Mainos

Kokkola kielsi Facebookin

Kokkolan kaupungin liki kolmelta tuhannelta koneelta ei pääse enää Facebookiin. Sama päätös on tehty useissa yrityksissä, sairaanhoitopiireissä, terveyskeskuksissa ja kunnissa.

Asiasta uutisoiva Keskipohjanmaa-lehti kertoo, että kielto närkästyttää kokkolaisia koululaisia. Facebook kuuluu lähes jokaisen nuoren arkipäivään. Nuoret ymmärtävät estot koulujen ja kirjastojen koneilta porno- ja pelisivuille, mutta eivät Facebookiin.

Viime viikolla hakemistoyritys Eniro esti työntekijöidensä pääsyn Facebookiin ja YouTube-sivustoille. Perusteena olivat tietoturvallisuus ja haittaohjelmien leviäminen, mutta myös se, että kyseisiä sivuja ei tarvita enirolaisten työnteossa.

Samat syyt ovat perusteena Kokkolassa mm. sairaaloissa, joissa halutaan pitää avoinna lähinnä työssä tarvittavat sivut.

– Jos ajatellaan työnantajan kannalta, niin syöhän se työaikaa, jos Facebookia käytetään työaikana. Yleensä kuitenkin puututaan nettipokerien harrastamiseen työaikana, joihin onkin vaikeampi saada toimivia estoja, kertoo it-suunnittelija Tom Pajula Kokkolan kaupungilta Keskipohjanmaa-lehdelle.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.