen.
– Haluan vain oikeutta tyttärelleni. He sanoivat, että olisi turvallisempaa tehdä molemmat toimenpiteet samalla kertaa, jotta hänen ei tarvitsisi käydä läpi kahta erillistä toipumisprosessia.
Lindan mukaan lääkärit olivat perustelleet asiaa myös kustannuksilla. Jos leikkaukset tehtäisiin samalla kertaa, Louise säästäisi rahaa.
– Louise meni kuntosalille, ja hän luotti itseensä kuusivuotiaansa syntymisen jälkeen. Hän oli laihtunut ja halusi eroon löysästä nahasta. Hän oli kaunis, mutta joistain ihmisistä vain tuntuu, että he haluavat tehdä jotain tällaista.
"Hän oli terve kuin pukki"
Linda oli huolestunut kuullessaan, että Louiselle tehtäisiin kaksi leikkausta samalla kertaa. Hän uskoi, että ihmisen keho kestäisi vain tietyn määrän kuormitusta samalla kertaa.
– Louisella ei ollut aiemmin ollut mitään terveysongelmia, ei korkeaa verenpainetta tai muutakaan. Hän oli terve kuin pukki, Linda kertoo.
Lindan mummi oli kuitenkin saanut veritulpan ja kuollut 55-vuotiaana. Naisen mukaan myös tauti on iskenyt toiselle hänen siskoistaan.
– Tiedän, että Louise ei käyttänyt verenohennuslääkkeitä. Olemme syvästi huolissamme siitä, että hän ei ollut saanut oikeanlaista hoitoa.
Videolla keskustellaan antibiooteista. Artikkeli jatkuu videon alla.
Ulkonäkö ajoi leikkaukseen
Perheen mukaan Louise halusi vatsan kiristysleikkauksen. Lisäksi hän halusi, että hänen rintaimplanteistaan tehdään suuremmat ja terhakammat.
Lontoossa kesäkuussa tehdyn operaation jälkeen Louise oli sairaalassa kaksi viikkoa. Sitten hän palasi kotiin. Hän esitteli uuden uutukaista kehoaan ylpeänä ja toipui perheen mukaan todella hyvää vauhtia.
Heinäkuu kolmas päivä hän kuitenkin sai sydänkohtauksen. Hän kuoli sairaalassa kaksi päivää myöhemmin.
Louisea jäivät kaipaamaan hänen kolme lastaan. Ystävät perustivat rahakeräyksen 18-vuotiaan Kayleigh-Annen, 11-vuotiaan Owenin ja 6-vuotiaan Jaxonin hyväksi. Pojat asuvat nyt Louisen äidin luona.
Lähteet: News.com.au, Bbc.com, Dailymail.co.uk
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää