Mainos

Koiranilmaa luvassa – pohjoiseen luvassa jopa räntäsadetta

Sää muuttuu syksyiseksi koko maassa ja pohjoisessa kylmenee lähipäivien aikana.

MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemen mukaan luvassa on tänään oikeaa koiranilmaa.

– Lounaaseen on jo saapunut sadealue ja vettä on luvassa reilustikin. Iltapäivällä vettä tulee eniten maan länsiosassa.

Länsi- ja Lounais-Suomessa lämpötilat jäävät sateisilla alueilla lähelle viittä astetta. Idässä on poutaisempaa, mutta pilvisyys lisääntyy päivän aikana.

– Pohjoisessa on poutaa, mutta aivan pohjoisimmassa osassa Suomea voi tulla räntää, Rintaniemi kertoo.

Lounaisilla ja läntisillä merialueilla tuuli on tänään kovaa. Puuskissa tuuli on voinut yltyä myrskylukemiin.

– Voimakkaimmillaan tuuli on iltapäivällä läntisillä merialueilla.

Yöhön mennessä sadealue liikkuu itään ja pohjoiseen.

– Illalla Kainuussa sade voi tulla alas myös räntänä, Rintaniemi ennustaa.

Seuraa sateiden etenemistä MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sivustolla ovat lisäksi muun muassa tuulitiedot ja paikkakuntakohtaiset ennusteet.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.