Kolmatta lastaan odottava Chrissy Teigen kärsii pahoista raskausoireista – turvautui botoxiin ja vuodelepoon

Malli Chrissy Teigen on kertonut avoimesti kärsivänsä pahoista raskausoireista.

Malli Chrissy Teigen ja muusikko John Legend kertoivat elokuussa iloisen uutisen: perheeseen odotetaan kolmatta lasta. Avoimesti arkeaan sosiaalisessa mediassa jakava ja suorapuheisena tunnettu Teigen on ollut hyvin avoin myös raskautensa suhteen.

Teigen kertoi reilu viikko sitten turvautuneensa pahojen päänsärkyjen takia botoxiin.

– Innostui todella, kun varmistui, että saan ottaa niskalihakseeni botoxia sekä hullun sekoituksen beetasalpaajia sekä jotain radioaaltojuttuja lääkäritermein. Näen vihdoin valoa tunnelin päässä, hän twiittasi.

Botoxia käytetään paitsi ryppyjen silottamiseen kasvoilla, myös hoitamaan muitakin terveysongelmia kuten kroonista migreeniä tai lihasjännitteitä. Teigen kertoi Twitterissä, että hän on aiemminkin saanut apua migreenipohjaisiin päänsärkyihinsä ja leuan jännitteisiinsä botox-pistoksilla.

Muutamaa päivää myöhemmin tilanne ei ollut kuitenkaan paljon parempi, sillä Teigen kertoi tuolloin Twitterissä joutuneensa kahdeksi viikoksi vuodelepoon.

Teigenin ja Legendin perheeseen kuuluvat jo ennestään 4-vuotias tytär Luna ja 2-vuotias poika Miles. Teigenin kolmas raskaus tuli vuodesta 2013 asti naimisissa olleelle parille kuitenkin yllätyksenä, sillä vanhemmat lapset ovat saaneet alkunsa koeputkihedelmöityksellä.

– Se oli todellinen yllätys, mutta olemme todella iloisia ja kiitollisia saamistamme onnentoivotuksista. Kiitos oikein paljon, Legend sanoi pian sen jälkeen, kun pari julkisti uutiset hänen uudella musiikkivideollaan.

Teigen on sittemmin paljastanut, että raskaus tuli ilmi, kun hän meni leikkaukseen poistattamaan rintaimplanttinsa. Tuolloin tehty rutiinitesti näytti negatiivista, mutta viikkoa myöhemmin toinen testi paljasti, että perheeseen odotetaan kolmatta pienokaista.

– Olen vuosien ajan tehnyt raskaustestejä lähes joka kuukausi, jos se joskus olisi positiivinen. Se on ollut toiveajattelua. En ollut koskaan aiemmin saanut positiivista tulosta, malli kertoi.

Lähteet: CNN, People, E! News

Lue myös:

    Uusimmat