Kokoomuksen rahayhtiö sanoo nyt toimittaneensa tiedot

Kokoomukselle vaalirahoitusta kerännyt yhtiö kertoo toimittaneensa puuttuvat tilinpäätöstiedot nyt kaupparekisteriin.

Kaupparekisteristä puuttuivat Suomen Kansallismedia Oy:n tilinpäätöstiedot vuodelta 2007 sekä tilikaudelta, joka ajoittuu kesästä 2004 kesään 2005. Patentti- ja rekisterihallitus ehti karhuta tietoja useaan otteeseen.

Yhtiön toimitusjohtajan Jarmo Pekkalan mukaan puuttuvat tiedot toimitettiin kaupparekisteriin iltapäivällä. Hän sanoo uskovansa, että kyseessä oli inhimillinen erehdys.

Kokoomus kiistää pimittäneensä rahaliikennettään ja sanoo, että tilitiedot on toimitettu kaikille niitä kaivanneille. Lain mukaan tilinpäätöstiedot pitää kuitenkin toimittaa nimenomaan kaupparekisteriin. Viikonloppuna kokoomus vielä kiisti tilinpäätöstietojen puutteellisuuden.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat