Kirjekaverit kohtasivat 60 vuoden jälkeen viimein kasvokkain: "Hän on pitkäaikaisin ystäväni"
Kanadalainen Dolores matkusti viimein Australiaan tapaamaan Lynniä, jonka kanssa on ollut kirjeenvaihdossa jo 60 vuoden ajan!
Dolores Baily on ollut Lynn Carpenterin kirjekaveri jo noin 60 vuoden ajan. Naisen pääsivät viimein tapaamaan kasvokkain vuosikymmenten "etäystävyyden" jälkeen.
Kaksikko alkoi lähetellä kirjeitä toisilleen 1960-luvulla, kun kumpikin oli 10-vuotias. Heidän välilleen kehittyi ystävyys. Kumpikin oli kiinnostunut Beatlesin musiikista ja samoista harrastuksista; he lähettelivät toisilleen esimerkiksi näytteitä kankaista, joista olivat ompelemassa.
– Elimme läpi teinivuosien yhdessä, Lynn kuvailee Globalnewsille.
Kirjoittelussa vain parin vuoden tauko
Vuosien varrella fyysiset kirjeet muuttuivat sähköposteiksi ja tekstiviesteiksi. Kumpikin nainen meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Nyt kumpikin on mummo.
– Kun saimme lapsia, meille tuli tauko, jonka aikana emme kirjoitelleet. En muista, kumpi sen taas aloitti, mutta toisen meistä on täytynyt tajuta, että kahden vuoden tauko on liikaa, Lynn sanoo.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Vuosien varrella naiset soittelivat, mutta eivät koskaan tavanneet. Vuonna 2019 kanadalainen Dolores matkusti viimein Australiaan tapaamaan siellä asuvaa Lynniä.
– On vain muodollisuus tavata ihminen. Etkö koekin, että tuntisit minut jo? Itse tunnen niin sinusta, Dolores kommentoi Lynnille.
Aikovat pitää yhteyttä jatkossakin
Doloresin mukaan kaksikko aikoo pitää ystävyytensä käynnissä myös jatkossa.
– Hän on pitkäaikaisin ystäväni. 60 vuotta on melko erityinen aika, Lynn sanoo.
Lähteet: Globalnews.ca
Uusimmat
-
10:13
Yle: Opiskelijat voivat saada yliopiston valtaamisesta opintopisteitä
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 340 sotilasta ja 34 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
09:41
Sota-asiantuntija: Tästä syystä Ukrainan vastahyökkäys ei pystynyt läpimurtoon kriittisellä hetkellä
-
09:40
Työryhmä: Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen pitäisi olla nykyistä pidempi – erityishuomio voimakeinoihin
-
09:36
Putin pyytää Prigozhinin ex-avustajaa johtotehtävään
-
09:35
Jukka Haapalainen TTK-tuomariston arvioinnista: "Pyrkimyksenämme ei ole ketään..."
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
08:00
Kirja-arvio: Sodan maastot ja olosuhteet
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
07:15
SM-liigan alkukauden suurin yllättäjä kehitti "murskaavan" jekun – Olli Jokisessa on tapahtunut muutos: "Se ensimmäinen kausi oli vähän suonenveto"
-
07:00
Mikkelissä tehdään teatterin historiaa: Chaplinin klassikkoelokuva Diktaattori ensi kertaa Suomessa näyttämölle
-
Lataa lisää