Mainos

Kolme poliisia kuoli ammuskelussa lentokentällä - matkustajat pakenivat vessoihin

Kolme poliisia on kuollut ammuskelussa Meksikon pääkaupungin Meksiko Cityn Benito Juarezin kansainvälisellä lentokentällä.

Poliisit joutuivat tulitukseen, kun he olivat pidättämässä huumeiden salakuljetuksesta epäiltyjä henkilöitä. Epäillyt, joiden uskotaan kuuluvan kokaiinin salakuljetusrinkiin, avasivat tulen poliiseja kohti. Silminnäkijöiden mukaan epäillyt ampuivat summittaisesti kaikkia univormuun pukeutuneita.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan lentokentällä ammuttiin ainakin 14 laukausta terminaali kahden pikaruoka-alueella kello 8.50 paikallista aikaa. Lentokentällä olleet matkustajat heittäytyivät lattialle, osa pakeni ammuskelua vessoihin.

Lentoliikenne jatkui normaalisti välikohtauksen jälkeen.

Salakuljettajat käyttävät ahkerasti Meksikon lentokenttiä ja satamia. Tämän vuoden aikana poliisi on saanut takavarikoitua yli 200 kiloa kokaiinia pelkästään Benito Juarezin kansainvälisellä lentokentällä.

Benito Juarezin kansainvälinen lentokenttä on Latinalaisen Amerikan toiseksi vilkkain. Sen kautta kulkee vuodessa 24 miljoonaa matkustajaa.

Meksiko Cityssä on ollut muuhun Meksikoon verrattuna vähän huumesotaan liittyviä yhteenottoja. Meksikossa arvioidaan kuolleen huumeiden vastaisessa taistelussa 55 000 ihmistä viimeisten viiden ja puolen vuoden aikana.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.