Pistokkeesta ladattavat hybridit yleistyvät vimmattua vauhtia. Viimeisin lisäys tähän listaan on BMW:n suosikkimaasturi X5.
BMW X5 xDrive40e
Hinta alkaen 86212 €
Tykkäsimme
- Saumattomasta voimalinjastosta
- Autoveron väistämisestä
Emme tykänneet
- Ajo-ominaisuuksista
- Painosta
Pistokehybridien suosion lisääntyminen on helppo ymmärtää. Muutaman sähköisen kilometrin myötä autojen päästöt putoavat paperilla merkittävästi. Tämä johtaa monissa maissa suotuisampaan autoveroon. Kalliissa autoissa verohyöty voi olla jopa kymmeniä tuhansia euroja. Esimerkiksi Mercedes-Benz S500:n pistokehybridiversio on Suomessa 50000 euroa edullisempi kuin tavallinen Viisisatanen.
Myös sähköistetyn X5:n kohdalla euroja säästyy roppakaupalla. Mikäli verrokiksi otetaan vastaavan tehoinen bensiinimoottori, säästää veroissa noin 20000 euroa.
Verohelpotuksen osalta autossa on järkeä, mutta mieli voi muuttua autoa tankatessa. Valmistajan mukaan keskikulutus on 3,3 litraa satasella, kun todellisuudessa liikutaan noin kymmenen litran kantturoissa. Sekin on hyvä saavutus tämän kokoiselle ja painoiselle autolle, mutta se on silti kolme kertaa enemmän kuin luvattu arvo.
Asiakas voi tuntea olonsa petetyksi myös sähköllä kuljettavan toimintamatkan osalta. Sähkön avulla pitäisi päästä 30 kilometriä, mutta todellisuudessa polttomoottori hörähtää käyntiin jo 15 kilometrin kohdalla.
Järkevyys alkaa viimeistään ropisemaan kun ajattelee, että 15 kilometrin tähden autoon on rakennettu sähkömoottori, akustot, latausjärjestelmä ja siihen liittyvät monimutkaiset ohjainjärjestelmät. Lisäksi se tuo mukanaan huomattavasti lisää painoa. Möhkömaasturin vaaka heilahtaa yli 2300 kilon.



