Kodin Kuvalehti: Kotiäitejä velttoilusta syyttänyt ylijohtaja nukkuu töissä – huippupalkalla!

Kodin Kuvalehden haastattelema Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen yliujohtaja Juhana Vartiainen kertoo, että säännölliset päiväunet kuuluvat hänen työpäiväänsä. Samaan aikaan mies on syyttänyt kotiäitejä velttoilusta.

Alun perin Kodin Kuvalehden haastattelema Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen kertoo, että säännölliset nokkaunet kuuluvat hänen työpäiväänsä.

– Se on mainio piristys minulle päivän aikana. Olen todellakin kuin uusi ihminen, sitä jaksaa taas ja on paremmalla tuulella, Vartiainen kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Päiväunet virkistävät minua valtavasti. Nousen usein kymmenen minuutin kuluttua mutta tiedän, että kelpo sihteerini herättää minut viimeistään, kun kokous alkaa. Vartiainen kertoo Kodin Kuvalehden haastattelussa.

Kuukaudessa 8 371 euroa ansaitseva ylijohtaja sai toukokuussa kotiäitien vihat niskaansa, kun hän syytti heitä velttoilusta. Myöhemmin Vartiainen pyynsi anteeksi "ironista letkautustaan", mutta pysyy edelleen kannassaan, jonka mukaan kotihoidon tuki kannustaa naisia pysymään poissa työelämästä.

Omia päiväuniaan hän pitää kuitenkin hyvänä diilinä valtion kannalta.

– Se mahdollistaa sen, että jaksan olla töissä pidempään. Siinä mielessä 10–15 minuutin päiväunet ovat valtion kannalta hyvä diili, hän toteaa.

Aivan väärässä Vartiainen ei ole, sillä useiden eri tutkimusten valossa lyhyet päiväunet todella lisäävät työtehoa ja auttavat jaksamaan paremmin.

Lue myös:

Lähteet:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat