Kisalavoille 11 kuukautta synnytyksen jälkeen – äiti treenasi itsensä fitness-kuntoon vauvansa avulla

Tuore äiti nousi fitness-lavoille alle vuoden kuluttua synnytyksestä. Kaikki oli hänen mukaansa kiinni luovuudesta ja motivaatiosta. 

Newyorkilainen Shanna Kangas, 33, painoi ensimmäisen synnytyksensä jälkeen 70 kiloa. Tämä merkitsi 150-senttiselle naiselle reipasta ylipainoa. Väsymykseen, mielialanvaihteluihin ja omaan ulkonäköönsä kyllästynyt äiti ei ollut tyytyväinen olotilaansa, vaan päätti ryhtyä kuntoilemaan kotona yhdessä pienen poikansa kanssa.

Liikunnalliseen elämäntapaan hurahtaneesta naisesta kuoriutui alle vuodessa aivan kuin uusi ihminen. Vain 11 kuukautta kuntoilupäätöksensä jälkeen nainen nousi fitness-lavoille erittäin hoikassa kunnossa, vain 47 kilon painoisena.

– Uskon, että näytän nyt paremmalta kuin ennen vauvan saamista, Kangas toteaa  

Leikkausarpiaan ja kovan työnsä tuloksia rohkeasti esitellyt äiti haluaa oman esimerkkinsä avulla kannustaa muitakin äitejä samaan.

Muutos teki hyvää itseluottamukselle

Kangas kertoo, että synnytyksen jälkeen hänen vatsassaan oli runsaasti löysää ihoa ja hän oli menettänyt paljon lihaksia. Muuttunut ulkonäkö oli ajaa äidin lähes masennuksen partaalle. Kangas onkin erittäin iloinen siitä, ettei koskaan antanut periksi. 

– Kaikki oli paljon vaikeampaa, väsyin nopeammin, mielialani vaihteli ja energiatasoni olivat alhaalla. En pystynyt nauttimaan asioista joista halusin. Kuntoilu yhdessä Gunnarin kanssa muutti elämäni, Kangas kertoo.

Kävelylenkkien ja kotujumpan lisäksi tuore äiti ryhtyi noudattamaan tiukkaa ruokavaliota. Hän ei enää syönyt ulkona tai sortunut rasvaisiin houkutuksiin. Muutos sai aikaan sen, että Kangas laihtui viidessä kuukaudessa yli 13 kiloa. Tämä ei kuitenkaan naiselle riittänyt, vaan hän ryhtyi valmistautumaan ensimmäisiin fitness-kilpailuihinsa.

– Kun katsoin itseäni peilistä, en voinut uskoa, että olin synnyttänyt 11 kuukautta aiemmin. Se oli hyväksi minun itseluottamukselleni, terveydelleni ja energiatasolleni.

Kuntoon pääseminen ei vaadi salille menemistä

Kangas uskoo, että ilman pientä poikaansa äiti ei olisi koskaan päässyt yhtä hyvään kuntoon kuin hän nyt on.

– Hän oli minun motivaationi. Halusin rikkoa käsityksen siitä, miltä synnyttäneen äidin pitäisi näyttää ja todistaa itselleni, että pystyisin siihen.

Nainen sijoittui Atlantassa pidetyissä fitness-kilpailuissa toiseksi. Kangas haluaa kaikkien ihmisten ymmärtävän, että kuntoiluun ei vaadita kuntosalia, vaan tuloksiin voi päästä myös omassa olohuoneessa. Tarvitaan ainoastaan luovuutta ja motivaatiota.

Kotona kuntoillessa hän sai viettää samalla myös laatuaikaa poikansa kanssa.

– Nyt treenaan ja elän terveellistä elämää. Aion ryhtyä kilpailemaan uudelleen, mutta juuri nyt nautin ajasta yhdessä perheeni kanssa, Kangas toteaa.

Jos aika ei tunnu riittävän, kokeile tätä muutaman minuutin tehotreeniä, jonka voit tehdä vaikkapa olohuoneen lattialla. 


Lähde: Catersnews  

Lue myös:

    Uusimmat