Suomalaisen bioteknologiayrityksen mukaan jogurteissa ja alkoholijuomissa piilee syöpäriski.
Bioteknologiayritys Biohit Oy:n tekemän selvityksen mukaan useat Suomessa myytävät oluet ja jogurtit sisältävät runsaasti syöpää aiheuttavaa asetaldehydia, kertoo Kauppalehti. Biohit analysoi satunnaisesti kaksikymmentä olutmerkkiä ja kolmetoista jogurttimerkkiä. Biohitin toimitusjohtaja Semi Korpelan mukaan tutkimustulokset yllättivät, sillä jogurtti paljastui olutta vaarallisemmaksi.
– Kansanterveydellisesti on hyvin erikoista, että analysoiduissa jogurteissa oli noin kolme kertaa enemmän terveydelle vaarallista asetaldehydiä kuin oluissa. Jogurtti ei ole ratkaisu määrittelemättömiin vatsakipuihin, vaikka näinhän meille televisiomainoksissa joka ilta väitetään, Korpela toteaa Kauppalehdelle.
"Söisitkö asbestia?"
Asetaldepitoisuuksien riskirajat ylittyivät molemmissa tuotevertailuissa. Riskirajan ollessa noin 100 mikromoolia per litra, oluiden pitoisuudet vaihtelivat 4-207 mikromoolin välillä. Jogurttien asetaldehydipitoisuudet olivat keskimäärin jopa 270 mikromoolia per litra ja vaihteluväli 14-394 mikromoolia.
Biohitin toimitusjohtaja Korpelan mukaan jogurttipurkkeihin olisi syytä saada varoitus syöpää aiheuttavista asetaldehydeistä. Biohitillä on Kauppalehden mukaan kaupallinen intressi, mutta yritys muistuttaa asetaldehydin olevan tutkitusti syöpää aiheuttava karsinogeeni asbestin ja formaldehydin lailla
– Söisitkö asbestia? Asetalaldehydiä ihmiset syövät joka päivä, Korpela toteaa.
Asetaldehydi antaa aromin jogurteille ja makeisille
Biohitin mukaan asetaldehydi on yleisesti käytetty ja luonnossa runsaana esiintyvä omenalta tuoksuva aine. Sitä valmistetaan teollisuuden käyttöön satoja tuhansia tonneja vuosittain. Asetaldehydiä esiintyy erityisen runsaasti elintarvikkeissa, joiden valmistamiseen liittyy käymisprosessi kuten esimerkiksi alkoholijuomissa, etikassa, meijerituotteissa, kotikaljassa ja simassa.
Hyvän tuoksunsa tähden asetaldehydiä käytetään aromiaineena esimerkiksi jogurttien, makeisten, jälkiruokien, leivonnaisten, virvoitusjuomien, hedelmämehujen ja alkoholijuomien valmistuksessa.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC muutti lokakuussa 2009 asetaldehydin syöpävaarallisuusluokitusta mahdollisesti ihmiselle syöpävaarallisesta yhdisteestä ihmiselle syöpää aiheuttavaksi yhdisteeksi.
Lue myös:
Lähteet: Kauppalehti, Biohit
(MTV3)
Uusimmat
-
10:43
SM-liigasta tuttu tähtipelaaja sikaili törkeästi Ruotsissa
-
10:42
Miksi pyykinpesukoneen viimeinen minuutti kestää ikuisuuden?
-
10:22
Tahrasiko verenvuoto vaatteen tai lakanan? Älä tee tätä virhettä!
-
10:21
Huuhkajat menetti odotetun vahvistuksen Englanti-pelistä
-
10:19
Pankkiongelmat jatkuvat: Kelan tukia ja eläkkeitä ei välttämättä saa ajallaan
-
10:00
Tässä ovat Tanssii Tähtien Kanssa -parinvaihtoviikon kappaleet!
-
09:43
Mikko Korhonen lopettaa uransa – kasasi komeat miljoonat pelikentiltä
-
09:39
Juan Pablo Montoyalla selvä mielipide Valtteri Bottaksesta
-
09:36
Suora lähetys: Saadaanko Eduskuntatalon pylväät viimein puhtaaksi? Näin niitä putsataan nyt
-
09:34
Verinen vuosipäivä – Hamasin isku vuosi sitten syössyt Lähi-idän "oikeasti suursodan partaalle"
-
09:25
Lisätietoa Kotkan kuolettavasta mönkijäonnettomuudesta
-
09:04
Nyt myydään nyyttipullia – tästä on kyse
-
09:03
Keijo Leppäsen eläkepäivät jäivät lyhyiksi: Uusi työ alkaa pian
-
08:53
Kaikkien aikojen joukkokolari legendaarisella radalla
-
08:51
Jokaisen lentomatkustajan painajainen: Lentokone teki liekehtivän laskun Las Vegasissa
-
08:18
Sami Välimäki suli rajusti lopussa – nappasi silti tärkeän paikan
-
08:10
Jukka Haapalainen iloitsee TTK-jakson suuren onnistujan kehityksestä: "On parantanut ja selkeästi myös kuunnellut"
-
08:03
Putinin karmeat panssaritappiot paljastuivat – edessä ehkä hetki, jota "hän on pyrkinyt välttämään"
-
07:56
LeBron James ja poika tekivät NBA-historiaa: "Epätodellista"
-
07:33
Ruotsalaiselle sensaatiopelaajalle esitettiin raju kysymys SM-liigasta – "Ei pidä paikkaansa"
-
Lataa lisää